NHL11, baby!

Valtaosa nykypäivän änärijätkistä marinoituu huippupelaajiksi Kanadan juniorisarjoissa. WHL, OHL ja QMJHL työntää uunistaan enemmän laatupullaa kuin yksikään SM-liigajengi.

Se on jääkylmä fakta.

Silti näistä liigoista tiedetään yllättävän vähän - siis meillä Suomessa. Rapakon takana ja varsinkin Kanadassa tilanne on täysin eri: siellä junnusarjat on jatkuvasti suurennuslasin alla, jokapäiväinen puheenaihe. Halleissa yleisömäärät on sellaisia, että vastaavien saaminen Hartwall Areenalle vaatii Lady Gagan esiintymään. Organisaatioiden ympärillä pyörivä hype uhkaa mennä överiksi, kun viimeisen päälle hiottuja nettisivuja tukee jengien omat tv-kanavat.

Siinä missä peruskanukille London Knightsin logo on yhtä tuttu kuin Montreal Canadiensin, suomalaiselle edes jengin nimi ei sano mitään.

. . .

NHL11 saattaa muuttaa tilanteen. EA Sportsin supertehdas on jälleen työstänyt käsittämättömän kovan kiekkoteoksen, ja tänä vuonna mukaan on läntätty CHL. Mukana on sen kaikki kolme liigaa, ja niillä kaikilla voi päästä pelaamaan.

Ite hommasin uusimman änärin noin neljä sekuntia sen julkistamisen jälkeen. Pakollisten päivittelyjen jälkeen (oli pakko muokata Dickensonille rastat!) päätin pistää oman ammattilaisuran käyntiin. Virtuaalitikkasen nimeksi valikoitui Bruce Blake, kuulostaakin ihan tähdeltä. Legendaarista.



Vanhoissa versioissa itse luodulla äijällä alettiin höntsätä heti miljoonatiliä, mutta NHL11:ssa touhu aloitetaan junnusarjoista. Sieltä sitten yritetään ponnistaa NHL:n varaustilaisuuden kautta parrasvaloihin.

Bruce Blake pelaa WHL:n Red Deer Rebelsissä. Länsi-Kanadan junnusarja tunnetaan härskistä pelityylistä, ja sitä edustaa myös Blake. 188-senttisellä ja 95-kiloisella Brucella parta kasvaa ku aikamiehellä ja hartiat on niin leveät, että niillä etuilisi helposti grillijonossa. Kaukalossa äijää lentää seinälle ja komposiitit katkeilee laukauksen voimasta. Hieno mies!

. . .

Nyt Blake on e-rit-täin mielenkiintoisessa tilanteessa. CHL:n jokavuotinen kliimaksi on Memorial Cup, jonka finaaliin Red Deer Rebels on onnistunut sikailemaan. Ykkösketjun oikeassa laidassa painava Blake on aiheuttanut katsomossa istuville pelaajascouteille jännetuppitulehduksia. Sen verran monta merkintää kaveri on touhuillaan ansainnut.

Semifinaaleissa kyytiä sai Brandon Wheat Kings, jonka Rebels löylytti 6-0. Blake iski tehot 2+2 ja sai koutsilta ansaitut kehut.

Finaalissa vastaan asettuu Windsor Spitfires. Niiden alakerrasta löytyy Anaheim Ducksin viime kesän ykköskierroksen varaus, Cam Fowler. Viime kaudella jengissä pelasi Edmonton Oilersin teinitähti Taylor Hall, joka johdatti Windsorin kahteen peräkkäiseen Memorial Cupiin.

Kolmatta putkeen ei tule. Blake on jo vetänyt bauerit jalkaan.

Pakko mennä pelaamaan!

