vappuaatto, paimela / finland
tätä kirjoittaessa sieraimiiin kantautuu tajuttoman hyvä munkkien tuoksu. äiti on taas häärinyt keittiössä ja loihtinut michelin-tähtien tasoisia luomuksiaan. ja kohta pitäis istahtaa lauteille ja nauttia pari simaa! ei ihme, että matkaväsymys ja hävytön jetlag alkaa pikku hiljaa hellittää.
viime postauksesta on vierähtänyt snadisti aikaa. vaati parit kunnon yöunet ja harmaiden pilvirintamien häipymisen, että jaksoin istahtaa takasin koneen ääreen. sen verran hapoilla tässä on viime päivät puhalleltu.
toisaalta, 30h yhtämittainen valvominen ja puuduttavan pitkä kotimatka oli sen arvoista. kivaa olla taas kotona!
vaikka lähellä se taas oli, ettei oltais jääty kaliforniaan kiehumaan.
. . .
torstai on toivoa täynnä ja lauantaina jännitetään lottonumeroita, mutta meille serkuksille viime maanantai oli se päivä, jolloin piti pistää peukut pystyyn ja toivoa parasta.
ennen lentokenttää ja mahdollista kotiinpaluuta ehdittiin vielä pyöriä friscon keskustassa. kävästiin legendaarisessa dinerissa haukkaamassa perhanan hyvät (ja rasvaiset) setit ja poimittiin mukaan monta paria converseja. ihan oikeesti, miksei suomessa saa laatukenkää jalkaan 30 eurolla? virta päälle, hallitus!
eetu kokkolasta jäi kadulle uhoamaan reissusta vegasiin, kun metron ovet sulkeutui ja paineltiin international airportille. oltiin mestoilla hyvissä ajoin, joten minkäänlaista hässäkkää ei pitänyt olla luvassa.
en ymmärrä, minkä takia jengi sortuu aina jonottamaan check in -settejään normityyliin. virkailijoille kiemurteleva jono on naurettavan pitkä, vaikka saman homman vois hoitaa helposti automaateilla, vielä ilman mitään venailuja. ei voi käsittää.
no, maanantaina meidänkin piti mennä jonon jatkeeksi. luultiin että se masiina oli lyhty yössä tai muuten vaan kaputt, kun se ei suostunut skannaamaan meidän passeja, ajokortteja tai mitään muitakaan henkilötietoja. tuli sellanen fiilis, ettei meitä ei olis merkattu koko lennolle ollenkaan - mikä nyt ei tietenkään voinut pitää paikkansa. tietenkään.
yli tunnin jonottamisen ja pingviinikävelyn jälkeen päästiin vihdoin lufthansan henkilöstön puheille. iskettiin sille mimmille passit kouraan ja lueteltiin lennon varausnumero, mutta ilmeisesti jokin oli vinossa.
"hmm... have you tickets for this flight? becouse... i can't find you."
siinä vaiheessa oltiin vähän että jahas, here we go again.
. . .
virkailija-neiti yritti kyllä parhaansa mukaan näpytellä meidän henkilötietoja ja passin numeroita, mutta eihän siitä mitään tullut. kaivoin sitten miniläppärin esille kun alkoi käpy hiertää ja avasin sille lentokentän langattoman netin avustuksella sähköpostiviestin, jossa matkaliput oli näkyvillä.
tiketeissä oli yllättäen jotain pielessä. vasta-avatussa nettilipussa luki nimittäin "cancelled" - peruttu. PERUTTU? miten niin peruttu? whattefuck!?!
oltiin aivan varmoja, että dodiin, se oli nyt sitten siinä. mutta justiin kun kelasin alkaa arpomaan uutta majapaikkaa, se mimmi kehotti meitä vielä tarpomaan vastakkaisen tiskin luokse.
sieltä löytyi nti rodriquez.
oon edelleen vakuuttunut siitä, että tämän tumman ja tulisen mutta kirkassilmäisen virkailijanaisen terve järki ja uskomaton pelisilmä pelasti meidät suomeen. sekään ei nimittäin löytänyt meitä lennolta ja tilanne näytti edelleen hasardilta, mutta sen sijaan että se olis vaan kelaillut tuntipalkkaansa ja säästänyt itsenä ylimääräiseltä vaivalta, miss rodriquez hoiti homman kotiin.
"don't worry guys, i'll handle this. let's see... yes, i'll figure it out."
ja hetkeä myöhemmin meillä oli varattuna oma penkkirivi täpötäydessä koneessa. only in america!
. . .
11 tunnin pakarapuudutuksen ja liian monen leffan jälkeen oltiin münchenissä. jalat hapoilla ja silmät ristissä ängettiin matkalaukkuihin vielä verovapaata suklaata ja hajuvettä ennenkuin istahdettiin nauttimaan saksalaisista makkaroista. hinta oli suolanen, mutta maku sellanen että jatkolento helsinkiin hoitui jo lähes hymyissä suin.
pitkän matkan jälkeen kotiin palatessa ensireaktio on aina sama: helsinki-vantaa ja suomi tuntuu raikkaalta ja siistiltä. samaan aikaan tuntee myös olevansa jossain todella kaukana ja pohjoisessa - ihmetyttää, miten sitä viettääkin valtaosan elämästään niinkin huitsin nevadassa.
ei lämpöä, ei aurinkoa, ei hymyileviä ihmisiä. ainoastaan kylmää, harmaata ja yrmyilmeisiä tosikkoja verkkareissaan.
mutta silti. kiva olla kotona.
kohta tapahtuu jotain sellasta mistä kaliforniassa voidaan vaan unelmoida: istahdan vatsa täynnä perunasalaattia, nakkeja ja lapin kultaa nariseville puulauteille. sitten viskaan kiukaalle kunnolla vodaa ja irvistän, kun löylyt kihahtaa ihon pinnalle. homma toimii, perkele!
klara vappen! let's sima!
- e
perjantai 30. huhtikuuta 2010
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Mustang
siinä se oli, kahden mitäänsanomattoman vuokra-auton väliin ahtaasti parkkeerattuna. edes pimeä parkkihalli ei onnistunut kätkemään sen upeita linjoja ja rautaista asennetta henkivää olemusta.
mustang.
avaimen kääntyessä virtalukossa niskakarvat nousi pystyyn. V8-moottorin murina kuulosti samalta kun sähkökitaran ensirääkäisy loppuunmyydyn festariyleisön edessä. tai oikeastaan paremmaltakin.
katutasolle noustessa lauantainen aamuaurinko kuumotti niin ankarasti, että oli pakko laskea katto alas. vaikka olisi se kyllä laskettu muutenkin.
ja sitten mentiin.
. . .
eilinen päivä kiilautui kirkkaasti kaikkien matkapäivien terävimpään kärkeen. punainen pelti kiilsi, ihmisten päät kääntyili ja asfaltti meni rullalle, kun kolme suomalaissälliä antoi kaasupolkimelle kyytiä.
eikä nyt pidä ymmärtää väärin – kyllähän me ihan nopeusrajoitusten mukaan köröteltiin. tai ainakin yritettiin.
se on vaan semmonen homma, ettei sen kaltaista autoa ole suunniteltu mihinkään sunnuntaisuharointiin. ei todellakaan. on aivan sama, istuuko ratin takana väsynyt toimistohiiri tai vaikka partiolainen parhaasta päästä; kun pacific highway rullaa alla, taivaalta ei löydy yhtäkään pilveä ja legendaariset rallit raikaa ipodilta, kaasupoljin on herkässä.
ja se on perhana kivaa se!
keskustassa rullailtiin vielä semi smoothisti, mutta golden gaten jälkeen annettiin renkaiden laulaa. kun asiaa tarkemmin miettii, niin lääniä ja laatuasfalttia riitti niin helkkaristi, ettei muuta vaihtoehtoa oikeastaan ollutkaan.
. . .
aamusta iltaan kestänyt uruttelu vei meidät tyynen valtameren rannikolta valtaviin punapuumetsiin ja sieltä edelleen napa valleyn viinimaisemiin. päivän päätteeksi koukattiin vielä berkeleyn yliopistoalueelta oaklandin satamaan. tsekkailtiin hervottoman pitkältä laiturilta auringonlasku, vastarannalla loisti san franciscon valot.
uskomaton päivä.
ja pitihän sitä käsittämätöntä road tripiä sitten juhlistaa, ehkä vähän liiankin kanssa. tuli otettua soppaa melkoisen isolla kauhalla. huhhuh! puhalluttaa vieläkin.
pakko ihmetellä, että auto tuli palautetuksi seuraavan aamun määräaikaan mennessä. voi hyvä sylvenderi...
no mutta hei, huomenna sitten suomeen! kone irtautuu kiitotiestä 9pm. tai niin on ainakin lufthansan nettilippuihin merkitty.
joten seuraava postaus saattaa hyvinkin olla väännetty kylmässä pohjolassa. tai mistäs sitä tietää, vielähän tässä ehtii tapahtua yhtä sun toistakin - ainakin, jos reissu noudattaa yhtään samaa kaavaa kuin mitä tähänkin asti. heh.
tsek tsek,
- e
mustang.
avaimen kääntyessä virtalukossa niskakarvat nousi pystyyn. V8-moottorin murina kuulosti samalta kun sähkökitaran ensirääkäisy loppuunmyydyn festariyleisön edessä. tai oikeastaan paremmaltakin.
katutasolle noustessa lauantainen aamuaurinko kuumotti niin ankarasti, että oli pakko laskea katto alas. vaikka olisi se kyllä laskettu muutenkin.
ja sitten mentiin.
. . .
eilinen päivä kiilautui kirkkaasti kaikkien matkapäivien terävimpään kärkeen. punainen pelti kiilsi, ihmisten päät kääntyili ja asfaltti meni rullalle, kun kolme suomalaissälliä antoi kaasupolkimelle kyytiä.
eikä nyt pidä ymmärtää väärin – kyllähän me ihan nopeusrajoitusten mukaan köröteltiin. tai ainakin yritettiin.
se on vaan semmonen homma, ettei sen kaltaista autoa ole suunniteltu mihinkään sunnuntaisuharointiin. ei todellakaan. on aivan sama, istuuko ratin takana väsynyt toimistohiiri tai vaikka partiolainen parhaasta päästä; kun pacific highway rullaa alla, taivaalta ei löydy yhtäkään pilveä ja legendaariset rallit raikaa ipodilta, kaasupoljin on herkässä.
ja se on perhana kivaa se!
keskustassa rullailtiin vielä semi smoothisti, mutta golden gaten jälkeen annettiin renkaiden laulaa. kun asiaa tarkemmin miettii, niin lääniä ja laatuasfalttia riitti niin helkkaristi, ettei muuta vaihtoehtoa oikeastaan ollutkaan.
. . .
aamusta iltaan kestänyt uruttelu vei meidät tyynen valtameren rannikolta valtaviin punapuumetsiin ja sieltä edelleen napa valleyn viinimaisemiin. päivän päätteeksi koukattiin vielä berkeleyn yliopistoalueelta oaklandin satamaan. tsekkailtiin hervottoman pitkältä laiturilta auringonlasku, vastarannalla loisti san franciscon valot.
uskomaton päivä.
ja pitihän sitä käsittämätöntä road tripiä sitten juhlistaa, ehkä vähän liiankin kanssa. tuli otettua soppaa melkoisen isolla kauhalla. huhhuh! puhalluttaa vieläkin.
pakko ihmetellä, että auto tuli palautetuksi seuraavan aamun määräaikaan mennessä. voi hyvä sylvenderi...
no mutta hei, huomenna sitten suomeen! kone irtautuu kiitotiestä 9pm. tai niin on ainakin lufthansan nettilippuihin merkitty.
joten seuraava postaus saattaa hyvinkin olla väännetty kylmässä pohjolassa. tai mistäs sitä tietää, vielähän tässä ehtii tapahtua yhtä sun toistakin - ainakin, jos reissu noudattaa yhtään samaa kaavaa kuin mitä tähänkin asti. heh.
tsek tsek,
- e
perjantai 23. huhtikuuta 2010
$11.500 & Golden Gate
pimenevä ilta, jotain 9.30pm, san francisco
Aurinko tykitti ikkunasta sisään. Ovi oli just avattu, näkymänä uusi hotellihuone Friscossa ja munat aivan hiessä.
Asettauduttiin serkun kanssa tiistaina King Georgen hotelliin Union Squaren mestoille. Oltiin täysin vailla yllätyksiä, mikään ei enää päässyt iskemään puun takaa. Riitti, että Suomeen varatut lennot oli vähän aikaa sitten puristettu puhelimitse pipariks ja kaikki oli alkanut taas alusta.
Sama vanha tarina. Kotiin pääsystä ei ollut tietoakaan.
. . .
Vai että kuningas yrjö. ei siinä mitään, lyötiin matkalaukut kokolattiamatolle ja alettiin ensimmäistä kertaa matkan aikana oikeasti kelailemaan, että miten helkkarissa päästäis joskus takasin kotiin.
Vähän aikaa arvottuamme päätettiin vaan suosiolla lyödä face auki, ja siellä venasikin äidiltä tullut viesti:
”Korvaavat lennot varattu maanantaille klo 21, olette Suomessa tiistaina klo 23.”
Just got our asses saved!!! Voi hyvä sylvi. Kyllä äitiin voi aina luottaa.
Kansainvälisiin lentoyhtiöihin sen sijaan ei. Maanantaina oltiin soitettu Suomen suurlähetystöön, josta uskallettiin suositella ainoastaan Biritsh Airwaysin lentoja. Brittien tarjoamat aikataulut oli kyllä ok, mutta halvimman lennon hinnaksi oli merkitty vaatimattomat $11.500.
11 donaa? Ei kiitos.
. . .
Lentokeissin ollessa paketissa saatettiin vihdoin unohtaa sen ympärillä vellonut karuselli ja loputon setvintä. Niinpä ollaan oltu viime päivät hymyissä suin sortsit jaloissa, kamerat kauloissa ja NHL-lippikset päässä.
Itäsatamassa lähellä Bay Bridgeä oli keskiviikkona siistit näkymät. Aurinkolasipäisiä ihmisiä oli liikenteessä valtava määrä, merileijonat paistatteli päivää laiturilla ja heat was on. Iltapäivällä haettiin helteeseen viileempää tuulahdusta jo legendaksi muodostuneesta sporttibaarista, jonka screeneillä Penguins paketoi Senatorsin Sidney Crosbyn johdolla.
Sen jälkeen hortoiltiin pari korttelia pohjoiseen, toiseen paikallismestaan. Kutsutaan sitä paikkaa Pyramid Bariksi, koska sieltä saa sellasta hedelmäistä keittoa joka tarjoillaan pyramidin logossa koristellussa lasissa. En tiedä miks.
Anyway, pyramidissä oli sinä iltana hauskaa jengiä liikenteessä. Pari heeboa oli aivan ihmeissään kuullessaan suomen kieltä ja saatiin niiden kanssa mielenkiintoiset keskustelut aikaan. Koska nimet unohtu heti kättelyssä, alettiin keskenämme kutsua niitä kunkin tyypin omien mielenkiintojensa mukaan:
"Humanoid" (alunperin humanisti, muokkautui vissiin siitä) - partasuinen viininlipittäjä joka paheksui typeriä maanmiehiään ja muita republikaaneja
"Xbox" – senkään kädestä ei löytynyt kunnon koffia, jotain punasta litkua vaan. Äijä ymmärsi kuitenkin hyvän päälle ja selitti, että on ihan haka EA Sportsin NCAA footballissa
"Lätkä" – porukan paras äijä! Partasuinen kiekkomies ei voinut mitenkään ymmärtää baseballin tai koriksen suosiota. Tiesi yllättävän tarkkaan San Jose Sharkin nykytilanteen ja järisyttävät paineet pudotuspeleissä
Heh, aika höhlää touhua... Blame on Heineken.
. . .
Paikalliset on muutenkin hyvää jengiä. Tuntuu, ettei meininki oo yhtä päälleliimattua ja teennäistä kuin esim. Losissa. Tunnelma klubeilla ja baareissa on lähes eurooppalainen, liberaali.
Hauskaa, kun tää mesta on niin hävytön sulatusuuni kaikista eri kansallisuuksista. Varsinkin aasialaisia on paljon, mutta ne ei oo mitään thaikkuvaimoja suomen tyyliin vaan osa kunnon alkuperäisväestöä. Erittäin mukavia ihmisiä.
Tosin löytyy täältä skandinaavejakin. Chicagossa törmättiin ruotsalaisiin, Anaheimissa yhdet tyypit Hiltonissa oli vissiin Tanskasta mutta finskiä on kuulunut harvakseltaan.
Eilen hommaan tuli kuitenkin muutos. Tutustuttiin täällä yhteen kundiin Kokkolasta, 21-vuotiaaseen elämäntapamatkailijaan. Etunimikaimani kertoi ottaneensa omaa lomaa Uudessa-Seelannissa sijaitsevalta työpaikaltaan ja suuntasi sitten jenkkeihin. Äijä on härskisti yksin liikenteessä, oikee asenne!
Eetu Pohjanmaalta oli sitten seurana, kun tsekkailtiin torstai-illan ratoksi NHL:ää. Oltiin sitä ennen poljettu serkun kanssa vuokrafillareilla Golden Gatelle, ja kurlattiin sen (ja Andyn nollapelin) kunniaksi vähän bisseä.
Ja pitihän meidän sitten tietysti esitellä uudelle kaverille Pyramid Bar. ja pari muuta mestaa.
Meni aika myöhään.
. . .
Tänään arvottiin porukalla Chinatownissa, käytiin leffassa ja syötiin vanhan kunnon Mel'sissä. Se on se sama leffoista tuttu pikaruokaketju, jonka burgerit, pihvit ja pirtelöt on ruokkineet amerikkalaisia 50-luvulta lähtien. Roy Orbison hoilasi taustalla Pretty Womania kun kurlattiin Coca Colaa menemään.
It's been a looooong day, son! Parempi käydä nukkumaan, että jaksetaan huomenna olla varovaisia auton ratissa... heh.
Take care,
-E
Aurinko tykitti ikkunasta sisään. Ovi oli just avattu, näkymänä uusi hotellihuone Friscossa ja munat aivan hiessä.
Asettauduttiin serkun kanssa tiistaina King Georgen hotelliin Union Squaren mestoille. Oltiin täysin vailla yllätyksiä, mikään ei enää päässyt iskemään puun takaa. Riitti, että Suomeen varatut lennot oli vähän aikaa sitten puristettu puhelimitse pipariks ja kaikki oli alkanut taas alusta.
