fanitus on vähän riskaabeli keissi. kuuluisista ihmisistä voi leipoa mielessään kovia kuvitelmia ja vielä hurjempia hypetyksiä, mutta sitten kun ne näkee kasvokkain, kaikki kiiltokuvat voikin lentää romukoppaan. viileen rokkitähden tai charmikkaan urheilustaran tilalla saattaakin todellisuudessa olla itsekäs, koppava tai muuten vaan tyly tyyppi, jota ei vois vähempää kiinnostaa jauhaa sun kanssa.
vuosien innostus ja kultaiset muistot saattaa sirpaloitua sekunneissa. mielikuvat ja todellisuus ei aina kohtaa.
kaikkien supertähtien kohdalla homma ei onneksi mene näin.
. . .
teemu selänne, suomi-kiekon ihanteellinen ikoni ja mainoksissa koreileva maitopoika, on oikeassakin elämässä viimeisen päälle mukava kaveri ja oikeasti sympaattinen tähti. vaikka äijän jykevää leukaa ja tasaista rusketusta näkyy huippukalliin urheiluauton ikkunassa, uima-altaan reunalla ja kymmenien tuhansien ihmisten edessä kaukalossa, teemu on teemu.
kaikki kotimaan kiekkoennätykset murskanneella ylijumalalla on aina aikaa faneille, haastatteluille ja muille hömpötyksille. ehkä siksi kaveri iso tähti jenkeissäkin, varsinkin täällä länsirannikolla. koko reissun aikana ei oo tullut vastaan montaakaan jampesteria, joka ei olis tiennyt, kuka teemu selänne on.
itellenikin number 8 on aina ollut päälliköiden päällikkö. muistan, miten polvenkorkuisena heittelin ulkojäillä hanskaa ilmaan ja ammuin sitä sitten mailalla alas. finnish flashin iskemät häkit pyöri lauantaisin legendaariseesa NHL-weeklyssä (miks hitossa ohjelma edes lopetettiin?!?) eikä sen käsittämättömiä maalimääriä ei oikein käsitä vieläkään.
tiistai 6. huhtikuuta 2010 tulee tallentumaan meikäläisen mielen syövereihin ikuisiksi ajoiksi.
. . .sinä aamuna anaheimin hiltonissa huoneessa nro 220 oli aika vässykkä meininki. edellisenä iltana oli mennyt snadisti myöhään, ja verhojen aukaseminen häikäisi silmiä. kello oli siinä vaiheessa kuitenkin sen verran, ettei prisman kokosen uima-altaan ihasteluun jäänyt aikaa. heitettiin juuson kanssa kamat niskaan, paineltiin suoraan ulos ja tilattiin taksi.
honda center ei ollut ihan yhtä massiivinen laitos kun mitä united center chicagossa, mutta koristellumpi ja näyttävämpi se oli. pytinkiä reunusti valtavat rivit palmuja, ja sen edustalla nökötti hölmönnäköinen ankkapatsas. sisällä käytävät kiilteli marmorista ja ilma oli huomattavasti viileempi kuin mitä ulkoilman +32c.
tyhjyyttään kumisevassa hallissa oli käynnissä anaheim ducksin aamujäät. kuten pelipäivän reeneissä yleensäkin, meininki oli leppoisa ja suurimmat tähdet loistivat poissaolollaan. sakua ja teemua ei siis näkynyt, jäällä viiletti ainoastaan duunarit ja muut nyrkkiosaston sankarit.
ducksin jälkeen oli kingsin vuoro paukuttaa pleksejä. illan vastustaja harjotteli kuitenkin niin laiskalla jalalla, että päätettiin siirtyä muualle arpomaan. juuso pyörähti fanikaupan puolelle, ite painelin ducksin pukuhuoneille.
ja siellä, keskellä koppia, seisoi hyväntuulinen ja kauluspaitainen teemu selänne.
se oli merkityksellinen hetki. jännitti vähän. huikkasin, että "morjesta teemu, mikä meininki?" ja sain vastaukseksi hymyn, jonka muistan pitkään. teemu morjesti takaisin, kätteli ja katsoi suoraan silmiin. sitten se pahoitteli, ettei ehdi jutella enempää, koska niillä alkais justiin palaveri.