History is made

chicago, 4. huhtikuuta 2010

pilvenpiirtäjien piirittämässä ravintolassa käy kuhina. tumma tarjoilijatar säntäilee pöydästä toiseen, kuskaa aterioita ja ottaa tilauksia vastaan.

antti niemi tilaa pihviä. tietenkin.

morton's saattaa olla ketjuravintola, mutta pulju on tullut tunnetuksi laatulihastaan.

miljoonakaupungin pörinästä äimän käkenä olevat serkukset hollolasta ovat ihmeissään. jo pelkkä ruokalistan lukeminen tuottaa vaikeuksia, kun vastapäätä istuu NHL-maalivahti. ja se maalivahti on vain tunteja aiemmin ottanut selkävoiton itsestään miikka kiprusoffista, loppuunmyydyssä united centerissä.

"kannattaa varmaan ottaa toi manhattan steak. se on sellai aika perusvarma", niemi sanoo.

asia on pihvi. manhattania pöytään - ja pari heinekenia perään.

"joo. ja sitten side orderina vois ottaa vaikka ton... no mitäs se nyt onkaan. jotain pinaattmössöä?" niemi kysyy vieressään istuvalta jonna-vaimolta.

"jotain sellasta. tosi hyvää se on kuitenkin."

niin on. ateriat ovat viimeisen päälle kondiksessa, mutta niin ovat niemen otteet kaukalossakin.

. . .

nhl:n alkuperäisjoukkueisiin kuuluva chicago blackhawks on ollut ilman kanisteria vuodesta 1961 - ikuisuudelta tuntuneet 49 vuotta - mutta nyt intiaanipaitojen menestykseen uskotaan kaupungissa täysillä.

blackhawksin menestystä pidetään varmana, vaikka pudotuspelien alkuun on vielä aikaa kierros jos toinenkin. joukkue on niin vahva, että sokea-reettakin näkee legendaarisen hawksin olevan erittäin lähellä jättipottia.

hurjan hyökkäyskaluston omaavan joukkueen heikoimpana lenkkinä pidettiin pitkään epävarmaa maalivahtipeliä, mutta nyt sitäkään huolta ei enää ole. miksi?

vastaus istuu morton's ravintolassa huppari päällään.

"pelaaminen tuntuu uskomattoman hyvältä", niemi hymyilee ohuen karvoituksen verhoamilla kasvoillaan.

on vaikea kuvitella kyseessä olevan sama mies, jonka paraatipelastuksia pohjois-amerikan media hehkuttaa päivästä toiseen. urheilulähetyksissä sahataan jatkuvasti niemen huippukoppeja ja kotipeleissä madisonin varrella meteli on korvia huumaava, kun suomalaisvahti näyttää osaamistaan. fanit rummuttavat pleksiä ja huutavat kurkku suorana, kun niemi maskeineen pyörii videokuution hidastuksissa.

mutta siviilissä andy on ihan yhtä rauhallinen kuin aina ennenkin. mies on täysin sama, oli paikkana sitten chicagon morton's tai lahden santa fé.

"turha tässä on alkaa leijua. tässä on kuitenkin aika paljon vielä pelejä ennen kuin yhtään mitään on voitettu."



. . .

lahti, 10. kesäkuuta 2010

herään kirkkaaseen auringonpaisteeseen. kello lähentelee 11:ta ja töihin valmistautuva pinja häärää alakerrassa. kömmin parvelta alas ja mietin, miten voin olla niin väsynyt kellon ympäri nukkuneena.

pian elimistö alkaa kuitenkin herätä. päivä käynnistyy kaikkien muiden päivien tapaan kahvinkeittimen räpläämäsellä, mutta sen jälkeen rikon rutiineja. sen sijaan että tsekkaisin teksti-tv:ltä yön nhl-kierroksen tulokset, selaan digiboksin kovalevyltä tallennetun tiedoston.