Sama vanha tarina. Kotiin pääsystä ei ollut tietoakaan.
. . .
Vai että kuningas yrjö. ei siinä mitään, lyötiin matkalaukut kokolattiamatolle ja alettiin ensimmäistä kertaa matkan aikana oikeasti kelailemaan, että miten helkkarissa päästäis joskus takasin kotiin.
Vähän aikaa arvottuamme päätettiin vaan suosiolla lyödä face auki, ja siellä venasikin äidiltä tullut viesti:
”Korvaavat lennot varattu maanantaille klo 21, olette Suomessa tiistaina klo 23.”
Just got our asses saved!!! Voi hyvä sylvi. Kyllä äitiin voi aina luottaa.
Kansainvälisiin lentoyhtiöihin sen sijaan ei. Maanantaina oltiin soitettu Suomen suurlähetystöön, josta uskallettiin suositella ainoastaan Biritsh Airwaysin lentoja. Brittien tarjoamat aikataulut oli kyllä ok, mutta halvimman lennon hinnaksi oli merkitty vaatimattomat $11.500.
11 donaa? Ei kiitos.
. . .
Lentokeissin ollessa paketissa saatettiin vihdoin unohtaa sen ympärillä vellonut karuselli ja loputon setvintä. Niinpä ollaan oltu viime päivät hymyissä suin sortsit jaloissa, kamerat kauloissa ja NHL-lippikset päässä.
Itäsatamassa lähellä Bay Bridgeä oli keskiviikkona siistit näkymät. Aurinkolasipäisiä ihmisiä oli liikenteessä valtava määrä, merileijonat paistatteli päivää laiturilla ja heat was on. Iltapäivällä haettiin helteeseen viileempää tuulahdusta jo legendaksi muodostuneesta sporttibaarista, jonka screeneillä Penguins paketoi Senatorsin Sidney Crosbyn johdolla.
Sen jälkeen hortoiltiin pari korttelia pohjoiseen, toiseen paikallismestaan. Kutsutaan sitä paikkaa Pyramid Bariksi, koska sieltä saa sellasta hedelmäistä keittoa joka tarjoillaan pyramidin logossa koristellussa lasissa. En tiedä miks.
Anyway, pyramidissä oli sinä iltana hauskaa jengiä liikenteessä. Pari heeboa oli aivan ihmeissään kuullessaan suomen kieltä ja saatiin niiden kanssa mielenkiintoiset keskustelut aikaan. Koska nimet unohtu heti kättelyssä, alettiin keskenämme kutsua niitä kunkin tyypin omien mielenkiintojensa mukaan:
"Humanoid" (alunperin humanisti, muokkautui vissiin siitä) - partasuinen viininlipittäjä joka paheksui typeriä maanmiehiään ja muita republikaaneja
"Xbox" – senkään kädestä ei löytynyt kunnon koffia, jotain punasta litkua vaan. Äijä ymmärsi kuitenkin hyvän päälle ja selitti, että on ihan haka EA Sportsin NCAA footballissa
"Lätkä" – porukan paras äijä! Partasuinen kiekkomies ei voinut mitenkään ymmärtää baseballin tai koriksen suosiota. Tiesi yllättävän tarkkaan San Jose Sharkin nykytilanteen ja järisyttävät paineet pudotuspeleissä
Heh, aika höhlää touhua... Blame on Heineken.
. . .
Paikalliset on muutenkin hyvää jengiä. Tuntuu, ettei meininki oo yhtä päälleliimattua ja teennäistä kuin esim. Losissa. Tunnelma klubeilla ja baareissa on lähes eurooppalainen, liberaali.
Hauskaa, kun tää mesta on niin hävytön sulatusuuni kaikista eri kansallisuuksista. Varsinkin aasialaisia on paljon, mutta ne ei oo mitään thaikkuvaimoja suomen tyyliin vaan osa kunnon alkuperäisväestöä. Erittäin mukavia ihmisiä.
Tosin löytyy täältä skandinaavejakin. Chicagossa törmättiin ruotsalaisiin, Anaheimissa yhdet tyypit Hiltonissa oli vissiin Tanskasta mutta finskiä on kuulunut harvakseltaan.
Eilen hommaan tuli kuitenkin muutos. Tutustuttiin täällä yhteen kundiin Kokkolasta, 21-vuotiaaseen elämäntapamatkailijaan. Etunimikaimani kertoi ottaneensa omaa lomaa Uudessa-Seelannissa sijaitsevalta työpaikaltaan ja suuntasi sitten jenkkeihin. Äijä on härskisti yksin liikenteessä, oikee asenne!
Eetu Pohjanmaalta oli sitten seurana, kun tsekkailtiin torstai-illan ratoksi NHL:ää. Oltiin sitä ennen poljettu serkun kanssa vuokrafillareilla Golden Gatelle, ja kurlattiin sen (ja Andyn nollapelin) kunniaksi vähän bisseä.
Ja pitihän meidän sitten tietysti esitellä uudelle kaverille Pyramid Bar. ja pari muuta mestaa.
Meni aika myöhään.
. . .
Tänään arvottiin porukalla Chinatownissa, käytiin leffassa ja syötiin vanhan kunnon Mel'sissä. Se on se sama leffoista tuttu pikaruokaketju, jonka burgerit, pihvit ja pirtelöt on ruokkineet amerikkalaisia 50-luvulta lähtien. Roy Orbison hoilasi taustalla Pretty Womania kun kurlattiin Coca Colaa menemään.
It's been a looooong day, son! Parempi käydä nukkumaan, että jaksetaan huomenna olla varovaisia auton ratissa... heh.
Take care,
-E
tiistai 20. huhtikuuta 2010
8 days 2 go – or more
6.30pm - king george sf
nyt alkaa jo vähän käpy hiertää. kattila kiehuu kutosella. microwave is on!
soitin just äsken finnairin american serviceen. ekalla yrittämällä ei vielä tärpännyt, mutta toisella kerralla pääsin linjoille. kysyin, josko friscosta pääsis lontooseen, johon virkailija vastasi itä-eurooppalaisella korostuksella:
”we're not flying from san francisco. only from new york, straight to helsinki.”
sanoin että OK, se käy vallan hyvin. new york is fine!
”you understand, sir? not london! OK?” ja paiskasi sitten luurin korvaan. luuri korvaan 20 min puhelimessa jonottamisen jälkeen.
allright.
. . .
finnairiin ei siis oo luottamista. harmi ettei british airwaysiinkaan saa mitään yhteyttä. united airlines tarjoaa sekin eioota. klm on kuulemma ihan susi.
entäs sitten lufthansa? niinikään puhelimitse tavoitettu ystävällinen saksalaisnainen ilmoitti meidän lipun olevan edelleen pätevää kamaa ja että lento frankfurtiin hoituu kyllä – tosin vasta 29. päivä. eli ens viikon keskiviikkona.
hmm... f*cking germans!
onneks rahat saa kuulemma takasin, jollei aiota lentää hansalla. toisin sanoen meillä on nyt melkosen vapaat kädet kehitellä mikä tahansa villi vaihtoehto.
sellasia vois olla esim.
1. sisäinen lento nykiin tai miamiin. sitten hirveellä munkilla finskillä suoraan hki-vantaalle
2. lento friscosta madridiin josta autokauppojen jälkeen kaasu pohjassa pohjolaan
3. itärannikolta rahtilaivalla britteihin. sieltä edelleen autolautalla ruotsiin ja almost home
4. greyhoundin bussilla vegasiin jossa karmeet arpajaiset (code name: suicide)
5. junalla seattlen kautta vancouverin, autolla alaskaan, lautalla barentsinmeren yli venäjälle, taksilla vladivostokiin, idän pikajunalla 12 000km halki siperian ja lopuks vodkan voimalla pietarista lahteen
lisäks mielessä on käynyt myös napata lento japaniin. tokiossahan olis hyvät saumat aloittaa uudelleen pokémon-korttien keräily. tai alkaa fanittaa vaikka j-rockia. tai ihan mitä vaan.
elämme mielenkiintoisia aikoja.
. . .
nyt meininki on lähinnä se että rötvätään vaan hotellilla ja yritetään juonia ittemme kotiin. netin infosaitit on kovassa käytössä, nokian kaiuttimesta raikaa koko ajan joku veemäinen jonotusbiisi (ts. pimpelipom) ja telkkaristakin tulvii uutiskamaa mahdollisten lentojen suhteen.
koska tässä arvonnassa voi hyvinkin venähtää vielä useampikin päivä, vaihdettiin majapaikka vähän astetta halvempaan. massiivinen hilton jäi nököttämään tohon kadun toiselle puolelle, nyt ollaan jossain brittiläistyylisessä hotellissa.
jäätävää uima-allasta ei löydy eikä kerroksiaan oo kun 10, mutta kyllä täälläkin aikatauluja nuohoaa. tosin nyt ollaan jo kytätty lentoja niin pitkään, että taidetaan piipahtaa parin korttelin päässä olevassa sporttibaarissa.
sieltä tulee hd:nä blackhawks @ predators.
toivottavasti hawks voittais, niin vois ottaa yhdet andyn kunniaks!
arpomisiin,
- e
nyt alkaa jo vähän käpy hiertää. kattila kiehuu kutosella. microwave is on!
soitin just äsken finnairin american serviceen. ekalla yrittämällä ei vielä tärpännyt, mutta toisella kerralla pääsin linjoille. kysyin, josko friscosta pääsis lontooseen, johon virkailija vastasi itä-eurooppalaisella korostuksella:
”we're not flying from san francisco. only from new york, straight to helsinki.”
sanoin että OK, se käy vallan hyvin. new york is fine!
”you understand, sir? not london! OK?” ja paiskasi sitten luurin korvaan. luuri korvaan 20 min puhelimessa jonottamisen jälkeen.
allright.
. . .
finnairiin ei siis oo luottamista. harmi ettei british airwaysiinkaan saa mitään yhteyttä. united airlines tarjoaa sekin eioota. klm on kuulemma ihan susi.
entäs sitten lufthansa? niinikään puhelimitse tavoitettu ystävällinen saksalaisnainen ilmoitti meidän lipun olevan edelleen pätevää kamaa ja että lento frankfurtiin hoituu kyllä – tosin vasta 29. päivä. eli ens viikon keskiviikkona.
hmm... f*cking germans!
onneks rahat saa kuulemma takasin, jollei aiota lentää hansalla. toisin sanoen meillä on nyt melkosen vapaat kädet kehitellä mikä tahansa villi vaihtoehto.
sellasia vois olla esim.
1. sisäinen lento nykiin tai miamiin. sitten hirveellä munkilla finskillä suoraan hki-vantaalle
2. lento friscosta madridiin josta autokauppojen jälkeen kaasu pohjassa pohjolaan
3. itärannikolta rahtilaivalla britteihin. sieltä edelleen autolautalla ruotsiin ja almost home
4. greyhoundin bussilla vegasiin jossa karmeet arpajaiset (code name: suicide)
5. junalla seattlen kautta vancouverin, autolla alaskaan, lautalla barentsinmeren yli venäjälle, taksilla vladivostokiin, idän pikajunalla 12 000km halki siperian ja lopuks vodkan voimalla pietarista lahteen
lisäks mielessä on käynyt myös napata lento japaniin. tokiossahan olis hyvät saumat aloittaa uudelleen pokémon-korttien keräily. tai alkaa fanittaa vaikka j-rockia. tai ihan mitä vaan.
elämme mielenkiintoisia aikoja.
. . .
nyt meininki on lähinnä se että rötvätään vaan hotellilla ja yritetään juonia ittemme kotiin. netin infosaitit on kovassa käytössä, nokian kaiuttimesta raikaa koko ajan joku veemäinen jonotusbiisi (ts. pimpelipom) ja telkkaristakin tulvii uutiskamaa mahdollisten lentojen suhteen.
koska tässä arvonnassa voi hyvinkin venähtää vielä useampikin päivä, vaihdettiin majapaikka vähän astetta halvempaan. massiivinen hilton jäi nököttämään tohon kadun toiselle puolelle, nyt ollaan jossain brittiläistyylisessä hotellissa.
jäätävää uima-allasta ei löydy eikä kerroksiaan oo kun 10, mutta kyllä täälläkin aikatauluja nuohoaa. tosin nyt ollaan jo kytätty lentoja niin pitkään, että taidetaan piipahtaa parin korttelin päässä olevassa sporttibaarissa.
sieltä tulee hd:nä blackhawks @ predators.
toivottavasti hawks voittais, niin vois ottaa yhdet andyn kunniaks!
arpomisiin,
- e
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Not so fast, son!
hilton downtown, frisco
ei sitten lähdettykään mihhinkään.
tätä postausta olis säkällä voitu kirjotella atlantin yläpuolella, mutta kone ei koskaan ehtinyt edes jenkkilän itärannikolle. ei edes osavaltion rajalle.
aamulla meininki oli vielä toiveikas, joskin vähän vässykkä; laukkuihin oli univelasta huolimatta kiva ahtaa tavaraa, kun takaraivossa jyskytti edes jonkinlainen tieto mahdollisesta koneeseen pääsystä.
kamojen ja sällien ollessa viimesen päälle valmiita lentokentälle lähtöön väänsin vielä nopeesti sen edellisen blogimerkinnän. enterin painalluksen jälkeen vilkasin vielä nopeesti lennon statuksen, ja mitäs siellä ilmotettiinkaan: canceled.
että silviisiin.
sitten huokaistiin vaan syvään, laitettiin telkkari päälle ja tsekattiin miten liverpool marinoi west hamin.
. . .
jossain vaiheessa ilmeisesti torkahdin, koska 2-0 -maalin jälkeen seuraava muistikuva olikin se kun serkku pamahti huoneeseen. se oli käyny onkimassa kadunkulmasta pari subin patonkia, jees keissi! siitä oli hyvä jatkaa päivää eteenpäin - vailla suunnitelmaa tosin.
safkaa olis ollut hyvä sulatella päiväunia jatkaen, mutta keli oli liian hyvä sellaseen touhuun. sen sijaan annoin unihiekoille huutia ja painelin ulos arpomaan. juuson facetellessa hotellihuoneessa meikäläinen kävi tsekkaamassa russian hillin ja pari muuta mestaa. hill on chinatownista länteen oleva jäätävä kukkula, jonka päällä asustaa kaikesta päätellen aika helkkarin rikasta jengiä (en tosin tiedä mistä mestan nimi on kotosin, näin siellä vaan aasialaisia).
kukkulalta käpystelin lähemmäs downtownia ja törmäsin sattumalta puistoon, jollasia on kotipuolesta turha hakea. kahden pilvenpiirtäjän, yhden loistohotellin ja ikivanhan kirkon väliin saarrettu puisto oli loistava spotti nauttia starbucksin kahvia. siellä oli hyvin hoidettu nurtsi jolla paikalliset pyöri piknikillä, paljon penkkejä, lenkkeilijöitä, iso suihkulähde, lenkkikenttä ja vissiin koirapuistokin.
maisemat ja meiningit oli niin huikeet, että harmitti kun unohdin kameran hiltonille. jos (tai kun) tää meidän reissu vielä venyy, sille viheralueelle on pakko mennä takasin. ihan uskomaton mesta kukkulan laella.
. . .
tällä hetkellä istuskellaan vaan huoneessa ja sulatellaan äskeistä leffaa. käytiin tsekkaamassa rajusti mainostettu 'kick ass', jonka sankarimainen hömppä antoi aivoille vähän vapaata kaiken lentohärdellin keskellä.
nyt vois piipahtaa suihkussa ja käydä nukkumaan. huomenna on parempi olla tikissä, jos vaikka sattuis tulemaan pitkä matkapäivä...
eihän sitä koskaan tiedä.
tseckar,
- e
ei sitten lähdettykään mihhinkään.
tätä postausta olis säkällä voitu kirjotella atlantin yläpuolella, mutta kone ei koskaan ehtinyt edes jenkkilän itärannikolle. ei edes osavaltion rajalle.
aamulla meininki oli vielä toiveikas, joskin vähän vässykkä; laukkuihin oli univelasta huolimatta kiva ahtaa tavaraa, kun takaraivossa jyskytti edes jonkinlainen tieto mahdollisesta koneeseen pääsystä.
kamojen ja sällien ollessa viimesen päälle valmiita lentokentälle lähtöön väänsin vielä nopeesti sen edellisen blogimerkinnän. enterin painalluksen jälkeen vilkasin vielä nopeesti lennon statuksen, ja mitäs siellä ilmotettiinkaan: canceled.
että silviisiin.
sitten huokaistiin vaan syvään, laitettiin telkkari päälle ja tsekattiin miten liverpool marinoi west hamin.
. . .
jossain vaiheessa ilmeisesti torkahdin, koska 2-0 -maalin jälkeen seuraava muistikuva olikin se kun serkku pamahti huoneeseen. se oli käyny onkimassa kadunkulmasta pari subin patonkia, jees keissi! siitä oli hyvä jatkaa päivää eteenpäin - vailla suunnitelmaa tosin.
safkaa olis ollut hyvä sulatella päiväunia jatkaen, mutta keli oli liian hyvä sellaseen touhuun. sen sijaan annoin unihiekoille huutia ja painelin ulos arpomaan. juuson facetellessa hotellihuoneessa meikäläinen kävi tsekkaamassa russian hillin ja pari muuta mestaa. hill on chinatownista länteen oleva jäätävä kukkula, jonka päällä asustaa kaikesta päätellen aika helkkarin rikasta jengiä (en tosin tiedä mistä mestan nimi on kotosin, näin siellä vaan aasialaisia).
kukkulalta käpystelin lähemmäs downtownia ja törmäsin sattumalta puistoon, jollasia on kotipuolesta turha hakea. kahden pilvenpiirtäjän, yhden loistohotellin ja ikivanhan kirkon väliin saarrettu puisto oli loistava spotti nauttia starbucksin kahvia. siellä oli hyvin hoidettu nurtsi jolla paikalliset pyöri piknikillä, paljon penkkejä, lenkkeilijöitä, iso suihkulähde, lenkkikenttä ja vissiin koirapuistokin.
maisemat ja meiningit oli niin huikeet, että harmitti kun unohdin kameran hiltonille. jos (tai kun) tää meidän reissu vielä venyy, sille viheralueelle on pakko mennä takasin. ihan uskomaton mesta kukkulan laella.