"mutta illalla nähdään sitten!", se sanoi ystävällisesti.
mielikuva ei romuttunut!
. . .meillä oli niin nätisti pelivaraa ennen illan matsia, että päätettiin kävellä takasin hotellille. ilma oli uskomaton! hirvittävä helle ja palmuja joka paikassa. pikaruokaloita melkein yhtä paljon. vastaan valui hyvännäköstä jengiä ja reipasta lenkkeilijää. baseball-seura angelsin stadion piirtyi taustalla, kun iskettiin sisään mäkisen ovista ja vedettiin napaan kaikkien aikojen juustopullaa.
vähän myöhemmin pulahdettiin ähkyinä altaaseen. mesta oli aivan täynnä - tuntui että vähintään puolet hotellin 1500 huoneen asukkaasta oli paikalla polskimassa.
en oo varma nukahdinko aurinkotuoliin vai menikö aika muuten vaan helkkarin nopeesti, mutta meillä meinas tulla kiire matsiin. mitään hässäkkää ei kuitenkaan ollut, koska paikallisella kiekkoväellä ei ollut aikomuskaan ehtiä istuimilleen pelin alkuun mennessä. halli oli puolityhjillään kun tulokas nick bonino otti aloitusvoiton, mutta erän puoliväliin mennessä meininki alkoi jo olla ihan kiitettävä.
valoshow ja ilotulitus oli tuttuun tyyliin jäätävällä tasolla, mutta yleisön möykkä jätti vähän toivomisen varaa. porukkaa oli kyllä paikalla ja fanipaitaa - pääasiassa teemun - näky siellä sun täällä, mutta kyllä se vaan niin on ettei kiekko oo ihan vielä juurtunut paikallisväestöön. ei samalla tavalla kuin chicagossa, bostonissa, detroitissa tai minnesotassa. kanadasta puhumattakaan.
anaheimissa osataan kannustaa, mutta yleensä vaan silloin kun valotaulu niin käskee tekemään. tuskin monikaan kiinnitti huomiota valmentajien peluutuksiin tai aggressiiviseen takakarvaukseen; pääasia, että kaljaa riitti ja että kaikilla oli kivaa. vaikka eihän siinäkään mitään vikaa ole.
oli myös jännä huomata, että väki oli aikalailla erilaista kun mitä hawksin matsissa. siinä missä chicagossa valtaosa jengistä tuntui olevan ainakin jollain lailla asiantuntevan perinteistä fanijamppaa, ducksin matsissa näkyi paljon naisia. sellasia kuntosalilla aikaa viettäviä edustusvaimoja, jotka tulee peleihin vaan näyttäytymään. strange.
. . .itse matsi oli kuitenkin silkkaa rautaa,
pure iron. naureskeltiin jo ennen peliä että ilta olis täydellinen, jos teemu iskis maalin ja kovanaama george parros myllyttäis oikein urakalla, mutta toive toteutui vaan osin: viiksivallu piti nyrkkinsä kurissa, mutta selänne tehtaili tehot 2+0!
ja hitto niitä maaleja. äijä täyttää kesällä 40 mutta painaa edelleen aivan tähtitieteellisellä tasolla. en käsitä, miten se voi kiitää sellasta vauhtia. aivan uskomaton äijä. legenda.
selänteen maalit oli kuitenkin laiha lohtu. kings nousi kaks kertaa kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin ja paketoi homman rankkereilla. samalla varmistui, ettei ducksilla oo tänä keväänä asiaa pudotuspeleihin. ankkojen kesäloma alkaa pian.