“stanley cupin kuudes finaali, philadelphia flyers vs. chicago blackhawks.”

nelonen sport pron lähetys käynnistyy ja pinja hihittelee. tietää kuulemma miten pelissä kävi. ärsyttää, en halua mitään vihjettä lopputuloksen suhteen! mutta hihittely ei kuulemma merkinnyt mitään. "kunhan hihittelin", se sanoo.

jasså. en silti ota matsin suhteen mitään riskejä; koska pelin päättymisestä on jo tunteja aikaa, pidän varmuuden vuoksi sekä läppärin että kännykän suljettuina (se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, koska paljastavia tekstiviestejä oli yön aikana ilmaantunut melkoinen määrä).

ja sitten siinä voileipiä, jogurttia ja namusia mutustellessa ja kahvia ryystäessä todistan jälkijunassa historiallista tapahtumaketjua.

tapahtuu seuraavaa:

chris pronger kiroilee jäähyaitiossa ja dustin byfuglien rusikoi maalin edustalta 1-0 hawksille. sitten parturia pelkäävä scott hartnell lyö ensimmäisen erän lopussa karat sisään ja lukemat 1-1:een. haen lisää kahvia ja huomaan jääkaapissa vanhan kakun palan. sen kermavaahto näyttää eltaantuneelta mutta pistelen sen silti poskeeni.

toisessa erässä flyersin danny briere maalaa ville leinon uskomattomasta blind passista. maali ei mene niemen piikkiin, mutta virkaveli michael leighton voi syyttää itseään patrick sharpin löysän kudin hörppäämisestä. he scooores, 2-2! mutta mitä ihmettä tuomarit oikein tekevät? äijänkäppyrät yrittävät varastaa showta tuomitsemalla aivan naurettavia jäähyjä. antaisi nyt pelaajien pelata!

uskomaton viihde jatkuu kolmannessa erässä. lisää kahvia koneeseen. hyvää viihdettä, tuomaritkaan eivät enää sotke. vauhtia piisaa enemmän kuin v8:ssa ja tilanteet vyöryvät päästä päätyyn. patrick kanen bravuuri, sivuttaiskuljetus laidasta ja syöttö viivaan tuottaa tulosta, kun andrew ladd saa mailansa niklas hjalmarssonin vedon väliin. käsittämätön hand-eye-coordination ja 3-2 blackhawksille!

mainostauoilla näytetään, miten joku äijä kiillottaa lordi stanleyn kannua hallin uumenissa. haen viimeisen kerran kahvia. oranssissa katsomossa näkyy moneen otteeseen kyltti, jossa hehkutetaan leinoa. ja kun pelikellossa ei ole aikaa enää kuin nimeksi, juuri #22 kuljettaa kiekon koko kentän läpi ja ujuttaa sen blackhawksin maalin eteen. niemi ei voi mitään, kun pikkumusta ottaa onnekkaan pompun ja kimpoilee hartnellin mailasta verkkoon. 3-3! mitä ihmettä!?!

aivan lopussa flyers saa vielä kotiyleisönsä raivokkaassa kannustuksessa pari miljoonan – ei, miljardin – taalan paikkaa, mutta kumiukko hakwksin tolppien välissä kestää kuin ihmeen kaupalla. kahvit ovat kaatua syliin, kun andy venyttää kroppansa jeff carterin laukauksen eteen. us-ko-ma-ton-ta.

sitten alkaa jatkoaika. tai on alkavinaan. jotain nimittäin tapahtuu… tallennus loppuu ja normaali tv-lähetys alkaa.

MITÄ PASKAA? olen hetken hiljaa ja tuijotan screeniä. kokeilen uudelleen, mutta tallennus tosiaan päättyy jatkoajan alkuun.

. . .

siinä vaiheessa meinaan heittää kaiken mahdollisen irtaimiston kattoikkunasta ulos, mutta koska tajuan kyseessä saattavan olevan juhlapäivän, hillitsen itseni ja avaan läppärin. ja siellä, mozillan aloitussivulla se paljastuu: blackhawks on stanley cup –mestari vuosimallia 2010!!!

history is made. ainoa oikea tapa lähteä juhlistamaan kaikkien aikojen ensimmäistä stanley cupin voittanutta suomalaismaalivahtia on iskeä intiaanipaita niskaan, samaa teemaa oleva lippis päähän ja rynnätä kadulle. auringossa kylpevä lahden matkustajasatama on loistava paikka kerrata mielessään kauden ja kevään tapahtumia: kauden avauspeli helsingissä floridaa vastaan, pienet muutokset trade deadlinella, loppuunmyyty united center ja valvotut yöt kotisohvalla suomessa... on se vaan hienoa.

ja se manhattan steak. perhana että oli hyvää! sellaista on vielä joskus päästävä maistamaan.

onnea andy, onnea jonna!