. . .
tällä hetkellä istuskellaan vaan huoneessa ja sulatellaan äskeistä leffaa. käytiin tsekkaamassa rajusti mainostettu 'kick ass', jonka sankarimainen hömppä antoi aivoille vähän vapaata kaiken lentohärdellin keskellä.
nyt vois piipahtaa suihkussa ja käydä nukkumaan. huomenna on parempi olla tikissä, jos vaikka sattuis tulemaan pitkä matkapäivä...
eihän sitä koskaan tiedä.
tseckar,
- e
Lottery of all time
powww!!!
snadia yhteenvetoa loppuviikon ihmettelyistä ja maanantain superyllätyksestä.
. . .
keskiviikko
nousuhumalainen ilta san franciscossa. suomessa töihin lähtevä äiti lähettää tekstiviestin:
”seuratkaapa uutisia, islannissa on räjähtänyt tulivuori, vaikuttaa lentoliikenteeseen.”
mitäs helkkaria? paikallisviestimet tiedottaa eurooppaan ajelehtivasta tuhkapilvestä myöhään yöllä. ei kai tässä nyt tuu mitään hässäkkää? ei kai.
torstai
islannin savua tupruttava vuori on ykkösaihe päivän uutislähetyksissä. ”tuhkapilvi saattaa vaikuttaa joihinkin lentoihin.” hälytyskellot alkaa soida illalla, vaikka kaikki internetin lentosivut vakuuttaa aikataulujen pysyvän ennallaan.
aletaan miettiä keissiä ja painellaan kadulle metsästää burgereita.
perjantai
tavaroiden pakkaus ja valmistautuminen hotellista uloskirjautumiseen. aikataulut yhä ennallaan. flight 900 - san francisco – frankfurt - in time.
koska lentokentälle on matkaa ja matkatavaroita olis tylsä raahata turhaan, päätetään varmistaa lennon paikkansapitävyys puhelimitse. niin lentoyhtiöön kun sen kautta operoivaan firmaankaan ei saa mitään yhteyttä. ainoa puhelimitse tavoitettu kontakti on kyseisen saksalaisyhtiön puhelinrobotti, joka ehdottaa lentoa sveitsistä saksaan! sveitsistä? swiss my ass.
päivällä lentoyhtiöiden internetsivut tukkii punaisella fontilla merkitty ilmoitus: ”kaikki lennot eurooppaan peruttu!”. aletaan mälväilee uutta yösijaa seuraavalle vuorokaudelle.
lauantai
viestimet suoltaa sekalaista sillisalaattia. suomalaismedioiden mukaan hki—vantaa on suljettu ainakin viikonlopun, villeimpien amerikkalaisarvioiden mukaan koneet saattaa olla pysähdyksissä jopa vuosia. häh!?
järjestetään taas uusi hotellimajoitus. tällä kertaa mestana ydinkeskustan hilton, jonka 16. kerroksen lämmitetyssä ulko uima-altaassa pulikoidaan jo samana iltana.
sunnuntai
edelleen jumissa jenkeissä. lentoyhtiöön ei saa mitään yhteyttä. suomalainen matkasaitti ja puhelinvaihde on nekin toiminnassa vaan arkena - kuin alleviivaten, että pojat, nyt istutte sinne sporttibaariin ja otatte erittäin rennosti! ja niinhän me otetaan (pari paikallista innostui skandinaavisen komeista kiekkofaneista niinkin paljon, että tarjos meille bisset).
netistä poimittuja otsikoita:
”tampereen ja turun lentokentät avataan päiväksi”
”valmismatkalaisia tuodaan busseilla suomeen”
”lentäminen euroopassa yhä lähes mahdotonta”
tuli myös jotain random-infoa, että finnair lennättäisi yhden koneellisen matkustajia nykistä turkkuseen. jasså, mutta siitäkään ei oo hirveesti hyötyä – me kun ollaan jumissa aivan toisella puolen mannerta.
ilalla saadaan yhteys matkatoimistoon. suomessa on maanantaiaamu, kun virkailija vastaa puhelimeen. valitettavasti helsingissä ollaan yhtä tiedottomia kuin pallon toisella puolellakin.
”meillä on satoja, ellei tuhansia asiakkaita, jotka odottavat lentoa. emme voi tarjota teille muuta infoa kuin mitä itsekin löydätte netistä”, virkailija sanoo.
jotain tietoa sentään heruu.
”suomessa ei lennetä tänään kello kuuteen asti, mutta suomen aikaa kello 14 on uusi tiedote. seuratkaa tilannetta netistä ja suomalaisia medioita muutenkin.”
allright. käydään nukkumaan.
maanantai
herätään aikasin ja otetaan asioista selvää ennen aamupalalle lähtöä. ja WAS!?!?! käy ilmi, että lento saattaa sittenkin lähteä! joku kone san diegosta jatkaa matkaansa friscosta eurooppaan, 1.45pm on merkitty lentoyhtiön sivulle. ohhoh!
. . .
eli näin se tilanne elää! sitsueissön's livin', man!
nyt kone kiinni ja tavarat pakettiin. pakko lähtee kentälle arpoo ja tsegee mikä on meininki - ties vaikka päästäis jo huomenna saksaan!
tsek tsek,
- e
snadia yhteenvetoa loppuviikon ihmettelyistä ja maanantain superyllätyksestä.
. . .
keskiviikko
nousuhumalainen ilta san franciscossa. suomessa töihin lähtevä äiti lähettää tekstiviestin:
”seuratkaapa uutisia, islannissa on räjähtänyt tulivuori, vaikuttaa lentoliikenteeseen.”
mitäs helkkaria? paikallisviestimet tiedottaa eurooppaan ajelehtivasta tuhkapilvestä myöhään yöllä. ei kai tässä nyt tuu mitään hässäkkää? ei kai.
torstai
islannin savua tupruttava vuori on ykkösaihe päivän uutislähetyksissä. ”tuhkapilvi saattaa vaikuttaa joihinkin lentoihin.” hälytyskellot alkaa soida illalla, vaikka kaikki internetin lentosivut vakuuttaa aikataulujen pysyvän ennallaan.
aletaan miettiä keissiä ja painellaan kadulle metsästää burgereita.
perjantai
tavaroiden pakkaus ja valmistautuminen hotellista uloskirjautumiseen. aikataulut yhä ennallaan. flight 900 - san francisco – frankfurt - in time.
koska lentokentälle on matkaa ja matkatavaroita olis tylsä raahata turhaan, päätetään varmistaa lennon paikkansapitävyys puhelimitse. niin lentoyhtiöön kun sen kautta operoivaan firmaankaan ei saa mitään yhteyttä. ainoa puhelimitse tavoitettu kontakti on kyseisen saksalaisyhtiön puhelinrobotti, joka ehdottaa lentoa sveitsistä saksaan! sveitsistä? swiss my ass.
päivällä lentoyhtiöiden internetsivut tukkii punaisella fontilla merkitty ilmoitus: ”kaikki lennot eurooppaan peruttu!”. aletaan mälväilee uutta yösijaa seuraavalle vuorokaudelle.
lauantai
viestimet suoltaa sekalaista sillisalaattia. suomalaismedioiden mukaan hki—vantaa on suljettu ainakin viikonlopun, villeimpien amerikkalaisarvioiden mukaan koneet saattaa olla pysähdyksissä jopa vuosia. häh!?
järjestetään taas uusi hotellimajoitus. tällä kertaa mestana ydinkeskustan hilton, jonka 16. kerroksen lämmitetyssä ulko uima-altaassa pulikoidaan jo samana iltana.
sunnuntai
edelleen jumissa jenkeissä. lentoyhtiöön ei saa mitään yhteyttä. suomalainen matkasaitti ja puhelinvaihde on nekin toiminnassa vaan arkena - kuin alleviivaten, että pojat, nyt istutte sinne sporttibaariin ja otatte erittäin rennosti! ja niinhän me otetaan (pari paikallista innostui skandinaavisen komeista kiekkofaneista niinkin paljon, että tarjos meille bisset).
netistä poimittuja otsikoita:
”tampereen ja turun lentokentät avataan päiväksi”
”valmismatkalaisia tuodaan busseilla suomeen”
”lentäminen euroopassa yhä lähes mahdotonta”
tuli myös jotain random-infoa, että finnair lennättäisi yhden koneellisen matkustajia nykistä turkkuseen. jasså, mutta siitäkään ei oo hirveesti hyötyä – me kun ollaan jumissa aivan toisella puolen mannerta.
ilalla saadaan yhteys matkatoimistoon. suomessa on maanantaiaamu, kun virkailija vastaa puhelimeen. valitettavasti helsingissä ollaan yhtä tiedottomia kuin pallon toisella puolellakin.
”meillä on satoja, ellei tuhansia asiakkaita, jotka odottavat lentoa. emme voi tarjota teille muuta infoa kuin mitä itsekin löydätte netistä”, virkailija sanoo.
jotain tietoa sentään heruu.
”suomessa ei lennetä tänään kello kuuteen asti, mutta suomen aikaa kello 14 on uusi tiedote. seuratkaa tilannetta netistä ja suomalaisia medioita muutenkin.”
allright. käydään nukkumaan.
maanantai
herätään aikasin ja otetaan asioista selvää ennen aamupalalle lähtöä. ja WAS!?!?! käy ilmi, että lento saattaa sittenkin lähteä! joku kone san diegosta jatkaa matkaansa friscosta eurooppaan, 1.45pm on merkitty lentoyhtiön sivulle. ohhoh!
. . .
eli näin se tilanne elää! sitsueissön's livin', man!
nyt kone kiinni ja tavarat pakettiin. pakko lähtee kentälle arpoo ja tsegee mikä on meininki - ties vaikka päästäis jo huomenna saksaan!
tsek tsek,
- e
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Stuck in America
asioita voi käsitellä monella tavalla. omaan tyyliini ei oo koskaan kuulunut oikeastaan minkäänlainen stressaaminen - ellei kyseessä sitten satu olemaan joku jatkoajalle venähtänyt lätkämatsi. muutoin kelailen vaan niin, että asiat kyllä rullailee omalla painollaan eikä joka asian suhteen tarvi aina puristaa rystyset valkosina.
sama huoleton kaava on pyörinyt rewindilla täällä ameriikan maillakin. oikeastaan matkan tarkimmat suuntaviivat piirrettiin jo talvena, kun päätettiin, ettei millään muulla oo väliä kuin sillä että kone laskeutuu kiitoradalle. sen jälkeen kaikki hoidettaisiin a'la extemporé.
ja niinhän se on mennytkin. nhl-matsit, playboy-tiput ja änäritähtien kanssa kaulailu on kaikki menneet puhtaan improvisaation piikkiin.
sitten tuli vielä tää viimesin keissi. reissulla ei nimittäin juuri nyt näy minkäänlaista päätöstä.
. . .
ensimmäiset uutisoinnit islannista räjähtäneestä tulivuoresta muistan nähneeni täällä joskus keskiviikkoiltana. silloin se oli vielä savuavaa televisiokuvaa, mutta torstaina jonkinlaiset hälytyskellot alkoi jo kilkattaa.
eilen illalla päätettiin pirautella lentoyhtiölle ja ne alko varottelemaan, ettei mitään paluulentoa ehkä koskaan tulis. siinä vaiheessa oltiin että jaahas!
tänä aamuna (pe) laitettiin vähän kamoja kasaan ja vamistauduttiin lentokentälle lähtöön, mutta sitten läppärin näytölle valikoitui jäätävä ilmoitus: kaikki yhdysvalloista eurooppaan menevät lennot on toistaiseksi peruttu!
mietittiin keissiä vähän aikaa. sitten tajuttiin, että meillä olikin vielä punapuumetsät näkemättä ja zodiac-murhaajan henkilöllisyys selvittämättä! joten paniikkinappulaa ei missään nimessä juntattu pohjaan. sen sijaan paineltiin alakerran respaan ja varattiin huone vielä yhdeksi yöksi. sen jälkeen lähdettiin kaupungille arpoo ja satamaan kävelylle. meininki oli auringonpaisteessa ja sortseissa niin rentoa, että mieleen tuli vanilla icen 90-luvulla hokema kertosäe...
"viileetä viileetä, baby!"
. . .
tsekatkaa mikä kisu! jollain on ollu pennseli handussa...
serkku huusi: "help! this is a f*cking emergency! we need a hilton!" ja apu oli lähellä:
bay bridge ja hävyttömät amikset auringonpaisteessa
american juuson terveiset kaikille tytöille: "oon ihana, mahtava, paras, ja toistaseks vielä single! soitellaan!"
. . .
vaikkei kotioloja voita mikään ja muu maa on aina mustikka, ei täälläkään asiat kauhean huonosti ole. joo, olis ollut hauska päästä jo saunomaan ja tsekkaamaan fc lahden huominen kickoff, mutta minkäs teet. nyt meillä on ainakin aikaa säveltää kaupungissa tarkemmin ja tutustua san francisco bayn lähimaastoihinkin.
hahhah, tänään chinatownista kävellessä alettiin kelailemaan hotellin vaihtoa. tän meidän nykyisen mestan ylikierroksilla käyvä patteri, rätisevä töllö ja tapetteihin pinttynyt marihuanan lemu pisti keitinlevyn kutoselle. senpä takia päätettiin, että tää seuraava yö olis viimenen tässä rotankolossa.
jos kerran suomeen ei oo menemistä, ollaan sitten herroiksi täällä länsirannikolla! jumanauta! seuraavan kerran suljetaankin silmät hiltonissa - tiistaihin asti. ja ehkä sen jälkeenkin. kuka tästä nyt enää mitään selvää saa.
arpomisiin!
- e
(jälkikirjoitus: kohtalo puuttui peliin ja lennätti meille tänään ilmaset vip-liput johonkin jäätävään baariin. ch-ch-check it out, son!)
sama huoleton kaava on pyörinyt rewindilla täällä ameriikan maillakin. oikeastaan matkan tarkimmat suuntaviivat piirrettiin jo talvena, kun päätettiin, ettei millään muulla oo väliä kuin sillä että kone laskeutuu kiitoradalle. sen jälkeen kaikki hoidettaisiin a'la extemporé.
ja niinhän se on mennytkin. nhl-matsit, playboy-tiput ja änäritähtien kanssa kaulailu on kaikki menneet puhtaan improvisaation piikkiin.
sitten tuli vielä tää viimesin keissi. reissulla ei nimittäin juuri nyt näy minkäänlaista päätöstä.
. . .
ensimmäiset uutisoinnit islannista räjähtäneestä tulivuoresta muistan nähneeni täällä joskus keskiviikkoiltana. silloin se oli vielä savuavaa televisiokuvaa, mutta torstaina jonkinlaiset hälytyskellot alkoi jo kilkattaa.
eilen illalla päätettiin pirautella lentoyhtiölle ja ne alko varottelemaan, ettei mitään paluulentoa ehkä koskaan tulis. siinä vaiheessa oltiin että jaahas!
tänä aamuna (pe) laitettiin vähän kamoja kasaan ja vamistauduttiin lentokentälle lähtöön, mutta sitten läppärin näytölle valikoitui jäätävä ilmoitus: kaikki yhdysvalloista eurooppaan menevät lennot on toistaiseksi peruttu!
mietittiin keissiä vähän aikaa. sitten tajuttiin, että meillä olikin vielä punapuumetsät näkemättä ja zodiac-murhaajan henkilöllisyys selvittämättä! joten paniikkinappulaa ei missään nimessä juntattu pohjaan. sen sijaan paineltiin alakerran respaan ja varattiin huone vielä yhdeksi yöksi. sen jälkeen lähdettiin kaupungille arpoo ja satamaan kävelylle. meininki oli auringonpaisteessa ja sortseissa niin rentoa, että mieleen tuli vanilla icen 90-luvulla hokema kertosäe...
"viileetä viileetä, baby!"
. . .
tsekatkaa mikä kisu! jollain on ollu pennseli handussa...
serkku huusi: "help! this is a f*cking emergency! we need a hilton!" ja apu oli lähellä:
bay bridge ja hävyttömät amikset auringonpaisteessa
american juuson terveiset kaikille tytöille: "oon ihana, mahtava, paras, ja toistaseks vielä single! soitellaan!"
. . .
vaikkei kotioloja voita mikään ja muu maa on aina mustikka, ei täälläkään asiat kauhean huonosti ole. joo, olis ollut hauska päästä jo saunomaan ja tsekkaamaan fc lahden huominen kickoff, mutta minkäs teet. nyt meillä on ainakin aikaa säveltää kaupungissa tarkemmin ja tutustua san francisco bayn lähimaastoihinkin.
hahhah, tänään chinatownista kävellessä alettiin kelailemaan hotellin vaihtoa. tän meidän nykyisen mestan ylikierroksilla käyvä patteri, rätisevä töllö ja tapetteihin pinttynyt marihuanan lemu pisti keitinlevyn kutoselle. senpä takia päätettiin, että tää seuraava yö olis viimenen tässä rotankolossa.
jos kerran suomeen ei oo menemistä, ollaan sitten herroiksi täällä länsirannikolla! jumanauta! seuraavan kerran suljetaankin silmät hiltonissa - tiistaihin asti. ja ehkä sen jälkeenkin. kuka tästä nyt enää mitään selvää saa.
arpomisiin!
- e
(jälkikirjoitus: kohtalo puuttui peliin ja lennätti meille tänään ilmaset vip-liput johonkin jäätävään baariin. ch-ch-check it out, son!)
torstai 15. huhtikuuta 2010
70's
geary street, downtown / frisco
voi herranjesta taas tätä meidän touhua.
reissu lähenee loppuaan, mutta tällä hetkellä näyttäis siltä, ettei meillä ookaan mikään kiire paluulennolle. ei, vaikka lentolippuun on merkitty huomisen päivämäärä. was!?!
alotetaanpas ensin pikakelauksella eiliseen.