tunnelman pystyi aistimaan matsin jälkeen pukuhuoneessa. teemusta ei näkynyt jälkeäkään, joten käppäilin jututtamaan jason blakea, corey perryä ja miestä, joka on voittanut kiekossa kaiken mahdollisen: scott niedermayeria. parroksenkin puheille pääsin, mutta se oli niin saakelin iso körmy etten viittiny ees läpällä kiskoa sitä viiksistä.
muiden toimittajien jo häivyttyä mestoilta jäin koppiin yksin arpomaan. otin vähän kuvia ja olin vaan. tsekkailin missä kukin pelaaja istuu ja morjestin selänteen poikia, kun ne vipelsi ovesta sisään. sitten ducksien huoltaja kysyi, maistuisko mulle gatorade ja löi pullon käteen.
takaisin katutasolle vieville hisseille kävellessä näin huoltokäytävän päässä actionia. valtava joukko kollegoja oli äkännyt hikisen selänteen, joka oli mikrofonien ja sanelukoneiden piirittämä. vipelsin itekin paikalla ja pistin nauhurin pyörimään. odotin omaa vuoroa omille kysymyksille, mutten saanut suunvuoroa muiden mussutukselta. sitten joku mediam officer whatever tuli kuumottelee ja ilmotti tiukkaan sävyyn, ettei mr. selännettä saa enää häiritä ja että kaikkien tulis suksia huitsin nevadaan. whattehell?!
se oli niin paha pettymys, että yritin vielä jotain. huikkasin epätoivosesti sen officerin olkapään yli että "hei teemu, olisko mitään saumaa jauhaa ees vähän" jonka järjestymies lyttäs kuitenkin täysin ilmoittamalla että "dude, time's up!"
mutta sitten tapahtui ihme, josta luetaan vielä raamatun uusintapainoksessa.
teemu kääntyi, näki meikäläisen (en tiedä tunnistiko lärvin aamujäiden jäljiltä vai olinko muuten vaan niin säälittävä näky) ja sanoi sille officerille että
"that's okay, he's fine. he's with me." sen jälkeen selänne viittoloi meikäläläisen mukaansa ja johdatti johonkin ducksin yksityistiloihin.
. . .se oli varmaan joku huoltajien huone tai muu medical-mesta, koska seinällä olleessa screenissä näkyi puolustaja lubomir visnovskyn hetkeä aiemmin murtuneen käden röntgenkuva. ja siellä sitä sitten istuttiin, teemu ja minä kahdestaan.
olin snadisti pihalla. teemu nojasi tuoliinsa ja oli kaikessa rauhassa. mäkin olin. tai ainakin yritin olla. sitten älysin kiittää sitä ja pistin nauhurin päälle.
juteltiin varmaan vartin verran. lähinnä pelistä, mutta vähän muustakin. jännitys kaikkosi, teemu oli niin hiton rento. se vaan hymyili ja höpötti ummet lammet. kysyin, olisko ookoo jos napsisin vähän kuvia, se sano että anna mennä vaan. sitten sen ketjukaveri blake tuli huoneeseen joidenkin pikkumuksujen kanssa, ne skidit halus tervehtiä teemua. ja teemulla oli aikaa. heitti yläfemmat kaikkien kanssa ja nauroi paljon.
sitten juteltiin lisää. jonkin ajan päästä leevi selänne tuli paikalle ja teemu ehdotti, että se napsais kuvan meistä. olin että nojoo, ei kai siinä mitään... heh!
lopuksi kiitin teemua ja taputin sitä olkapäälle.
. . .auringonlaskussa taitettu takimatka hotellille oli hieno. perillä päiviteltiin vaan tapahtumia ja oltiin ihan äimän käkenä.
seuraava päivä vierähti anaheimista etelään rannikolla, newport beachillä. siitä ja sen jälkeisestä los angelesin setistä lisää vähän myöhemmin.
- e