- E

Miss Rodriquez

vappuaatto, paimela / finland

tätä kirjoittaessa sieraimiiin kantautuu tajuttoman hyvä munkkien tuoksu. äiti on taas häärinyt keittiössä ja loihtinut michelin-tähtien tasoisia luomuksiaan. ja kohta pitäis istahtaa lauteille ja nauttia pari simaa! ei ihme, että matkaväsymys ja hävytön jetlag alkaa pikku hiljaa hellittää.

viime postauksesta on vierähtänyt snadisti aikaa. vaati parit kunnon yöunet ja harmaiden pilvirintamien häipymisen, että jaksoin istahtaa takasin koneen ääreen. sen verran hapoilla tässä on viime päivät puhalleltu.

toisaalta, 30h yhtämittainen valvominen ja puuduttavan pitkä kotimatka oli sen arvoista. kivaa olla taas kotona!

vaikka lähellä se taas oli, ettei oltais jääty kaliforniaan kiehumaan.

. . .

torstai on toivoa täynnä ja lauantaina jännitetään lottonumeroita, mutta meille serkuksille viime maanantai oli se päivä, jolloin piti pistää peukut pystyyn ja toivoa parasta.

ennen lentokenttää ja mahdollista kotiinpaluuta ehdittiin vielä pyöriä friscon keskustassa. kävästiin legendaarisessa dinerissa haukkaamassa perhanan hyvät (ja rasvaiset) setit ja poimittiin mukaan monta paria converseja. ihan oikeesti, miksei suomessa saa laatukenkää jalkaan 30 eurolla? virta päälle, hallitus!

eetu kokkolasta jäi kadulle uhoamaan reissusta vegasiin, kun metron ovet sulkeutui ja paineltiin international airportille. oltiin mestoilla hyvissä ajoin, joten minkäänlaista hässäkkää ei pitänyt olla luvassa.

en ymmärrä, minkä takia jengi sortuu aina jonottamaan check in -settejään normityyliin. virkailijoille kiemurteleva jono on naurettavan pitkä, vaikka saman homman vois hoitaa helposti automaateilla, vielä ilman mitään venailuja. ei voi käsittää.

no, maanantaina meidänkin piti mennä jonon jatkeeksi. luultiin että se masiina oli lyhty yössä tai muuten vaan kaputt, kun se ei suostunut skannaamaan meidän passeja, ajokortteja tai mitään muitakaan henkilötietoja. tuli sellanen fiilis, ettei meitä ei olis merkattu koko lennolle ollenkaan - mikä nyt ei tietenkään voinut pitää paikkansa. tietenkään.

yli tunnin jonottamisen ja pingviinikävelyn jälkeen päästiin vihdoin lufthansan henkilöstön puheille. iskettiin sille mimmille passit kouraan ja lueteltiin lennon varausnumero, mutta ilmeisesti jokin oli vinossa.

"hmm... have you tickets for this flight? becouse... i can't find you."

siinä vaiheessa oltiin vähän että jahas, here we go again.