. . .
sää oli sunny ja blues brothers -aurinkolaseja sai pitää nokalla all day long. fiiliksissä hyvästä säästä oltiin tietysti keitolla. safkattiin myös hirviömäisen isoa pizzaa north beachissa, joka on kaupungin italialainen kaupunginosa. sen lisäks eksyttiin johonkin hassuun mierimiesbaariin, jossa vanha maakrapu soitteli pianoa. siellä ei ollu mitään muuta musaa kun vaan se vanha pappa pimputteluineen - tuli ihan joku clint eastwoodin länkkäri mieleen.
sitten kävästiin jossain jäätävässä baarissa jossa dj pyöritti kovia ralleja. parin meksikolaisbissen jälkeen selvis, että se tiskujukka olikin vaan alkulämpöä illan pääesiintyjille; kunnon big bandin jamittelua ryyditti kolme mc:tä, jotka heitti koko setin freestylena. yhden helkkarin kokosen mustan rastafarin lisäks mikrofoniin sylki joku intialainen kundi ja sitten ikivanha harmaahapsi. oikeesti, ukko oli varrmaan 70 ja puski silti hengästyttävällä flow'lla! läppä lens kun mos defilläl konsanaan. huhhuh.
aiemmin päivällä arvottiin myös haight-ashburyn legendaarisella alueella. mesta tuli 70-luvulla tunnetuks hippien pyhiinvaelluspaikkana, ja noista ajoista muistutti korttelittain hyvin säilyneitä vanhoja taloja kaikkine sateenkaaren väreineen. kadut notkui mitä erilaisimpia baareja, kahviloita ja ravintelleja (jos joskus eksytte alueelle, käykää ihmeessä tsekkaa karibianmeren safkaan erikoistunut "cha cha cha").
. . .
kaupunki onnistuu yllättämään päivästä toiseen. haightiinkin kävellessä tylsää ei tullut missään vaiheessa, vaikka lääniä riitti mailikaupalla. kaikkialla on jotain nähtävää ja ihmeteltävää. tuntuu, että jokaisella paikalla on omanlaisensa leima ja tunnelma, ja kaupunkia halkovat kukkulat käsittämättömän jyrkkine katuineen tekee citystä vieläkin jännittävämmän.
mutta kohta se on lorun loppu! huomenna täytyis jotenkin mahduttaa kaikki tavara pariin matkalaukkuun ja suunnata sitten lentokentälle. hassua miten aika on menny niin nopeesti - vastahan me äsken hortoiltiin helsinki-vantaalla valmiina seikkailuun! höh.
tosin vielä tässä on saumaa ravistella koko homma ylösalaisin. nimittäin, jottei mikään menis vahingossakaan suunnitelmien mukaan, karmeet arpajaiset on jälleen kerran näkyvissä.
. . .
islannissa räjähtänyt tulivuori saattaa hyvässä lykyssä tuhota meidän paluulennon kokonaan. paikallisen ilmatieteen laitoksen satelliittikuvien mukaan koko eurooppa on jääsaarelta lähteneen tuhkan peitossa. karmeessa pölyssä saattaa olla vähän hankala lentää.
villeimpien arvioiden mukaan jenkeistä ei pääse eurooppaan ainakaan viikkoon!!! uutislähetykset on täynnä videomateriaalia friscon lentokentältä, jossa meininki on lievästi turhautunut.
hmm... ehkä skipataan vaan suosiolla koko paluulento, painellaan junalla 30 min etelään ja hommataan san jose sharksien kausikortit.
saas nähdä miten äijien käy.
tsekkk!
- e
voi herranjesta taas tätä meidän touhua.
reissu lähenee loppuaan, mutta tällä hetkellä näyttäis siltä, ettei meillä ookaan mikään kiire paluulennolle. ei, vaikka lentolippuun on merkitty huomisen päivämäärä. was!?!
alotetaanpas ensin pikakelauksella eiliseen.
. . .
sää oli sunny ja blues brothers -aurinkolaseja sai pitää nokalla all day long. fiiliksissä hyvästä säästä oltiin tietysti keitolla. safkattiin myös hirviömäisen isoa pizzaa north beachissa, joka on kaupungin italialainen kaupunginosa. sen lisäks eksyttiin johonkin hassuun mierimiesbaariin, jossa vanha maakrapu soitteli pianoa. siellä ei ollu mitään muuta musaa kun vaan se vanha pappa pimputteluineen - tuli ihan joku clint eastwoodin länkkäri mieleen.
sitten kävästiin jossain jäätävässä baarissa jossa dj pyöritti kovia ralleja. parin meksikolaisbissen jälkeen selvis, että se tiskujukka olikin vaan alkulämpöä illan pääesiintyjille; kunnon big bandin jamittelua ryyditti kolme mc:tä, jotka heitti koko setin freestylena. yhden helkkarin kokosen mustan rastafarin lisäks mikrofoniin sylki joku intialainen kundi ja sitten ikivanha harmaahapsi. oikeesti, ukko oli varrmaan 70 ja puski silti hengästyttävällä flow'lla! läppä lens kun mos defilläl konsanaan. huhhuh.
aiemmin päivällä arvottiin myös haight-ashburyn legendaarisella alueella. mesta tuli 70-luvulla tunnetuks hippien pyhiinvaelluspaikkana, ja noista ajoista muistutti korttelittain hyvin säilyneitä vanhoja taloja kaikkine sateenkaaren väreineen. kadut notkui mitä erilaisimpia baareja, kahviloita ja ravintelleja (jos joskus eksytte alueelle, käykää ihmeessä tsekkaa karibianmeren safkaan erikoistunut "cha cha cha").
. . .
kaupunki onnistuu yllättämään päivästä toiseen. haightiinkin kävellessä tylsää ei tullut missään vaiheessa, vaikka lääniä riitti mailikaupalla. kaikkialla on jotain nähtävää ja ihmeteltävää. tuntuu, että jokaisella paikalla on omanlaisensa leima ja tunnelma, ja kaupunkia halkovat kukkulat käsittämättömän jyrkkine katuineen tekee citystä vieläkin jännittävämmän.
mutta kohta se on lorun loppu! huomenna täytyis jotenkin mahduttaa kaikki tavara pariin matkalaukkuun ja suunnata sitten lentokentälle. hassua miten aika on menny niin nopeesti - vastahan me äsken hortoiltiin helsinki-vantaalla valmiina seikkailuun! höh.
tosin vielä tässä on saumaa ravistella koko homma ylösalaisin. nimittäin, jottei mikään menis vahingossakaan suunnitelmien mukaan, karmeet arpajaiset on jälleen kerran näkyvissä.
. . .
islannissa räjähtänyt tulivuori saattaa hyvässä lykyssä tuhota meidän paluulennon kokonaan. paikallisen ilmatieteen laitoksen satelliittikuvien mukaan koko eurooppa on jääsaarelta lähteneen tuhkan peitossa. karmeessa pölyssä saattaa olla vähän hankala lentää.
villeimpien arvioiden mukaan jenkeistä ei pääse eurooppaan ainakaan viikkoon!!! uutislähetykset on täynnä videomateriaalia friscon lentokentältä, jossa meininki on lievästi turhautunut.
hmm... ehkä skipataan vaan suosiolla koko paluulento, painellaan junalla 30 min etelään ja hommataan san jose sharksien kausikortit.
saas nähdä miten äijien käy.
tsekkk!
- e
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Apple & beer
härski hotelli, san francisco
kaupungissa on kylmä. ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon ollaan jouduttu lyömään hupparia päälle ja takkia niskaan.ei se huono juttu ole, vaikka kyllähän losin lämpöön ja newport beachin rantoihin ehti jo tottua. diggaan mun nahkatakista!
sitten asiaan: san fransisco on todella bueno. kylmät väreet tuli ensimmäisen kerran jo pyhäpäivän iltana, kun oaklandilaiselta steissiltä startannut bussi kaarsi bay bridgeä pitkin salmen toiselle puolen. friscon valot piirsi vaijerien väliin näyttävän siluetin.
monipuolinen ja värikäs kaupunki houkuttelee seikkailemaan, ottamaan paikoista selvää. löytyy järjetön määrä eri väestökeskittymiä, länsirannikon wall streetiksi luonnehdittu financial destrict pilvenpiirtäjineen, ostosmahdollisuuksia joka lähtöön ja jäätävää arkkitehtuuria tukkimaan kameran muistikortti.
vesi on myös yksi aika viilee elementti. tyyni valtameri ympäröi kolmesta suunnasta niemekettä, jonka päälle kaupunki on aikoinaan pistetty pystyyn. friscoa ympäröiviin kaupunkeihin, punapuilla vuorattuihin luonnonpuistoihin ja sideways-leffasta tuttuihin viinitiloihin johtaa hervottomia siltoja. ne on massive ja cool.
. . .
serkusten samoilu uudessa betoniviidakossa pyörähti käyntiin nöyrällä tutkiskelulla ja uuden mestan ihmettelyllä. koska oltiin vielä kevyesti kujalla, päätettiin vaan ottaa chillisti ja arpoa kaupoissa. maanantaina paineltiin illalla eteläsataman tuntumaan valtavalle baseball-stadionille, jossa paikallinen giants paketoi pitttsburgh piratesin härskisti 9-3. itse matsi aiheutti lähinnä haukotuksia, mutta jättiläismäinen stadion meininkineen ja jäätävine purilaisineen oli kokemus sinänsä.
joku hölmöläinen on joskus erehtynyt kuvailemaan friscoa seitsemän kukkulan kaupungiksi, vaikka oikeestihan luonnehdinta osuu roomaan. täällä kukkuloita on yli 30 (!) ja sen todellakin huomaa: on vaikeeta ravata katuja ees taas, kun jalat huutaa leipää jo parin korttelin jälkeen! onneks on kätevät cable carit, raitiovaunujen isoisät, jotka roudaa jengiä paikasta toiseen.
justiin tänään köröteltiin semmosella pohjoisen fisherman's warfista takaisin keskustaan. historiallista kyytiä siistimmäksi muodostui kuitenkin reittiä halkonut chinatown, joka on maailman suurin kiinalaiskeskittymä itse maan ulkopuolella. siellä sitten kysyttiin paikalliselta vinkkiä johonkin hyvään raflaan, ja saatiinkin perusteelliset ohjeet niin laadukkaaseen kinkkimestaan, että makuhermot huutaa vieläkin hoosiannaa. jösses mitä kanaa!
se fishermanin fisula oli vähän ylihypetetty mesta. berlitzin matkaoppaassa väitetään kivenkovaan että paikka olis yks kaupungin kuumimpia nähtävyyksiä, mutta lähinnä se oli vaan satamaan rakennettu kirppis. sieltä pääsi kuitenkin opastetuille lauttakierroksille tsekkaamaan golden gaten siltaa ja alcatrazin vankilaa.
tursistipelleilyä tai ei, mutta mereltä käsin nähtävyydet pystyi aistimaan niin että vatsanpohjasta raapaisi - kijriamellisesti. aallokossa heilunut lautta keikkui nimittäin niin helkkaristi, että japanilaisturistit lenteli pitkin kansia! siinä sai canonit ja nikonit kyytiä, haha.
. . .
meidän hotelli on ihan friscon ytimessä, vaan kivenheiton päässä kaupungin sydämeksi väritetyltä union squarelta. sijainti onkin sitten ainoa plusmerkki, jonka tää pulju ansaitsee; patteri pitää ihan älytöntä ääntä, hissi on hasardi ja käytävillä haisee ruoho. telkkarikin on ihan susi. mutta halpa tää on! siitä ei pääse mihinkään.
turvallisesta locationista huolimatta ei tarvi erehtyä kun kortteli pari väärään suuntaan, ja vastaan alkaa tulla ihmeellistä jengiä. laitapuolenkulkijat tuijottaa sua pitkään, ruinaa rahaa ja yrittää hieroa tuttavuutta mitä erilaisin keinoin. ykskin äijänkäppänä yritti onkia taaloja vitsiä vääntämällä:
"yo kundit! tiedättekö mitä hyvää on kodittomassa muijassa? sen voi heittää kadulle koska vaan!"
semihyvä läppä, mutta bucksit jäi sillä kertaa heittämättä.
. . .
pari korttelia pääkatu geary streetiä etelään löytyy sony entertainmentin pystyyn pistämä metreon, korttelin kokoinen teknologiapesä. sieltä löytyy mm. planeetan parhaat leffateatterit, joita käytiin äsken vähäsen testaamassa. tiketti maksoi kympin, ja hinta oli laatuun nähden vähintäänkin kohtuullinen. ei valittamista!
muutenkin tekniikka näyttelee tässä kaupungissa aika isoa roolia. friscohan on osa piilaaksoa, joka puolestaan on teknologialle sama kun mitä kanada on jääkiekolle.
kaikki suurimmat it-firmat applesta googleen pitää majaansa ihan tässä hollilla. alan liikkeitä on joka kadunkulmassa, vastalanseerattuun ipadiin törmää kaikkialla enkä oo nähnyt vielä ketään, jonka luurissa ei komeilis blackberryn tai omenan logo. nokia on ihan menneen talven lumia, pelkkä vitsi.
sen sijaan koffin keitto vois olla kova sana näillä nurkilla. bud light on ihan jees ja milleriäkin kurlaa hätätapauksessa, mutta muuten paikallisessa sopassa ei oo kehumista. yleensä tulee tilattua vaan jotain perus heinekenia tai stellaa. tai jotain älytöntä meksikolaisbisseä, jota vetelin huiviin äskenkin. oli muuten hiton hieno baari! oikein tulet kaminassa ja kaikki.
. . .
huomenna baarien tutkailu jatkuu north beachissä, jonka pitäis olla mestojen mesta. sitä ennen pitäis viedä pyykkiä laundryyn ja lähetellä vähän postikortteja... jees, pakko muistaa.
nyt nukkumaan!
frisco over & out.
- e
kaupungissa on kylmä. ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon ollaan jouduttu lyömään hupparia päälle ja takkia niskaan.ei se huono juttu ole, vaikka kyllähän losin lämpöön ja newport beachin rantoihin ehti jo tottua. diggaan mun nahkatakista!
sitten asiaan: san fransisco on todella bueno. kylmät väreet tuli ensimmäisen kerran jo pyhäpäivän iltana, kun oaklandilaiselta steissiltä startannut bussi kaarsi bay bridgeä pitkin salmen toiselle puolen. friscon valot piirsi vaijerien väliin näyttävän siluetin.
monipuolinen ja värikäs kaupunki houkuttelee seikkailemaan, ottamaan paikoista selvää. löytyy järjetön määrä eri väestökeskittymiä, länsirannikon wall streetiksi luonnehdittu financial destrict pilvenpiirtäjineen, ostosmahdollisuuksia joka lähtöön ja jäätävää arkkitehtuuria tukkimaan kameran muistikortti.
vesi on myös yksi aika viilee elementti. tyyni valtameri ympäröi kolmesta suunnasta niemekettä, jonka päälle kaupunki on aikoinaan pistetty pystyyn. friscoa ympäröiviin kaupunkeihin, punapuilla vuorattuihin luonnonpuistoihin ja sideways-leffasta tuttuihin viinitiloihin johtaa hervottomia siltoja. ne on massive ja cool.
. . .
serkusten samoilu uudessa betoniviidakossa pyörähti käyntiin nöyrällä tutkiskelulla ja uuden mestan ihmettelyllä. koska oltiin vielä kevyesti kujalla, päätettiin vaan ottaa chillisti ja arpoa kaupoissa. maanantaina paineltiin illalla eteläsataman tuntumaan valtavalle baseball-stadionille, jossa paikallinen giants paketoi pitttsburgh piratesin härskisti 9-3. itse matsi aiheutti lähinnä haukotuksia, mutta jättiläismäinen stadion meininkineen ja jäätävine purilaisineen oli kokemus sinänsä.
joku hölmöläinen on joskus erehtynyt kuvailemaan friscoa seitsemän kukkulan kaupungiksi, vaikka oikeestihan luonnehdinta osuu roomaan. täällä kukkuloita on yli 30 (!) ja sen todellakin huomaa: on vaikeeta ravata katuja ees taas, kun jalat huutaa leipää jo parin korttelin jälkeen! onneks on kätevät cable carit, raitiovaunujen isoisät, jotka roudaa jengiä paikasta toiseen.
justiin tänään köröteltiin semmosella pohjoisen fisherman's warfista takaisin keskustaan. historiallista kyytiä siistimmäksi muodostui kuitenkin reittiä halkonut chinatown, joka on maailman suurin kiinalaiskeskittymä itse maan ulkopuolella. siellä sitten kysyttiin paikalliselta vinkkiä johonkin hyvään raflaan, ja saatiinkin perusteelliset ohjeet niin laadukkaaseen kinkkimestaan, että makuhermot huutaa vieläkin hoosiannaa. jösses mitä kanaa!
se fishermanin fisula oli vähän ylihypetetty mesta. berlitzin matkaoppaassa väitetään kivenkovaan että paikka olis yks kaupungin kuumimpia nähtävyyksiä, mutta lähinnä se oli vaan satamaan rakennettu kirppis. sieltä pääsi kuitenkin opastetuille lauttakierroksille tsekkaamaan golden gaten siltaa ja alcatrazin vankilaa.
tursistipelleilyä tai ei, mutta mereltä käsin nähtävyydet pystyi aistimaan niin että vatsanpohjasta raapaisi - kijriamellisesti. aallokossa heilunut lautta keikkui nimittäin niin helkkaristi, että japanilaisturistit lenteli pitkin kansia! siinä sai canonit ja nikonit kyytiä, haha.
. . .
meidän hotelli on ihan friscon ytimessä, vaan kivenheiton päässä kaupungin sydämeksi väritetyltä union squarelta. sijainti onkin sitten ainoa plusmerkki, jonka tää pulju ansaitsee; patteri pitää ihan älytöntä ääntä, hissi on hasardi ja käytävillä haisee ruoho. telkkarikin on ihan susi. mutta halpa tää on! siitä ei pääse mihinkään.
turvallisesta locationista huolimatta ei tarvi erehtyä kun kortteli pari väärään suuntaan, ja vastaan alkaa tulla ihmeellistä jengiä. laitapuolenkulkijat tuijottaa sua pitkään, ruinaa rahaa ja yrittää hieroa tuttavuutta mitä erilaisin keinoin. ykskin äijänkäppänä yritti onkia taaloja vitsiä vääntämällä:
"yo kundit! tiedättekö mitä hyvää on kodittomassa muijassa? sen voi heittää kadulle koska vaan!"
semihyvä läppä, mutta bucksit jäi sillä kertaa heittämättä.
