Zodiac is back!

ovelta kuului koputus. pari koputusta lisää.

olin jo varma, että kytät tuli hakemaan.

krapulainen sunnuntaiaamu santa barbarassa sai kylmän hien nousemaan pintaan. edellisenä iltana oltiin saavuttu mestoille ja järjestetty sen luokan arpajaiset, että itse gerlanderkin olis ollut ihmeissään.

whattefuck was going on?!

. . .

alkuperäisenä ideanahan oli painella losista suoraan arizonan aavikolle, ei rannikkoa pitkin pohjoiseen. aavikkohommat kusahti kuitenkin totaalisesti, kun päätettiin ottaa selvää matkustusmetodeista. se oli nimittäin sellanen homma, että joko oltaisiin

1. vuokrattu auto ja maksettu siitä härskiä ylihintaa (alle 25-vuotiaiden on hankala kurvailla vuokramenopeleillä jenkeissä)

2. otettu juna ja matkustettu sillä johonkin mestaan, jonka nimeä en nyt muista - todennäköisesti huitsin nevadaan - ja mälväilty siitä sitten eteenpäin ties millä kyydillä (ei hyvä)

3. lennetty pienkoneella adam sandlerin ja elviksen kanssa, jonka jälkeen joulupukki olis tarjonnu meille kaljat

lienee sanomattakin selvää, että kaikenmaailman suunnitelmat haudattiin välittömästi kolmeen metriin ja heitettiin vielä multaakin päälle.

aloitettiin hirvee lottoaminen. ja sen tuloksena päädyttiin sitten enkelten kaupungista 120 mailia kohti kanadan rajaa, santa barbaran lomaparatiisiin.

tosin jostain syystä köröteltiin barbaran aseman ohi ja löydettiin itsemme goletan pikkukaupungista, josta meillä ei ollut kerrassaan mitään käryä.

. . .

junasta ulos astuttaessa kello läheni puoltayötä, eikä ketään näkynyt yhtään missään. ainoastaan pari muuta matkalaista pyöri hoo moilasina, ja nekin venaili vaan omia kyytejään. niiden häivuttyä jäätiin kahdestaan pimeyden keskelle.

jotenkin onnistuttiin raahaamaan ruhot ja matkatavarat ihmisten ilmoille - jos goletan keskustasta nyt niin voi sanoa. kadut ja kuppilat oli meinaan kaikki typötyhjiä. ainoat mestat mitkä oli tupaten täynnä, oli hotellit ja motellit. ja se tarkotti sitä, ettei meillä ollut yöpaikkaa.

joku huonosti englantia puhunut meksikaani neuvoi meidät "läheiselle" motellille, jonne päästäkseen meidän pitikin arpoa valtavan valtatiesillan yli. siinä sitten raahattiin kamoja pilkkopimeässä heinäsirkkojen tarjoaman sirityskonsertin säestämänä. mahtoi autoilijat ihmetellä, kun valokeilaan osui pari suomalaista urpoa.

ja kaikesta palkinnoksi saatiin motellivirkailijan yltiökohtelias ilmoitus: "sorry fellas, we are booked!"

damn.

siinä vaiheessa meinattiin jo yöpyä suosiolla taco bellissä, kunnes kadun varteen kurvasi taksi. ulos pomppasi vakavailmeinen kuski, joka kysyi samantien, tarvitaanko kyytiä. edellisen motellin työntekijä oli vinkannut jostain mestasta santa barbaran pohjoispuolella, joka mainittiin tälle miekkoselle. kaveri hymähti ja lupasi heittää meidät sinne.

vaikkei muuta vaihtoehtoa oikein ollutkaan, taksikyyti oli näin jälkikäteen arvioiden aika riskaabeli keissi. kuski oli outo tapaus. normaalisti jenkeillä on tapana heittää löylyä joka väliin, varsinkin jos ne on palveluammattien työntekijöitä. mutta tämä kaveri oli hiljanen ja etäinen. välillä se vaan tuijotti taustapeilistä tavalla, joka sai olon vähän ikäväksi, kiusaantuneeksi.

kysyin siltä jossain vaiheessa, onko se paikallisia ja jos on, niin olisko sillä heittää mitään hyviä vinkkejä. vastaus oli vähintäänkin kummallinen:

"i was born in oregon."

pitkä tauko.

"and... i moved here about..."

hiljaisuus.

odoteltiin sen sanovan loppuun, mutta äijä oli vaan ihan hiljaa. tuulilasista heijastuen näin, kuinka sen suu oli supussa. sillä ei ollut mitään aikomusta jatkaa vastaustaan. syljeskeli vaan välillä tyhjään limsapulloon, jota se piti etupenkkien välissä. aina silloin tällöin tuijotti peilistä.

meinasin sanoa juusolle, että onpas ihme jätkä, mutta onneks jäi sanomatta. perille päästyä hyypiö nimittäin kysyi, mistä päin ollaan kotoisin. kun kerroin, se ilmoitti lakonisesti mutta täysin puhtaasti ääntäen:

"oh, that's great. my mother is from there. her name is varpu. mikkolainen."

jumanauta! äijä olis salee ymmärtänyt meidän supinat ja paloitellut serkukset saman tien näteiksi siivuiksi. saadaan olla tyytyväisiä, ettei parhaillaan sleep with the fishes!

. . .

selvittiin siis sarjamurhaajan kyydistä ehjänä perille. motellin ei ollut erikoinen, joten jatkettiin sieltä heti seuraavana aamuna lähemmäs barbaran keskustaa. sopiva majapaikka jäätävine uima-altaineen löytyi iisisti ja onni näytti jo kääntyneen.





santa barbara näytti samalta kuin imelistä postikorttikuvista vois luullakin. erittäin rauhallinen, idyllinen ja kirjaimellisesti siisti paikka, jossa päivä pyörähti hujauksessa kaduilla pyyörien ja safkaa napostellen. illalla mesta syttyi samalla lailla kun kävelykadun tuhannet lamputkin, ja silloin me hyökättiin yökerhoihin.

voin kertoa että hauskaa oli.

aamuyöllä ryömittiin takaisin hotellille ja örvellettiin uima-altaalle. vasta polskiessa tuli mieleen, että sisäänkirjautuessa olin lyönyt rastin kohtaan, jossa lupauduin maksamaan $150 000 korvaukset jos rikkoisin hotellin järjestyssääntöjä. kuten esim. altaassa uimista muulloin kun 8am - 9pm.

sadan tonnin sakot ja kytät tuli siis ensimmäisenä mieleen, kun aamulla oveen koputettiin. koputettiin muuten kovaa! pystyin sieluni punertavilla silmilläni näkemään isojen univormuun pukeutuneiden konstaapelien virittelemässä käsiaseitaan, mutta onneks siellä olikin vaan riuska täti joka kyseli likaisten pyyhkeiden perään.

helkkarin room service.

. . .

nyt ollaan san franciscossa. tänne pääsemiseen tarvittiin yhdeksän tuntia (!) raiteilla, vaihto bussiin oaklandissa ja aika pirun monta väsynyttä vitsiä.

tästä lisää kuitenkin myöhemmin. telkkarista tulee kova nyrkkeilymatsi!

- e

ps. lopun kevennykseksi vielä pari kuvaa serkkupojasta:

santa barbara, lauantai-ilta



migreenilaitos, sunnuntaiaamu