. . .
pari korttelia pääkatu geary streetiä etelään löytyy sony entertainmentin pystyyn pistämä metreon, korttelin kokoinen teknologiapesä. sieltä löytyy mm. planeetan parhaat leffateatterit, joita käytiin äsken vähäsen testaamassa. tiketti maksoi kympin, ja hinta oli laatuun nähden vähintäänkin kohtuullinen. ei valittamista!
muutenkin tekniikka näyttelee tässä kaupungissa aika isoa roolia. friscohan on osa piilaaksoa, joka puolestaan on teknologialle sama kun mitä kanada on jääkiekolle.
kaikki suurimmat it-firmat applesta googleen pitää majaansa ihan tässä hollilla. alan liikkeitä on joka kadunkulmassa, vastalanseerattuun ipadiin törmää kaikkialla enkä oo nähnyt vielä ketään, jonka luurissa ei komeilis blackberryn tai omenan logo. nokia on ihan menneen talven lumia, pelkkä vitsi.
sen sijaan koffin keitto vois olla kova sana näillä nurkilla. bud light on ihan jees ja milleriäkin kurlaa hätätapauksessa, mutta muuten paikallisessa sopassa ei oo kehumista. yleensä tulee tilattua vaan jotain perus heinekenia tai stellaa. tai jotain älytöntä meksikolaisbisseä, jota vetelin huiviin äskenkin. oli muuten hiton hieno baari! oikein tulet kaminassa ja kaikki.
. . .
huomenna baarien tutkailu jatkuu north beachissä, jonka pitäis olla mestojen mesta. sitä ennen pitäis viedä pyykkiä laundryyn ja lähetellä vähän postikortteja... jees, pakko muistaa.
nyt nukkumaan!
frisco over & out.
- e
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Zodiac is back!
ovelta kuului koputus. pari koputusta lisää.
olin jo varma, että kytät tuli hakemaan.
krapulainen sunnuntaiaamu santa barbarassa sai kylmän hien nousemaan pintaan. edellisenä iltana oltiin saavuttu mestoille ja järjestetty sen luokan arpajaiset, että itse gerlanderkin olis ollut ihmeissään.
whattefuck was going on?!
. . .
alkuperäisenä ideanahan oli painella losista suoraan arizonan aavikolle, ei rannikkoa pitkin pohjoiseen. aavikkohommat kusahti kuitenkin totaalisesti, kun päätettiin ottaa selvää matkustusmetodeista. se oli nimittäin sellanen homma, että joko oltaisiin
1. vuokrattu auto ja maksettu siitä härskiä ylihintaa (alle 25-vuotiaiden on hankala kurvailla vuokramenopeleillä jenkeissä)
2. otettu juna ja matkustettu sillä johonkin mestaan, jonka nimeä en nyt muista - todennäköisesti huitsin nevadaan - ja mälväilty siitä sitten eteenpäin ties millä kyydillä (ei hyvä)
3. lennetty pienkoneella adam sandlerin ja elviksen kanssa, jonka jälkeen joulupukki olis tarjonnu meille kaljat
lienee sanomattakin selvää, että kaikenmaailman suunnitelmat haudattiin välittömästi kolmeen metriin ja heitettiin vielä multaakin päälle.
aloitettiin hirvee lottoaminen. ja sen tuloksena päädyttiin sitten enkelten kaupungista 120 mailia kohti kanadan rajaa, santa barbaran lomaparatiisiin.
tosin jostain syystä köröteltiin barbaran aseman ohi ja löydettiin itsemme goletan pikkukaupungista, josta meillä ei ollut kerrassaan mitään käryä.
. . .
junasta ulos astuttaessa kello läheni puoltayötä, eikä ketään näkynyt yhtään missään. ainoastaan pari muuta matkalaista pyöri hoo moilasina, ja nekin venaili vaan omia kyytejään. niiden häivuttyä jäätiin kahdestaan pimeyden keskelle.
jotenkin onnistuttiin raahaamaan ruhot ja matkatavarat ihmisten ilmoille - jos goletan keskustasta nyt niin voi sanoa. kadut ja kuppilat oli meinaan kaikki typötyhjiä. ainoat mestat mitkä oli tupaten täynnä, oli hotellit ja motellit. ja se tarkotti sitä, ettei meillä ollut yöpaikkaa.
joku huonosti englantia puhunut meksikaani neuvoi meidät "läheiselle" motellille, jonne päästäkseen meidän pitikin arpoa valtavan valtatiesillan yli. siinä sitten raahattiin kamoja pilkkopimeässä heinäsirkkojen tarjoaman sirityskonsertin säestämänä. mahtoi autoilijat ihmetellä, kun valokeilaan osui pari suomalaista urpoa.
ja kaikesta palkinnoksi saatiin motellivirkailijan yltiökohtelias ilmoitus: "sorry fellas, we are booked!"
damn.
siinä vaiheessa meinattiin jo yöpyä suosiolla taco bellissä, kunnes kadun varteen kurvasi taksi. ulos pomppasi vakavailmeinen kuski, joka kysyi samantien, tarvitaanko kyytiä. edellisen motellin työntekijä oli vinkannut jostain mestasta santa barbaran pohjoispuolella, joka mainittiin tälle miekkoselle. kaveri hymähti ja lupasi heittää meidät sinne.
vaikkei muuta vaihtoehtoa oikein ollutkaan, taksikyyti oli näin jälkikäteen arvioiden aika riskaabeli keissi. kuski oli outo tapaus. normaalisti jenkeillä on tapana heittää löylyä joka väliin, varsinkin jos ne on palveluammattien työntekijöitä. mutta tämä kaveri oli hiljanen ja etäinen. välillä se vaan tuijotti taustapeilistä tavalla, joka sai olon vähän ikäväksi, kiusaantuneeksi.
kysyin siltä jossain vaiheessa, onko se paikallisia ja jos on, niin olisko sillä heittää mitään hyviä vinkkejä. vastaus oli vähintäänkin kummallinen:
"i was born in oregon."
pitkä tauko.
"and... i moved here about..."
hiljaisuus.
odoteltiin sen sanovan loppuun, mutta äijä oli vaan ihan hiljaa. tuulilasista heijastuen näin, kuinka sen suu oli supussa. sillä ei ollut mitään aikomusta jatkaa vastaustaan. syljeskeli vaan välillä tyhjään limsapulloon, jota se piti etupenkkien välissä. aina silloin tällöin tuijotti peilistä.
meinasin sanoa juusolle, että onpas ihme jätkä, mutta onneks jäi sanomatta. perille päästyä hyypiö nimittäin kysyi, mistä päin ollaan kotoisin. kun kerroin, se ilmoitti lakonisesti mutta täysin puhtaasti ääntäen:
"oh, that's great. my mother is from there. her name is varpu. mikkolainen."
jumanauta! äijä olis salee ymmärtänyt meidän supinat ja paloitellut serkukset saman tien näteiksi siivuiksi. saadaan olla tyytyväisiä, ettei parhaillaan sleep with the fishes!
. . .
selvittiin siis sarjamurhaajan kyydistä ehjänä perille. motellin ei ollut erikoinen, joten jatkettiin sieltä heti seuraavana aamuna lähemmäs barbaran keskustaa. sopiva majapaikka jäätävine uima-altaineen löytyi iisisti ja onni näytti jo kääntyneen.
santa barbara näytti samalta kuin imelistä postikorttikuvista vois luullakin. erittäin rauhallinen, idyllinen ja kirjaimellisesti siisti paikka, jossa päivä pyörähti hujauksessa kaduilla pyyörien ja safkaa napostellen. illalla mesta syttyi samalla lailla kun kävelykadun tuhannet lamputkin, ja silloin me hyökättiin yökerhoihin.
voin kertoa että hauskaa oli.
aamuyöllä ryömittiin takaisin hotellille ja örvellettiin uima-altaalle. vasta polskiessa tuli mieleen, että sisäänkirjautuessa olin lyönyt rastin kohtaan, jossa lupauduin maksamaan $150 000 korvaukset jos rikkoisin hotellin järjestyssääntöjä. kuten esim. altaassa uimista muulloin kun 8am - 9pm.
sadan tonnin sakot ja kytät tuli siis ensimmäisenä mieleen, kun aamulla oveen koputettiin. koputettiin muuten kovaa! pystyin sieluni punertavilla silmilläni näkemään isojen univormuun pukeutuneiden konstaapelien virittelemässä käsiaseitaan, mutta onneks siellä olikin vaan riuska täti joka kyseli likaisten pyyhkeiden perään.
helkkarin room service.
. . .
nyt ollaan san franciscossa. tänne pääsemiseen tarvittiin yhdeksän tuntia (!) raiteilla, vaihto bussiin oaklandissa ja aika pirun monta väsynyttä vitsiä.
tästä lisää kuitenkin myöhemmin. telkkarista tulee kova nyrkkeilymatsi!
- e
ps. lopun kevennykseksi vielä pari kuvaa serkkupojasta:
santa barbara, lauantai-ilta
migreenilaitos, sunnuntaiaamu
olin jo varma, että kytät tuli hakemaan.
krapulainen sunnuntaiaamu santa barbarassa sai kylmän hien nousemaan pintaan. edellisenä iltana oltiin saavuttu mestoille ja järjestetty sen luokan arpajaiset, että itse gerlanderkin olis ollut ihmeissään.
whattefuck was going on?!
. . .
alkuperäisenä ideanahan oli painella losista suoraan arizonan aavikolle, ei rannikkoa pitkin pohjoiseen. aavikkohommat kusahti kuitenkin totaalisesti, kun päätettiin ottaa selvää matkustusmetodeista. se oli nimittäin sellanen homma, että joko oltaisiin
1. vuokrattu auto ja maksettu siitä härskiä ylihintaa (alle 25-vuotiaiden on hankala kurvailla vuokramenopeleillä jenkeissä)
2. otettu juna ja matkustettu sillä johonkin mestaan, jonka nimeä en nyt muista - todennäköisesti huitsin nevadaan - ja mälväilty siitä sitten eteenpäin ties millä kyydillä (ei hyvä)
3. lennetty pienkoneella adam sandlerin ja elviksen kanssa, jonka jälkeen joulupukki olis tarjonnu meille kaljat
lienee sanomattakin selvää, että kaikenmaailman suunnitelmat haudattiin välittömästi kolmeen metriin ja heitettiin vielä multaakin päälle.
aloitettiin hirvee lottoaminen. ja sen tuloksena päädyttiin sitten enkelten kaupungista 120 mailia kohti kanadan rajaa, santa barbaran lomaparatiisiin.
tosin jostain syystä köröteltiin barbaran aseman ohi ja löydettiin itsemme goletan pikkukaupungista, josta meillä ei ollut kerrassaan mitään käryä.
. . .
junasta ulos astuttaessa kello läheni puoltayötä, eikä ketään näkynyt yhtään missään. ainoastaan pari muuta matkalaista pyöri hoo moilasina, ja nekin venaili vaan omia kyytejään. niiden häivuttyä jäätiin kahdestaan pimeyden keskelle.
jotenkin onnistuttiin raahaamaan ruhot ja matkatavarat ihmisten ilmoille - jos goletan keskustasta nyt niin voi sanoa. kadut ja kuppilat oli meinaan kaikki typötyhjiä. ainoat mestat mitkä oli tupaten täynnä, oli hotellit ja motellit. ja se tarkotti sitä, ettei meillä ollut yöpaikkaa.
joku huonosti englantia puhunut meksikaani neuvoi meidät "läheiselle" motellille, jonne päästäkseen meidän pitikin arpoa valtavan valtatiesillan yli. siinä sitten raahattiin kamoja pilkkopimeässä heinäsirkkojen tarjoaman sirityskonsertin säestämänä. mahtoi autoilijat ihmetellä, kun valokeilaan osui pari suomalaista urpoa.
ja kaikesta palkinnoksi saatiin motellivirkailijan yltiökohtelias ilmoitus: "sorry fellas, we are booked!"
damn.
siinä vaiheessa meinattiin jo yöpyä suosiolla taco bellissä, kunnes kadun varteen kurvasi taksi. ulos pomppasi vakavailmeinen kuski, joka kysyi samantien, tarvitaanko kyytiä. edellisen motellin työntekijä oli vinkannut jostain mestasta santa barbaran pohjoispuolella, joka mainittiin tälle miekkoselle. kaveri hymähti ja lupasi heittää meidät sinne.
vaikkei muuta vaihtoehtoa oikein ollutkaan, taksikyyti oli näin jälkikäteen arvioiden aika riskaabeli keissi. kuski oli outo tapaus. normaalisti jenkeillä on tapana heittää löylyä joka väliin, varsinkin jos ne on palveluammattien työntekijöitä. mutta tämä kaveri oli hiljanen ja etäinen. välillä se vaan tuijotti taustapeilistä tavalla, joka sai olon vähän ikäväksi, kiusaantuneeksi.
kysyin siltä jossain vaiheessa, onko se paikallisia ja jos on, niin olisko sillä heittää mitään hyviä vinkkejä. vastaus oli vähintäänkin kummallinen:
"i was born in oregon."
pitkä tauko.
"and... i moved here about..."
hiljaisuus.
odoteltiin sen sanovan loppuun, mutta äijä oli vaan ihan hiljaa. tuulilasista heijastuen näin, kuinka sen suu oli supussa. sillä ei ollut mitään aikomusta jatkaa vastaustaan. syljeskeli vaan välillä tyhjään limsapulloon, jota se piti etupenkkien välissä. aina silloin tällöin tuijotti peilistä.
meinasin sanoa juusolle, että onpas ihme jätkä, mutta onneks jäi sanomatta. perille päästyä hyypiö nimittäin kysyi, mistä päin ollaan kotoisin. kun kerroin, se ilmoitti lakonisesti mutta täysin puhtaasti ääntäen:
"oh, that's great. my mother is from there. her name is varpu. mikkolainen."
jumanauta! äijä olis salee ymmärtänyt meidän supinat ja paloitellut serkukset saman tien näteiksi siivuiksi. saadaan olla tyytyväisiä, ettei parhaillaan sleep with the fishes!
. . .
selvittiin siis sarjamurhaajan kyydistä ehjänä perille. motellin ei ollut erikoinen, joten jatkettiin sieltä heti seuraavana aamuna lähemmäs barbaran keskustaa. sopiva majapaikka jäätävine uima-altaineen löytyi iisisti ja onni näytti jo kääntyneen.
santa barbara näytti samalta kuin imelistä postikorttikuvista vois luullakin. erittäin rauhallinen, idyllinen ja kirjaimellisesti siisti paikka, jossa päivä pyörähti hujauksessa kaduilla pyyörien ja safkaa napostellen. illalla mesta syttyi samalla lailla kun kävelykadun tuhannet lamputkin, ja silloin me hyökättiin yökerhoihin.
voin kertoa että hauskaa oli.
aamuyöllä ryömittiin takaisin hotellille ja örvellettiin uima-altaalle. vasta polskiessa tuli mieleen, että sisäänkirjautuessa olin lyönyt rastin kohtaan, jossa lupauduin maksamaan $150 000 korvaukset jos rikkoisin hotellin järjestyssääntöjä. kuten esim. altaassa uimista muulloin kun 8am - 9pm.
sadan tonnin sakot ja kytät tuli siis ensimmäisenä mieleen, kun aamulla oveen koputettiin. koputettiin muuten kovaa! pystyin sieluni punertavilla silmilläni näkemään isojen univormuun pukeutuneiden konstaapelien virittelemässä käsiaseitaan, mutta onneks siellä olikin vaan riuska täti joka kyseli likaisten pyyhkeiden perään.
helkkarin room service.
. . .
nyt ollaan san franciscossa. tänne pääsemiseen tarvittiin yhdeksän tuntia (!) raiteilla, vaihto bussiin oaklandissa ja aika pirun monta väsynyttä vitsiä.
tästä lisää kuitenkin myöhemmin. telkkarista tulee kova nyrkkeilymatsi!
- e
ps. lopun kevennykseksi vielä pari kuvaa serkkupojasta:
santa barbara, lauantai-ilta
migreenilaitos, sunnuntaiaamu
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Hollywood & honeys
paskanen motelli, los angeles
edellinen postaus venähti käsistä, joten tässä tiukka tiivistelmä länsirannikon kuvioista:
keskiviikkona american madnessia tuli viikko täyteen. juhlistettiin tätä villiä virstanpylvästä suuntaamalla anaheimista etelään newport beachille, jonne piti olla vaan "parin korttelin" matka. tunnin kävelyn jälkeen alettiin kaivelee herneitä nenästä ja istahdettiin taco belliin lepäämään. sen jälkeen vislattiin kyyti biitsille ja oltiin ihan california dreaming.
eräs imatralainen lätkäjätkä asui aikoinaan newportissa. alue on aivan naurettavan kallista pitää huushollia: neliömetrille tulee hintaa $35 000. rannalla arpominen ei kuitenkaan maksanut mitään, vaikka hiekka oli smooth as hell ja aallotkin(kin) suoraan baywatchista. rantaa reunustanut kyläpahanen oli puolestaan vuorattu täyteen viehättäviä palmubulevardeja, tasokkaita ravintoloilta, hauskoja pikkuputiikkeja ja toinen toistaan siistimpiä kämppiä.
ihan ok mesta, siis.
siellä me sitten rötvättiin. maattiin vaan hiekalla, kateltiin taivaalle ja kuunneltiin miten lokit kirkui. välillä käväsin juoksentelemassa vedessä mutta vesi oli kylmää kun zambonin sisus. jengiä oli kuitenkin hullusti liikenteessä, ja melkein kaikilla oli uikkarit jalassa. surffareidenkin kelpas näyttää taitojaan, kun yli 30 asteen helle toimi klubi-isäntänä.
illalla kerättiin kamat kasaan ja häivyttiin losiin. anaheimin rautatieaseman vieressä kuului kauhea möykkä, kun baseball-seura angels viihdytti 50 000 lippunsa maksanutta. raiteilla kuunneltiin huvittuneina, miten joku vanha merikarhu opasti uuden sukupolven saksalaissurffaria käsittelemään aaltoja.
"listen, son... you've gotta respect the nature! don't play with the nature, boy!"
. . .
siinä missä chicago oli yllättävänkin tiivis mesta ja anaheim oli sekin iisi ottaa haltuun (insert värikynä here, hahhah!), L.A. on aivan järkyttävän valtava ja laaja. kuten taksikuskikin sanoi: "city of angels is one fucking jungle!"
kaupungilla ei oikein oo kunnollista keskustaa; miljoonat veronmaksajat ja lähes yhtä monet laittomat siirtolaiset on levittäytyneet laajalle alueelle. todella laajalle. kaupunginosasta toiseen siirtyminen on sama kun ajais talla pohjassa stadista riihimäelle!
jos jonkinlaisen cityn sydämen haluaa kuitenkin määritellä, olkoon se sitten west hollywood.
onhan täällä tietysti paljon muutakin sälää. downtownista löytyy firmojen pilvenpiirtäjiä ja niin prameita yökerhoja, että ainoastaan ridge forrester pääsee niihin jonottamatta sisään. fiini beverly hills ei oo puolestaan kyttää nähnytkään ja will smith on sekin häipynyt jo aikoja sitten bel airista.
santa monicassa taas on rajut rannat, malibun hienosto-alueella riittää ferraria ja manhattan beachillä vois törmätä hasselhoffiin. mutta silti.
west-h is the place to be.
walk of famea pitkin käppäillessä eteen ilmestyi iso kuvausryhmä. ja voi jessus: kadulla filmattiin playboy-tv:n jaksoa! voin kertoo että linssin edessä pyöri melkosta tipua... ja järkyttävät määrät silikonia.
sitten, ihan yhtäkkiä, joku jengiä sivuun viittoloinut tuottaja äkkäsi meikäläisen (tai mun t-paidan, tsegee alla oleva kuva). äijä meni sekaisin ja kyseli into piukeena, että kiinnostaisko mua tulla siihen telkkariin haastikseen. sanoin, että mulla on jo jäätävä tyttöystävä, mutta kundi raahas mut silti jonkun paikallisen mukajulkkiksen / superbimbon viereen.
whattefuck, man?! en vieläkään oikein oo varma, kuka se tipu oli, mutta ympärillä olleesta härdellistä päätellen emäntä oli ilmeisen iso tekijä niillä kulmilla. anyway, pitihän se sitten tallentaa muistikortille... whatever, man.
. . .
nyt arvotaan täällä motellilla. mesta on saanut graniittisen kovat kävijäarvostelut, mutta ei täällä oo oikein muuta kun hampurilaisia ja satelliittikanavat.
serkkupoika nukkuu jo. synttärisankari simahti ufc:tä katellessa - sitä ennen ruudussa pyöri suora lähetys läheiseltä staples centeriltä. iteltä coyotes @ kings jäi kuitenkin duunivääntöjen takia väliin, joten voisin nyt pyörähtää tonne sängyn puolelle uusintaa seuraamaan. lyhty on jo semi-yössä!
. . .
seuraavan kerran läpänderiä räjähtääkin tuutista varmaan arizonan aavikolta. jos me ikinä selvitään sinne saakka. shiiiit...
stay tuned, folks.
- e
edellinen postaus venähti käsistä, joten tässä tiukka tiivistelmä länsirannikon kuvioista:
keskiviikkona american madnessia tuli viikko täyteen. juhlistettiin tätä villiä virstanpylvästä suuntaamalla anaheimista etelään newport beachille, jonne piti olla vaan "parin korttelin" matka. tunnin kävelyn jälkeen alettiin kaivelee herneitä nenästä ja istahdettiin taco belliin lepäämään. sen jälkeen vislattiin kyyti biitsille ja oltiin ihan california dreaming.
eräs imatralainen lätkäjätkä asui aikoinaan newportissa. alue on aivan naurettavan kallista pitää huushollia: neliömetrille tulee hintaa $35 000. rannalla arpominen ei kuitenkaan maksanut mitään, vaikka hiekka oli smooth as hell ja aallotkin(kin) suoraan baywatchista. rantaa reunustanut kyläpahanen oli puolestaan vuorattu täyteen viehättäviä palmubulevardeja, tasokkaita ravintoloilta, hauskoja pikkuputiikkeja ja toinen toistaan siistimpiä kämppiä.
ihan ok mesta, siis.
siellä me sitten rötvättiin. maattiin vaan hiekalla, kateltiin taivaalle ja kuunneltiin miten lokit kirkui. välillä käväsin juoksentelemassa vedessä mutta vesi oli kylmää kun zambonin sisus. jengiä oli kuitenkin hullusti liikenteessä, ja melkein kaikilla oli uikkarit jalassa. surffareidenkin kelpas näyttää taitojaan, kun yli 30 asteen helle toimi klubi-isäntänä.
illalla kerättiin kamat kasaan ja häivyttiin losiin. anaheimin rautatieaseman vieressä kuului kauhea möykkä, kun baseball-seura angels viihdytti 50 000 lippunsa maksanutta. raiteilla kuunneltiin huvittuneina, miten joku vanha merikarhu opasti uuden sukupolven saksalaissurffaria käsittelemään aaltoja.
"listen, son... you've gotta respect the nature! don't play with the nature, boy!"
. . .
siinä missä chicago oli yllättävänkin tiivis mesta ja anaheim oli sekin iisi ottaa haltuun (insert värikynä here, hahhah!), L.A. on aivan järkyttävän valtava ja laaja. kuten taksikuskikin sanoi: "city of angels is one fucking jungle!"
kaupungilla ei oikein oo kunnollista keskustaa; miljoonat veronmaksajat ja lähes yhtä monet laittomat siirtolaiset on levittäytyneet laajalle alueelle. todella laajalle. kaupunginosasta toiseen siirtyminen on sama kun ajais talla pohjassa stadista riihimäelle!
jos jonkinlaisen cityn sydämen haluaa kuitenkin määritellä, olkoon se sitten west hollywood.
onhan täällä tietysti paljon muutakin sälää. downtownista löytyy firmojen pilvenpiirtäjiä ja niin prameita yökerhoja, että ainoastaan ridge forrester pääsee niihin jonottamatta sisään. fiini beverly hills ei oo puolestaan kyttää nähnytkään ja will smith on sekin häipynyt jo aikoja sitten bel airista.
santa monicassa taas on rajut rannat, malibun hienosto-alueella riittää ferraria ja manhattan beachillä vois törmätä hasselhoffiin. mutta silti.
west-h is the place to be.
walk of famea pitkin käppäillessä eteen ilmestyi iso kuvausryhmä. ja voi jessus: kadulla filmattiin playboy-tv:n jaksoa! voin kertoo että linssin edessä pyöri melkosta tipua... ja järkyttävät määrät silikonia.
sitten, ihan yhtäkkiä, joku jengiä sivuun viittoloinut tuottaja äkkäsi meikäläisen (tai mun t-paidan, tsegee alla oleva kuva). äijä meni sekaisin ja kyseli into piukeena, että kiinnostaisko mua tulla siihen telkkariin haastikseen. sanoin, että mulla on jo jäätävä tyttöystävä, mutta kundi raahas mut silti jonkun paikallisen mukajulkkiksen / superbimbon viereen.
whattefuck, man?! en vieläkään oikein oo varma, kuka se tipu oli, mutta ympärillä olleesta härdellistä päätellen emäntä oli ilmeisen iso tekijä niillä kulmilla. anyway, pitihän se sitten tallentaa muistikortille... whatever, man.
. . .
nyt arvotaan täällä motellilla. mesta on saanut graniittisen kovat kävijäarvostelut, mutta ei täällä oo oikein muuta kun hampurilaisia ja satelliittikanavat.
serkkupoika nukkuu jo. synttärisankari simahti ufc:tä katellessa - sitä ennen ruudussa pyöri suora lähetys läheiseltä staples centeriltä. iteltä coyotes @ kings jäi kuitenkin duunivääntöjen takia väliin, joten voisin nyt pyörähtää tonne sängyn puolelle uusintaa seuraamaan. lyhty on jo semi-yössä!
. . .
seuraavan kerran läpänderiä räjähtääkin tuutista varmaan arizonan aavikolta. jos me ikinä selvitään sinne saakka. shiiiit...
stay tuned, folks.
- e
torstai 8. huhtikuuta 2010
Talkin' with Teemu
fanitus on vähän riskaabeli keissi. kuuluisista ihmisistä voi leipoa mielessään kovia kuvitelmia ja vielä hurjempia hypetyksiä, mutta sitten kun ne näkee kasvokkain, kaikki kiiltokuvat voikin lentää romukoppaan. viileen rokkitähden tai charmikkaan urheilustaran tilalla saattaakin todellisuudessa olla itsekäs, koppava tai muuten vaan tyly tyyppi, jota ei vois vähempää kiinnostaa jauhaa sun kanssa.
vuosien innostus ja kultaiset muistot saattaa sirpaloitua sekunneissa. mielikuvat ja todellisuus ei aina kohtaa.
kaikkien supertähtien kohdalla homma ei onneksi mene näin.
. . .
teemu selänne, suomi-kiekon ihanteellinen ikoni ja mainoksissa koreileva maitopoika, on oikeassakin elämässä viimeisen päälle mukava kaveri ja oikeasti sympaattinen tähti. vaikka äijän jykevää leukaa ja tasaista rusketusta näkyy huippukalliin urheiluauton ikkunassa, uima-altaan reunalla ja kymmenien tuhansien ihmisten edessä kaukalossa, teemu on teemu.
kaikki kotimaan kiekkoennätykset murskanneella ylijumalalla on aina aikaa faneille, haastatteluille ja muille hömpötyksille. ehkä siksi kaveri iso tähti jenkeissäkin, varsinkin täällä länsirannikolla. koko reissun aikana ei oo tullut vastaan montaakaan jampesteria, joka ei olis tiennyt, kuka teemu selänne on.
itellenikin number 8 on aina ollut päälliköiden päällikkö. muistan, miten polvenkorkuisena heittelin ulkojäillä hanskaa ilmaan ja ammuin sitä sitten mailalla alas. finnish flashin iskemät häkit pyöri lauantaisin legendaariseesa NHL-weeklyssä (miks hitossa ohjelma edes lopetettiin?!?) eikä sen käsittämättömiä maalimääriä ei oikein käsitä vieläkään.
tiistai 6. huhtikuuta 2010 tulee tallentumaan meikäläisen mielen syövereihin ikuisiksi ajoiksi.
. . .
sinä aamuna anaheimin hiltonissa huoneessa nro 220 oli aika vässykkä meininki. edellisenä iltana oli mennyt snadisti myöhään, ja verhojen aukaseminen häikäisi silmiä. kello oli siinä vaiheessa kuitenkin sen verran, ettei prisman kokosen uima-altaan ihasteluun jäänyt aikaa. heitettiin juuson kanssa kamat niskaan, paineltiin suoraan ulos ja tilattiin taksi.
honda center ei ollut ihan yhtä massiivinen laitos kun mitä united center chicagossa, mutta koristellumpi ja näyttävämpi se oli. pytinkiä reunusti valtavat rivit palmuja, ja sen edustalla nökötti hölmönnäköinen ankkapatsas. sisällä käytävät kiilteli marmorista ja ilma oli huomattavasti viileempi kuin mitä ulkoilman +32c.
tyhjyyttään kumisevassa hallissa oli käynnissä anaheim ducksin aamujäät. kuten pelipäivän reeneissä yleensäkin, meininki oli leppoisa ja suurimmat tähdet loistivat poissaolollaan. sakua ja teemua ei siis näkynyt, jäällä viiletti ainoastaan duunarit ja muut nyrkkiosaston sankarit.
ducksin jälkeen oli kingsin vuoro paukuttaa pleksejä. illan vastustaja harjotteli kuitenkin niin laiskalla jalalla, että päätettiin siirtyä muualle arpomaan. juuso pyörähti fanikaupan puolelle, ite painelin ducksin pukuhuoneille.
ja siellä, keskellä koppia, seisoi hyväntuulinen ja kauluspaitainen teemu selänne.
se oli merkityksellinen hetki. jännitti vähän. huikkasin, että "morjesta teemu, mikä meininki?" ja sain vastaukseksi hymyn, jonka muistan pitkään. teemu morjesti takaisin, kätteli ja katsoi suoraan silmiin. sitten se pahoitteli, ettei ehdi jutella enempää, koska niillä alkais justiin palaveri.
"mutta illalla nähdään sitten!", se sanoi ystävällisesti.
mielikuva ei romuttunut!
. . .
meillä oli niin nätisti pelivaraa ennen illan matsia, että päätettiin kävellä takasin hotellille. ilma oli uskomaton! hirvittävä helle ja palmuja joka paikassa. pikaruokaloita melkein yhtä paljon. vastaan valui hyvännäköstä jengiä ja reipasta lenkkeilijää. baseball-seura angelsin stadion piirtyi taustalla, kun iskettiin sisään mäkisen ovista ja vedettiin napaan kaikkien aikojen juustopullaa.
vähän myöhemmin pulahdettiin ähkyinä altaaseen. mesta oli aivan täynnä - tuntui että vähintään puolet hotellin 1500 huoneen asukkaasta oli paikalla polskimassa.
en oo varma nukahdinko aurinkotuoliin vai menikö aika muuten vaan helkkarin nopeesti, mutta meillä meinas tulla kiire matsiin. mitään hässäkkää ei kuitenkaan ollut, koska paikallisella kiekkoväellä ei ollut aikomuskaan ehtiä istuimilleen pelin alkuun mennessä. halli oli puolityhjillään kun tulokas nick bonino otti aloitusvoiton, mutta erän puoliväliin mennessä meininki alkoi jo olla ihan kiitettävä.
valoshow ja ilotulitus oli tuttuun tyyliin jäätävällä tasolla, mutta yleisön möykkä jätti vähän toivomisen varaa. porukkaa oli kyllä paikalla ja fanipaitaa - pääasiassa teemun - näky siellä sun täällä, mutta kyllä se vaan niin on ettei kiekko oo ihan vielä juurtunut paikallisväestöön. ei samalla tavalla kuin chicagossa, bostonissa, detroitissa tai minnesotassa. kanadasta puhumattakaan.
anaheimissa osataan kannustaa, mutta yleensä vaan silloin kun valotaulu niin käskee tekemään. tuskin monikaan kiinnitti huomiota valmentajien peluutuksiin tai aggressiiviseen takakarvaukseen; pääasia, että kaljaa riitti ja että kaikilla oli kivaa. vaikka eihän siinäkään mitään vikaa ole.
oli myös jännä huomata, että väki oli aikalailla erilaista kun mitä hawksin matsissa. siinä missä chicagossa valtaosa jengistä tuntui olevan ainakin jollain lailla asiantuntevan perinteistä fanijamppaa, ducksin matsissa näkyi paljon naisia. sellasia kuntosalilla aikaa viettäviä edustusvaimoja, jotka tulee peleihin vaan näyttäytymään. strange.
. . .
itse matsi oli kuitenkin silkkaa rautaa, pure iron. naureskeltiin jo ennen peliä että ilta olis täydellinen, jos teemu iskis maalin ja kovanaama george parros myllyttäis oikein urakalla, mutta toive toteutui vaan osin: viiksivallu piti nyrkkinsä kurissa, mutta selänne tehtaili tehot 2+0!
ja hitto niitä maaleja. äijä täyttää kesällä 40 mutta painaa edelleen aivan tähtitieteellisellä tasolla. en käsitä, miten se voi kiitää sellasta vauhtia. aivan uskomaton äijä. legenda.
selänteen maalit oli kuitenkin laiha lohtu. kings nousi kaks kertaa kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin ja paketoi homman rankkereilla. samalla varmistui, ettei ducksilla oo tänä keväänä asiaa pudotuspeleihin. ankkojen kesäloma alkaa pian.
tunnelman pystyi aistimaan matsin jälkeen pukuhuoneessa. teemusta ei näkynyt jälkeäkään, joten käppäilin jututtamaan jason blakea, corey perryä ja miestä, joka on voittanut kiekossa kaiken mahdollisen: scott niedermayeria. parroksenkin puheille pääsin, mutta se oli niin saakelin iso körmy etten viittiny ees läpällä kiskoa sitä viiksistä.
muiden toimittajien jo häivyttyä mestoilta jäin koppiin yksin arpomaan. otin vähän kuvia ja olin vaan. tsekkailin missä kukin pelaaja istuu ja morjestin selänteen poikia, kun ne vipelsi ovesta sisään. sitten ducksien huoltaja kysyi, maistuisko mulle gatorade ja löi pullon käteen.
takaisin katutasolle vieville hisseille kävellessä näin huoltokäytävän päässä actionia. valtava joukko kollegoja oli äkännyt hikisen selänteen, joka oli mikrofonien ja sanelukoneiden piirittämä. vipelsin itekin paikalla ja pistin nauhurin pyörimään. odotin omaa vuoroa omille kysymyksille, mutten saanut suunvuoroa muiden mussutukselta. sitten joku mediam officer whatever tuli kuumottelee ja ilmotti tiukkaan sävyyn, ettei mr. selännettä saa enää häiritä ja että kaikkien tulis suksia huitsin nevadaan. whattehell?!
se oli niin paha pettymys, että yritin vielä jotain. huikkasin epätoivosesti sen officerin olkapään yli että "hei teemu, olisko mitään saumaa jauhaa ees vähän" jonka järjestymies lyttäs kuitenkin täysin ilmoittamalla että "dude, time's up!"
mutta sitten tapahtui ihme, josta luetaan vielä raamatun uusintapainoksessa.
teemu kääntyi, näki meikäläisen (en tiedä tunnistiko lärvin aamujäiden jäljiltä vai olinko muuten vaan niin säälittävä näky) ja sanoi sille officerille että "that's okay, he's fine. he's with me." sen jälkeen selänne viittoloi meikäläläisen mukaansa ja johdatti johonkin ducksin yksityistiloihin.
. . .
se oli varmaan joku huoltajien huone tai muu medical-mesta, koska seinällä olleessa screenissä näkyi puolustaja lubomir visnovskyn hetkeä aiemmin murtuneen käden röntgenkuva. ja siellä sitä sitten istuttiin, teemu ja minä kahdestaan.
olin snadisti pihalla. teemu nojasi tuoliinsa ja oli kaikessa rauhassa. mäkin olin. tai ainakin yritin olla. sitten älysin kiittää sitä ja pistin nauhurin päälle.
juteltiin varmaan vartin verran. lähinnä pelistä, mutta vähän muustakin. jännitys kaikkosi, teemu oli niin hiton rento. se vaan hymyili ja höpötti ummet lammet. kysyin, olisko ookoo jos napsisin vähän kuvia, se sano että anna mennä vaan. sitten sen ketjukaveri blake tuli huoneeseen joidenkin pikkumuksujen kanssa, ne skidit halus tervehtiä teemua. ja teemulla oli aikaa. heitti yläfemmat kaikkien kanssa ja nauroi paljon.
sitten juteltiin lisää. jonkin ajan päästä leevi selänne tuli paikalle ja teemu ehdotti, että se napsais kuvan meistä. olin että nojoo, ei kai siinä mitään... heh!
lopuksi kiitin teemua ja taputin sitä olkapäälle.
. . .
auringonlaskussa taitettu takimatka hotellille oli hieno. perillä päiviteltiin vaan tapahtumia ja oltiin ihan äimän käkenä.
seuraava päivä vierähti anaheimista etelään rannikolla, newport beachillä. siitä ja sen jälkeisestä los angelesin setistä lisää vähän myöhemmin.
- e
vuosien innostus ja kultaiset muistot saattaa sirpaloitua sekunneissa. mielikuvat ja todellisuus ei aina kohtaa.
kaikkien supertähtien kohdalla homma ei onneksi mene näin.
. . .
teemu selänne, suomi-kiekon ihanteellinen ikoni ja mainoksissa koreileva maitopoika, on oikeassakin elämässä viimeisen päälle mukava kaveri ja oikeasti sympaattinen tähti. vaikka äijän jykevää leukaa ja tasaista rusketusta näkyy huippukalliin urheiluauton ikkunassa, uima-altaan reunalla ja kymmenien tuhansien ihmisten edessä kaukalossa, teemu on teemu.
kaikki kotimaan kiekkoennätykset murskanneella ylijumalalla on aina aikaa faneille, haastatteluille ja muille hömpötyksille. ehkä siksi kaveri iso tähti jenkeissäkin, varsinkin täällä länsirannikolla. koko reissun aikana ei oo tullut vastaan montaakaan jampesteria, joka ei olis tiennyt, kuka teemu selänne on.
itellenikin number 8 on aina ollut päälliköiden päällikkö. muistan, miten polvenkorkuisena heittelin ulkojäillä hanskaa ilmaan ja ammuin sitä sitten mailalla alas. finnish flashin iskemät häkit pyöri lauantaisin legendaariseesa NHL-weeklyssä (miks hitossa ohjelma edes lopetettiin?!?) eikä sen käsittämättömiä maalimääriä ei oikein käsitä vieläkään.
tiistai 6. huhtikuuta 2010 tulee tallentumaan meikäläisen mielen syövereihin ikuisiksi ajoiksi.
. . .
sinä aamuna anaheimin hiltonissa huoneessa nro 220 oli aika vässykkä meininki. edellisenä iltana oli mennyt snadisti myöhään, ja verhojen aukaseminen häikäisi silmiä. kello oli siinä vaiheessa kuitenkin sen verran, ettei prisman kokosen uima-altaan ihasteluun jäänyt aikaa. heitettiin juuson kanssa kamat niskaan, paineltiin suoraan ulos ja tilattiin taksi.
honda center ei ollut ihan yhtä massiivinen laitos kun mitä united center chicagossa, mutta koristellumpi ja näyttävämpi se oli. pytinkiä reunusti valtavat rivit palmuja, ja sen edustalla nökötti hölmönnäköinen ankkapatsas. sisällä käytävät kiilteli marmorista ja ilma oli huomattavasti viileempi kuin mitä ulkoilman +32c.
tyhjyyttään kumisevassa hallissa oli käynnissä anaheim ducksin aamujäät. kuten pelipäivän reeneissä yleensäkin, meininki oli leppoisa ja suurimmat tähdet loistivat poissaolollaan. sakua ja teemua ei siis näkynyt, jäällä viiletti ainoastaan duunarit ja muut nyrkkiosaston sankarit.
ducksin jälkeen oli kingsin vuoro paukuttaa pleksejä. illan vastustaja harjotteli kuitenkin niin laiskalla jalalla, että päätettiin siirtyä muualle arpomaan. juuso pyörähti fanikaupan puolelle, ite painelin ducksin pukuhuoneille.
ja siellä, keskellä koppia, seisoi hyväntuulinen ja kauluspaitainen teemu selänne.
se oli merkityksellinen hetki. jännitti vähän. huikkasin, että "morjesta teemu, mikä meininki?" ja sain vastaukseksi hymyn, jonka muistan pitkään. teemu morjesti takaisin, kätteli ja katsoi suoraan silmiin. sitten se pahoitteli, ettei ehdi jutella enempää, koska niillä alkais justiin palaveri.
"mutta illalla nähdään sitten!", se sanoi ystävällisesti.
mielikuva ei romuttunut!
. . .
meillä oli niin nätisti pelivaraa ennen illan matsia, että päätettiin kävellä takasin hotellille. ilma oli uskomaton! hirvittävä helle ja palmuja joka paikassa. pikaruokaloita melkein yhtä paljon. vastaan valui hyvännäköstä jengiä ja reipasta lenkkeilijää. baseball-seura angelsin stadion piirtyi taustalla, kun iskettiin sisään mäkisen ovista ja vedettiin napaan kaikkien aikojen juustopullaa.
vähän myöhemmin pulahdettiin ähkyinä altaaseen. mesta oli aivan täynnä - tuntui että vähintään puolet hotellin 1500 huoneen asukkaasta oli paikalla polskimassa.
en oo varma nukahdinko aurinkotuoliin vai menikö aika muuten vaan helkkarin nopeesti, mutta meillä meinas tulla kiire matsiin. mitään hässäkkää ei kuitenkaan ollut, koska paikallisella kiekkoväellä ei ollut aikomuskaan ehtiä istuimilleen pelin alkuun mennessä. halli oli puolityhjillään kun tulokas nick bonino otti aloitusvoiton, mutta erän puoliväliin mennessä meininki alkoi jo olla ihan kiitettävä.
valoshow ja ilotulitus oli tuttuun tyyliin jäätävällä tasolla, mutta yleisön möykkä jätti vähän toivomisen varaa. porukkaa oli kyllä paikalla ja fanipaitaa - pääasiassa teemun - näky siellä sun täällä, mutta kyllä se vaan niin on ettei kiekko oo ihan vielä juurtunut paikallisväestöön. ei samalla tavalla kuin chicagossa, bostonissa, detroitissa tai minnesotassa. kanadasta puhumattakaan.
anaheimissa osataan kannustaa, mutta yleensä vaan silloin kun valotaulu niin käskee tekemään. tuskin monikaan kiinnitti huomiota valmentajien peluutuksiin tai aggressiiviseen takakarvaukseen; pääasia, että kaljaa riitti ja että kaikilla oli kivaa. vaikka eihän siinäkään mitään vikaa ole.
oli myös jännä huomata, että väki oli aikalailla erilaista kun mitä hawksin matsissa. siinä missä chicagossa valtaosa jengistä tuntui olevan ainakin jollain lailla asiantuntevan perinteistä fanijamppaa, ducksin matsissa näkyi paljon naisia. sellasia kuntosalilla aikaa viettäviä edustusvaimoja, jotka tulee peleihin vaan näyttäytymään. strange.
. . .
itse matsi oli kuitenkin silkkaa rautaa, pure iron. naureskeltiin jo ennen peliä että ilta olis täydellinen, jos teemu iskis maalin ja kovanaama george parros myllyttäis oikein urakalla, mutta toive toteutui vaan osin: viiksivallu piti nyrkkinsä kurissa, mutta selänne tehtaili tehot 2+0!
ja hitto niitä maaleja. äijä täyttää kesällä 40 mutta painaa edelleen aivan tähtitieteellisellä tasolla. en käsitä, miten se voi kiitää sellasta vauhtia. aivan uskomaton äijä. legenda.
selänteen maalit oli kuitenkin laiha lohtu. kings nousi kaks kertaa kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin ja paketoi homman rankkereilla. samalla varmistui, ettei ducksilla oo tänä keväänä asiaa pudotuspeleihin. ankkojen kesäloma alkaa pian.
tunnelman pystyi aistimaan matsin jälkeen pukuhuoneessa. teemusta ei näkynyt jälkeäkään, joten käppäilin jututtamaan jason blakea, corey perryä ja miestä, joka on voittanut kiekossa kaiken mahdollisen: scott niedermayeria. parroksenkin puheille pääsin, mutta se oli niin saakelin iso körmy etten viittiny ees läpällä kiskoa sitä viiksistä.
muiden toimittajien jo häivyttyä mestoilta jäin koppiin yksin arpomaan. otin vähän kuvia ja olin vaan. tsekkailin missä kukin pelaaja istuu ja morjestin selänteen poikia, kun ne vipelsi ovesta sisään. sitten ducksien huoltaja kysyi, maistuisko mulle gatorade ja löi pullon käteen.
takaisin katutasolle vieville hisseille kävellessä näin huoltokäytävän päässä actionia. valtava joukko kollegoja oli äkännyt hikisen selänteen, joka oli mikrofonien ja sanelukoneiden piirittämä. vipelsin itekin paikalla ja pistin nauhurin pyörimään. odotin omaa vuoroa omille kysymyksille, mutten saanut suunvuoroa muiden mussutukselta. sitten joku mediam officer whatever tuli kuumottelee ja ilmotti tiukkaan sävyyn, ettei mr. selännettä saa enää häiritä ja että kaikkien tulis suksia huitsin nevadaan. whattehell?!
se oli niin paha pettymys, että yritin vielä jotain. huikkasin epätoivosesti sen officerin olkapään yli että "hei teemu, olisko mitään saumaa jauhaa ees vähän" jonka järjestymies lyttäs kuitenkin täysin ilmoittamalla että "dude, time's up!"
mutta sitten tapahtui ihme, josta luetaan vielä raamatun uusintapainoksessa.
teemu kääntyi, näki meikäläisen (en tiedä tunnistiko lärvin aamujäiden jäljiltä vai olinko muuten vaan niin säälittävä näky) ja sanoi sille officerille että "that's okay, he's fine. he's with me." sen jälkeen selänne viittoloi meikäläläisen mukaansa ja johdatti johonkin ducksin yksityistiloihin.
. . .
se oli varmaan joku huoltajien huone tai muu medical-mesta, koska seinällä olleessa screenissä näkyi puolustaja lubomir visnovskyn hetkeä aiemmin murtuneen käden röntgenkuva. ja siellä sitä sitten istuttiin, teemu ja minä kahdestaan.
olin snadisti pihalla. teemu nojasi tuoliinsa ja oli kaikessa rauhassa. mäkin olin. tai ainakin yritin olla. sitten älysin kiittää sitä ja pistin nauhurin päälle.
juteltiin varmaan vartin verran. lähinnä pelistä, mutta vähän muustakin. jännitys kaikkosi, teemu oli niin hiton rento. se vaan hymyili ja höpötti ummet lammet. kysyin, olisko ookoo jos napsisin vähän kuvia, se sano että anna mennä vaan. sitten sen ketjukaveri blake tuli huoneeseen joidenkin pikkumuksujen kanssa, ne skidit halus tervehtiä teemua. ja teemulla oli aikaa. heitti yläfemmat kaikkien kanssa ja nauroi paljon.
sitten juteltiin lisää. jonkin ajan päästä leevi selänne tuli paikalle ja teemu ehdotti, että se napsais kuvan meistä. olin että nojoo, ei kai siinä mitään... heh!
lopuksi kiitin teemua ja taputin sitä olkapäälle.
. . .
auringonlaskussa taitettu takimatka hotellille oli hieno. perillä päiviteltiin vaan tapahtumia ja oltiin ihan äimän käkenä.
seuraava päivä vierähti anaheimista etelään rannikolla, newport beachillä. siitä ja sen jälkeisestä los angelesin setistä lisää vähän myöhemmin.
- e
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Tolanny delivers!
seuraavan postauksen keskeytti humalaisten lentoemäntien kuulutus. lopun setti on kuitenkin väännetty just few minutes ago! check it out, maaaan...
olisko auton voinu varata jo aiemmin? todellakin. entä olisko lakipykälistä voinu ottaa jo aiemmin selvää? varmasti. mutta sellanen suunnitelmallisuus ei kuulu meidän suunnitelmiin.
siinä sitä sitten oltiin. ja mitä tehtiin? pistettiin sormi suuhun ja passi hanuriin? vai järjestettiinkö muuten vaan arpajaiset?
. . .
17.30 pm, 10 000m korkeudessa (jossain nevadan ja arizonan välimaastossa)
viereisestä lentokoneen ikkunasta näkyy aika huikeet maisemat. lennetään parhaillaan kalliovuorten, rocky mountainsin, yläpuolella ja lumiset vuorten huiput puhkoo pilvimassoja. sitä ennen horisonttiin piirty vaan ja ainoastaan erämääta. kilomatrikaupalla aavikkoa, kanjoneita ja muuta länkkärimeininkiä.
mikä hitto noita lentoemäntiä oikein vaivaa? ne on keski-ikäsiä, botoxilla pumpattuja bimboblondeja jotka flirttailee koko ajan. äsken ne kävi kysymässä ties kuinka monennen kerran tarvitaanko mitään, ja ne hais ihan viiniltä. only in america!
mutta pakko ottaa snadisti takapakkia. eilinen kiekkokliimaksi huipentui illalliseen andy ”gamesaver” niemen, sen mimmin ja agentin seurassa. paineltiin arvelinin kanssa jäätävään pihvimestaan ja lusikoitiin naamariin sellasta biiffiä, jota on kotimaasta turha etsiä! (no ehkä lahen el torosta vois löytyä... se on siinä ja siinä.)
illallisseura oli sekin kondiksessa. tiedän andyn vuosien takaa – ajoilta kylmästä pohjolasta, jolloin änärin kimallus, pukupakot, yksityiset suihkukoneet ja hollywood-tähtien tilit oli vaan kaukainen haave.
oli todella siistiä huomata, ettei äijä oo muuttunut niistä ajoista pätkääkään. se on edelleen yhtä maanläheinen, rento ja täysin jalat maassa kun aina ennenkin. vaikka kundi luisteli vaan paria tuntia aiemmin loppuunmyydyn united centerin salamavaloissa, raflassa se naureskeli vaan meidän surkeille vitseille ja suositteli listalta oikeanlaista murkinaa. kunnon äijä!
aa shiiiit just tuli kuulutus... lähestytään losia ja all electric devices must be shut down. alright.
. . .
23.12pm, hilton anaheim, california
no huhhuh!
se oli ensireaktio, kun avattiin äsken hotellihuoneen ovi. tää hotellihuone on valtava. val-ta-va. ja ikkunasta näkee suoraan uima-altaalle. ja parille porealtaalle. ja allasbaarille. ja disneylandiin. ja tähtitaivaan. welcome to orange county!
paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun känniset pamelat ahdisteli meitä american airlinesissa. check in meni kevyesti, ihan vasemmalla kädellä, mutta LAX (losin international airport) oli aika sukka. mesta näkyy melkein kaikissa julkkiksista napatuissa paparazzikuvvissa, mutta ei se ollut sen ihmeellisempi kun hki-vantaakaan.
sitten asiaan. kun matkalaukut oli kainalossa, seuraava vaihe oli auton vuokraaminen. ja siitä aiheutu aikamoinen härdelli.
kävi nimittäin niin, että kunnon musavideokaaran saa kyllä käyttöön hemmetin halvalla ja homma pelaa viimeisen päälle – mutta ainoastaan, jos on täyttänyt 25.
me ollaan 24.
oltiin jo ehditty vertailla kiiltelevät fordit, chevyt ja muut läpi, kun naisvirkailija tuli kertomaan tästä veemäisestä lakipykälästä. jostain renkaat olis kuulemma saanut alle ilman 25 ikävuoden limittiä, mutta niitä mestoja ei ollut lähimainkaan. se oli vähän huono homma, kun oltiin kuitenkin jo maksettu hotelli anaheimissa – jonne oli 45min ajomatka – ja taksi sinne olis maksanut maltaita.
olisko auton voinu varata jo aiemmin? todellakin. entä olisko lakipykälistä voinu ottaa jo aiemmin selvää? varmasti. mutta sellanen suunnitelmallisuus ei kuulu meidän suunnitelmiin.
siinä sitä sitten oltiin. ja mitä tehtiin? pistettiin sormi suuhun ja passi hanuriin? vai järjestettiinkö muuten vaan arpajaiset?
ei mitään noista. ehkä se virkailija sääli meitä urpoja tai jotain, mutta se sanoi että ”kuulkaas kaverit. hoidan teille kunnon kyydin sinne hotellille, sopuhintaan. ok?”
homma oli ok. ei kuitenkaan voitu arvata, että se kyyti tehtäis limusiinilla ja että se käsittäis meksikolaisen autonkuljettajan... voin kertoa, että oli semi-jäätävä reissu.
”my english not good. my name tovanny, italian name but me mexican, you know! you guys want to see downtown, eh? me show you downtown, yes?”
HELL YEAH! äijä ajelutti meitä pitkin losia. se suostu jopa pysähtymään highwayn varteen, kun mun piti mennä kaivelemaan diggijärkkäriä takakontista. heh.
aivan päällikkö kuski se tovanny, heitettiin miehelle kunnon tipit.
however, nyt ei ehdi enää tarinoida! matka oli väsyttävä ja toi uima-allas houkuttelee todella paljon.
tsek tsek,
- e
21 537
joku viisas pöllö on joskus heittänyt jotain sentyylistä löylyä, että elämä on yhtä vuoristorataa. että samalla lailla kun huvipuistossa ratakiskot vie välillä ylöspäin syöstäkseen taas sitten alas, niin arjessakin riittää sopivasti turbulenssia.
ja näinhän se menee. on ei niin kivoja -päiviä, hyviä päiviä ja joskus perhanan loistavia päiviä.
mutta sitten on vielä THE päiviä.
eilinen oli sellainen.
. . .
pyhäpäivä downtownissa oli rauhallinen, jopa hiljainen. taksimatkalla madison streetiä länteen tuli kuitenkin sellainen tunne, että tästä ei muodostuisi ihan mikä tahansa sunnuntai.
jos oli keskustassa hiljaista, chicago riverin länsipuolella alkoi jo olla vipinää: aluksi yksittäisiä pelipaitoja siellä täällä, sitten isompia faniryhmittymiä ja lopulta kortteleittain pelkkää lätkää rakastavaa ihmismassaa. ja se massa valui kohti horisontissa siintänyttä kiekkoareenaa.
madisonin, south damen avenuen ja west jackson bulevardin välimaastoon pystytetty united center on vaikuttava pytinki. ei ehkä niinkään arkkitehtuurisesti, mutta kokoa puljulla on aivan viturasti! mestaan mahtuisi kevyesti ainakin viisi suomalaista perushallia, ehkä pari hjalliksen areenaakin.
mestan edessä koreili michael jordanin statue, jonka edessä aasilaiset napsi kilpaa kuvia. se homma oli kuitenkin ihan bullsshittiä - kirjaimellisesti, haha. eihän me siellä nimittäin minkään korisseuran takia oltu!
chicagolaiset on siinä mielessä vähän samanlaisia lahtelaisten kanssa, että jengi äänestää puhtaasti jaloillaan. vielä pari vuotta sitten, kun jengi ei pärjännyt, centrin lehtereille vaivautui hädin tuskin 10 000 katsojaa. viimeiset vuodet hawks on ollut selkeesti kaupungin ykkösjoukkue. se näkyy kaduilla & fanituotteiden myynnissä. ja kyllä se kuuluukin. tunteekin.
oikeasti, kyllä sen tuntee. kun 21 537 ihmistä huutaa täysillä ja rokki soi, metelin tuntee vatsanpohjassa asti. yhdysvaltain kansallislaulun aikana korviin tuli sellainen samanlainen särkymisefekti minkä välillä kuulee festareilla, ääni pirstaloitui. hemmetin siistiä!!!
jo meidän amerikan linkin järjestämien lippujen käteen saaminen oli hieno tunne, samoin käsittämättömän kokoisessa fanikaupassa arpominen. mutta vasta national anthemien ja varsinkin aloituskiekon pudottua tuli kunnolla kylmät väreet. meininki oli aivan älytön.
. . .
jääkiekko-ottelu on amerikassa show. on vaikea edes kuvailla sitä valoshown ja jättiscreenien määrää, puhumattakaan jumbotronilla pyörineestä höysteestä joka sai jengin aivan sekaisin.
pinnallisia tai ei, mutta jenkit todella arvostaa vapaa-aikaansa ja haluavat myös viihdettä koko rahan edestä. liput matseihin on kalliita, joten hommasta revitään kaikki mahdollinen irti. paikan päälle saavutaan jo hyvissä ajoin, jopa tunteja ennen kuin pelaajat edes luistelee jäälle. mekin saavuttiin mestoille pari tuntia ennen h-hetkeä ja ehdittiin nipin napin kävellä hallin ympäri (okei, pysähdyttiin matkan varrella jokaisessa fanikaupassa ja vedettiin huiviin aivan järkyttävät mätönderit citymarketin kokoisessa bar/grillissä).
kaiken tykityksen ja muun hömpötyksen ohessa nähtiin myös perhanan hyvä matsi. tässä vaiheessa kevättä panokset on monella joukkueella kovat, ja se todellakin näkyy pelissä. kotijoukkue hawks painoi alusta asti päälle hirvittävällä höyryllä, mutta vierailijat calgarystä pisti hyvin kampoihin.
kaukalossa silmäähivelevää kiekkoherkkua tarjoili kaksi fyysistä mutta taitavaa läntisen konferenssin joukkuetta. molempien tolppien välistä löytyi suomalainen maalivahti, joista toinen sai kylpeä täydet 60 minuuttia kansan suosiossa. toinen taas sai niskaansa sitä itseään, ämpärillisen toisensa perään.
pari esimerkkiä:
peliin tulee mainoskatko. niemi luistelee intiaanipaidassaan kaukalon laidalle venyttelemään, ja fanit hakkaa hulluna pleksiä. "way to go, niemi!" ja "niemi! niemi! niemi!" - huudot raikuu ympäri hallia. ja kun andy nappaa maskin takaa tulleen lämärin näyttävästi hanskaansa, huuto on uskomaton. volyymi nousee entisestään, kun hetkeä myöhemmin tilanteesta pyörii hidastus jumbolla. meteli ylittää reilusti korvalääkärin antaman suositustason.
kipperiä ei käy kateeksi. "great save, kiprusoff!", ärjyy joku, kun turkulainen pysäyttää rännikiekon. "hey look at the numbers, kiprusoff! you suck!", pelin ollessa vasta 1-0 hawksille. ja kun vezina-voittaja syöttää lättyä keskialueelle, kuuluu: "you gonna score, kiprusoff? hahaha!!!" jne.
. . .
toisaalta kritiikki oli kyllä paikallaan. peli oli pleijaripaikasta taistelevalle flamesille helkkarin tärkeä, eikä kipper pystynyt tekemään tärkeitä pelastuksia. pari ensimmäistä meni pakkien piikkiin, kun järkäleet eivät siivonneet pois irtokiekkoja, mutta ainakin dustin byfuglenin ampuma 4-0 olis ollut otettavissa.
toisen erän lopussa kotiyleisön kultapoika patrick kane sai keskialueella syötön lapaansa. sanoin juusolle, että tsekkaa mitä toi jätkä tekee. tilaa ei ollut paljon, mutta heti näki, että maalintekijä oli haistanut tilanteen.
kane kiihdytti punaviivan yli, ohitti vaivattomasti pari vastustajaa, haastoi siniviivan jälkeen flamesin pakin ja ampui sitten nopeasti sen jaloista. veto oli vihainen ja painui vastustamattomasti ohi kipperin kilven, aivan yläbörsään. bileet oli valmiit alkamaan - taas.
vaikka ian white vähän myöhemmin lämäsi vierailijoille lohtumaalin, voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. ilman tolppakilahdusta ja kiprusoffin muutamaa huippukoppia lukemat olisi olleet paljon enemmän kuin 4-1. hawksin salamannopea hyökkäyspeli, häikäisevä yksilötaito, pitkät syöttöketjut ja hyvin liikkuva pakisto pohjustettuna niemen gamesavereilla on pelottavan rautainen setti. blackhawks on helvetillinen vastustaja joukkueelle kun joukkueelle.
saatettiin nähdä tulevat stanley cup-mestarit.
. . .
ottelun viimeisen minuutin aikana jätin oman seatin ja painelin juoksujalkaa mediatiloihin. samaan aikaan kun serkku tsekkas three star selectionin (niemi oli kakkostähti), meikäläinen arpoi syvällä hallin uumenissa. käytävä blackhawksin pukuhuoneeseen oli vuorattu mahongilla ja upeilla historiallisilla kiekkotauluilla. itse locker room haisi ihan samalla tavalla hielle kun minkä tahansa sm-liigajengin pukkarikin, mutta kaikki muu olikin sitten vähän eri tasoa kuin mitä kotipuolessa on totuttu.
tilaa oli valtavasti. jotkut pelaajista oli jo häipyneet suihkun puolelle, mutta valtaosa jätkistä oli paikalla. hikiset miljonäärit vastaili median kysymyksiin valospottien loisteessa. ite menin heittämään läppää andylle, joka sai vielä siinä vaiheessa riisua varusteitaan melko rauhassa - isoin kuhina kävi tuttuun tyyliin kanen ja kapteeni toewsin ympärillä. sitten tsekkasin patrick sharpin, jonka kädenpuristus meinas murtaa mun sormet. hyvä äijä silti.
hossa oli hauskalla tuulella. kane näytti kyllästyneeltä (siinä vaiheessa tallasin vahingossa huoneen keskellä olleen blackhawks-logon päälle, joka on hirvittävyydessään pahin synti heti jumalan pilkan jälkeen - ellei jopa pahempi. hawksin ärtynyt mediavastaava tarttui mua käsipuolesta ja sanoi että "you CAN'T do that, sir!" ja olin että hups, sori. heh). toews jakeli kommentteja rutiinilla, mad dog madden oli suu virneessä. keith oli tosi rento ja kehui maalivahtiaan. "today, andy was awesome. has been all season", kanukkien kultajoukkueen pakki hymyili.
flamesin pukuhuoneessa oli huomattavasti hiljaisempaa, se oli ihan kirjasto. niin mediaa kuin pelaajiakaan ei näkynyt juuri missään - paitsi aivan takanurkassa. siellä istui partasuinen kirjastonhoitaja kiprusoff, lippalakki silmillä ja hirveet kalsarit jalassa. "no morjenttes! joo, ei mennyt kauheen hyvin. hävittiin tärkee peli...blaablaablaa", kipper jutusteli, yllättävänkin hyväntuulisena. kai sitä huvitti nähdä suomalainen young gun niiden pukkarissa - blackhawksin huppari päällä! hahhah...
hallilta madisonia takaisin itään päin kävellessä tuli aika päällikkö-fiilis. takseja olis ollut tarjolla, mutta päätettiin kävellä muiden intiaanipaitojen mukana ja kerrata sitä, mitä justiin koettiin. vähitellen taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä, sitten ripotteli. lopulta alkoi sataa oikein kunnolla, mutta se ei haitannut pätkääkään. silloin oli hyvä tepastella märkänä, muiden mukana.
- e
(illalla eksyttiin vielä NHL-tähden kanssa samaan pihvipöytään. postaan siitä vielä myöhemmin tänään lisää löylyä)
ja näinhän se menee. on ei niin kivoja -päiviä, hyviä päiviä ja joskus perhanan loistavia päiviä.
mutta sitten on vielä THE päiviä.
eilinen oli sellainen.
. . .
pyhäpäivä downtownissa oli rauhallinen, jopa hiljainen. taksimatkalla madison streetiä länteen tuli kuitenkin sellainen tunne, että tästä ei muodostuisi ihan mikä tahansa sunnuntai.
jos oli keskustassa hiljaista, chicago riverin länsipuolella alkoi jo olla vipinää: aluksi yksittäisiä pelipaitoja siellä täällä, sitten isompia faniryhmittymiä ja lopulta kortteleittain pelkkää lätkää rakastavaa ihmismassaa. ja se massa valui kohti horisontissa siintänyttä kiekkoareenaa.
madisonin, south damen avenuen ja west jackson bulevardin välimaastoon pystytetty united center on vaikuttava pytinki. ei ehkä niinkään arkkitehtuurisesti, mutta kokoa puljulla on aivan viturasti! mestaan mahtuisi kevyesti ainakin viisi suomalaista perushallia, ehkä pari hjalliksen areenaakin.
mestan edessä koreili michael jordanin statue, jonka edessä aasilaiset napsi kilpaa kuvia. se homma oli kuitenkin ihan bullsshittiä - kirjaimellisesti, haha. eihän me siellä nimittäin minkään korisseuran takia oltu!
chicagolaiset on siinä mielessä vähän samanlaisia lahtelaisten kanssa, että jengi äänestää puhtaasti jaloillaan. vielä pari vuotta sitten, kun jengi ei pärjännyt, centrin lehtereille vaivautui hädin tuskin 10 000 katsojaa. viimeiset vuodet hawks on ollut selkeesti kaupungin ykkösjoukkue. se näkyy kaduilla & fanituotteiden myynnissä. ja kyllä se kuuluukin. tunteekin.
oikeasti, kyllä sen tuntee. kun 21 537 ihmistä huutaa täysillä ja rokki soi, metelin tuntee vatsanpohjassa asti. yhdysvaltain kansallislaulun aikana korviin tuli sellainen samanlainen särkymisefekti minkä välillä kuulee festareilla, ääni pirstaloitui. hemmetin siistiä!!!
jo meidän amerikan linkin järjestämien lippujen käteen saaminen oli hieno tunne, samoin käsittämättömän kokoisessa fanikaupassa arpominen. mutta vasta national anthemien ja varsinkin aloituskiekon pudottua tuli kunnolla kylmät väreet. meininki oli aivan älytön.
. . .
jääkiekko-ottelu on amerikassa show. on vaikea edes kuvailla sitä valoshown ja jättiscreenien määrää, puhumattakaan jumbotronilla pyörineestä höysteestä joka sai jengin aivan sekaisin.
pinnallisia tai ei, mutta jenkit todella arvostaa vapaa-aikaansa ja haluavat myös viihdettä koko rahan edestä. liput matseihin on kalliita, joten hommasta revitään kaikki mahdollinen irti. paikan päälle saavutaan jo hyvissä ajoin, jopa tunteja ennen kuin pelaajat edes luistelee jäälle. mekin saavuttiin mestoille pari tuntia ennen h-hetkeä ja ehdittiin nipin napin kävellä hallin ympäri (okei, pysähdyttiin matkan varrella jokaisessa fanikaupassa ja vedettiin huiviin aivan järkyttävät mätönderit citymarketin kokoisessa bar/grillissä).
kaiken tykityksen ja muun hömpötyksen ohessa nähtiin myös perhanan hyvä matsi. tässä vaiheessa kevättä panokset on monella joukkueella kovat, ja se todellakin näkyy pelissä. kotijoukkue hawks painoi alusta asti päälle hirvittävällä höyryllä, mutta vierailijat calgarystä pisti hyvin kampoihin.
kaukalossa silmäähivelevää kiekkoherkkua tarjoili kaksi fyysistä mutta taitavaa läntisen konferenssin joukkuetta. molempien tolppien välistä löytyi suomalainen maalivahti, joista toinen sai kylpeä täydet 60 minuuttia kansan suosiossa. toinen taas sai niskaansa sitä itseään, ämpärillisen toisensa perään.
pari esimerkkiä:
peliin tulee mainoskatko. niemi luistelee intiaanipaidassaan kaukalon laidalle venyttelemään, ja fanit hakkaa hulluna pleksiä. "way to go, niemi!" ja "niemi! niemi! niemi!" - huudot raikuu ympäri hallia. ja kun andy nappaa maskin takaa tulleen lämärin näyttävästi hanskaansa, huuto on uskomaton. volyymi nousee entisestään, kun hetkeä myöhemmin tilanteesta pyörii hidastus jumbolla. meteli ylittää reilusti korvalääkärin antaman suositustason.
kipperiä ei käy kateeksi. "great save, kiprusoff!", ärjyy joku, kun turkulainen pysäyttää rännikiekon. "hey look at the numbers, kiprusoff! you suck!", pelin ollessa vasta 1-0 hawksille. ja kun vezina-voittaja syöttää lättyä keskialueelle, kuuluu: "you gonna score, kiprusoff? hahaha!!!" jne.
. . .
toisaalta kritiikki oli kyllä paikallaan. peli oli pleijaripaikasta taistelevalle flamesille helkkarin tärkeä, eikä kipper pystynyt tekemään tärkeitä pelastuksia. pari ensimmäistä meni pakkien piikkiin, kun järkäleet eivät siivonneet pois irtokiekkoja, mutta ainakin dustin byfuglenin ampuma 4-0 olis ollut otettavissa.
toisen erän lopussa kotiyleisön kultapoika patrick kane sai keskialueella syötön lapaansa. sanoin juusolle, että tsekkaa mitä toi jätkä tekee. tilaa ei ollut paljon, mutta heti näki, että maalintekijä oli haistanut tilanteen.
kane kiihdytti punaviivan yli, ohitti vaivattomasti pari vastustajaa, haastoi siniviivan jälkeen flamesin pakin ja ampui sitten nopeasti sen jaloista. veto oli vihainen ja painui vastustamattomasti ohi kipperin kilven, aivan yläbörsään. bileet oli valmiit alkamaan - taas.
vaikka ian white vähän myöhemmin lämäsi vierailijoille lohtumaalin, voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. ilman tolppakilahdusta ja kiprusoffin muutamaa huippukoppia lukemat olisi olleet paljon enemmän kuin 4-1. hawksin salamannopea hyökkäyspeli, häikäisevä yksilötaito, pitkät syöttöketjut ja hyvin liikkuva pakisto pohjustettuna niemen gamesavereilla on pelottavan rautainen setti. blackhawks on helvetillinen vastustaja joukkueelle kun joukkueelle.
saatettiin nähdä tulevat stanley cup-mestarit.
. . .
ottelun viimeisen minuutin aikana jätin oman seatin ja painelin juoksujalkaa mediatiloihin. samaan aikaan kun serkku tsekkas three star selectionin (niemi oli kakkostähti), meikäläinen arpoi syvällä hallin uumenissa. käytävä blackhawksin pukuhuoneeseen oli vuorattu mahongilla ja upeilla historiallisilla kiekkotauluilla. itse locker room haisi ihan samalla tavalla hielle kun minkä tahansa sm-liigajengin pukkarikin, mutta kaikki muu olikin sitten vähän eri tasoa kuin mitä kotipuolessa on totuttu.
tilaa oli valtavasti. jotkut pelaajista oli jo häipyneet suihkun puolelle, mutta valtaosa jätkistä oli paikalla. hikiset miljonäärit vastaili median kysymyksiin valospottien loisteessa. ite menin heittämään läppää andylle, joka sai vielä siinä vaiheessa riisua varusteitaan melko rauhassa - isoin kuhina kävi tuttuun tyyliin kanen ja kapteeni toewsin ympärillä. sitten tsekkasin patrick sharpin, jonka kädenpuristus meinas murtaa mun sormet. hyvä äijä silti.
hossa oli hauskalla tuulella. kane näytti kyllästyneeltä (siinä vaiheessa tallasin vahingossa huoneen keskellä olleen blackhawks-logon päälle, joka on hirvittävyydessään pahin synti heti jumalan pilkan jälkeen - ellei jopa pahempi. hawksin ärtynyt mediavastaava tarttui mua käsipuolesta ja sanoi että "you CAN'T do that, sir!" ja olin että hups, sori. heh). toews jakeli kommentteja rutiinilla, mad dog madden oli suu virneessä. keith oli tosi rento ja kehui maalivahtiaan. "today, andy was awesome. has been all season", kanukkien kultajoukkueen pakki hymyili.
flamesin pukuhuoneessa oli huomattavasti hiljaisempaa, se oli ihan kirjasto. niin mediaa kuin pelaajiakaan ei näkynyt juuri missään - paitsi aivan takanurkassa. siellä istui partasuinen kirjastonhoitaja kiprusoff, lippalakki silmillä ja hirveet kalsarit jalassa. "no morjenttes! joo, ei mennyt kauheen hyvin. hävittiin tärkee peli...blaablaablaa", kipper jutusteli, yllättävänkin hyväntuulisena. kai sitä huvitti nähdä suomalainen young gun niiden pukkarissa - blackhawksin huppari päällä! hahhah...
hallilta madisonia takaisin itään päin kävellessä tuli aika päällikkö-fiilis. takseja olis ollut tarjolla, mutta päätettiin kävellä muiden intiaanipaitojen mukana ja kerrata sitä, mitä justiin koettiin. vähitellen taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä, sitten ripotteli. lopulta alkoi sataa oikein kunnolla, mutta se ei haitannut pätkääkään. silloin oli hyvä tepastella märkänä, muiden mukana.
- e
(illalla eksyttiin vielä NHL-tähden kanssa samaan pihvipöytään. postaan siitä vielä myöhemmin tänään lisää löylyä)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)