. . .

virkailija-neiti yritti kyllä parhaansa mukaan näpytellä meidän henkilötietoja ja passin numeroita, mutta eihän siitä mitään tullut. kaivoin sitten miniläppärin esille kun alkoi käpy hiertää ja avasin sille lentokentän langattoman netin avustuksella sähköpostiviestin, jossa matkaliput oli näkyvillä.

tiketeissä oli yllättäen jotain pielessä. vasta-avatussa nettilipussa luki nimittäin "cancelled" - peruttu. PERUTTU? miten niin peruttu? whattefuck!?!

oltiin aivan varmoja, että dodiin, se oli nyt sitten siinä. mutta justiin kun kelasin alkaa arpomaan uutta majapaikkaa, se mimmi kehotti meitä vielä tarpomaan vastakkaisen tiskin luokse.

sieltä löytyi nti rodriquez.

oon edelleen vakuuttunut siitä, että tämän tumman ja tulisen mutta kirkassilmäisen virkailijanaisen terve järki ja uskomaton pelisilmä pelasti meidät suomeen. sekään ei nimittäin löytänyt meitä lennolta ja tilanne näytti edelleen hasardilta, mutta sen sijaan että se olis vaan kelaillut tuntipalkkaansa ja säästänyt itsenä ylimääräiseltä vaivalta, miss rodriquez hoiti homman kotiin.

"don't worry guys, i'll handle this. let's see... yes, i'll figure it out."

ja hetkeä myöhemmin meillä oli varattuna oma penkkirivi täpötäydessä koneessa. only in america!

. . .

11 tunnin pakarapuudutuksen ja liian monen leffan jälkeen oltiin münchenissä. jalat hapoilla ja silmät ristissä ängettiin matkalaukkuihin vielä verovapaata suklaata ja hajuvettä ennenkuin istahdettiin nauttimaan saksalaisista makkaroista. hinta oli suolanen, mutta maku sellanen että jatkolento helsinkiin hoitui jo lähes hymyissä suin.

pitkän matkan jälkeen kotiin palatessa ensireaktio on aina sama: helsinki-vantaa ja suomi tuntuu raikkaalta ja siistiltä. samaan aikaan tuntee myös olevansa jossain todella kaukana ja pohjoisessa - ihmetyttää, miten sitä viettääkin valtaosan elämästään niinkin huitsin nevadassa.

ei lämpöä, ei aurinkoa, ei hymyileviä ihmisiä. ainoastaan kylmää, harmaata ja yrmyilmeisiä tosikkoja verkkareissaan.

mutta silti. kiva olla kotona.

kohta tapahtuu jotain sellasta mistä kaliforniassa voidaan vaan unelmoida: istahdan vatsa täynnä perunasalaattia, nakkeja ja lapin kultaa nariseville puulauteille. sitten viskaan kiukaalle kunnolla vodaa ja irvistän, kun löylyt kihahtaa ihon pinnalle. homma toimii, perkele!

klara vappen! let's sima!

- e

Mustang

siinä se oli, kahden mitäänsanomattoman vuokra-auton väliin ahtaasti parkkeerattuna. edes pimeä parkkihalli ei onnistunut kätkemään sen upeita linjoja ja rautaista asennetta henkivää olemusta.

mustang.

avaimen kääntyessä virtalukossa niskakarvat nousi pystyyn. V8-moottorin murina kuulosti samalta kun sähkökitaran ensirääkäisy loppuunmyydyn festariyleisön edessä. tai oikeastaan paremmaltakin.

katutasolle noustessa lauantainen aamuaurinko kuumotti niin ankarasti, että oli pakko laskea katto alas. vaikka olisi se kyllä laskettu muutenkin.

ja sitten mentiin.

. . .

eilinen päivä kiilautui kirkkaasti kaikkien matkapäivien terävimpään kärkeen. punainen pelti kiilsi, ihmisten päät kääntyili ja asfaltti meni rullalle, kun kolme suomalaissälliä antoi kaasupolkimelle kyytiä.

eikä nyt pidä ymmärtää väärin – kyllähän me ihan nopeusrajoitusten mukaan köröteltiin. tai ainakin yritettiin.



se on vaan semmonen homma, ettei sen kaltaista autoa ole suunniteltu mihinkään sunnuntaisuharointiin. ei todellakaan. on aivan sama, istuuko ratin takana väsynyt toimistohiiri tai vaikka partiolainen parhaasta päästä; kun pacific highway rullaa alla, taivaalta ei löydy yhtäkään pilveä ja legendaariset rallit raikaa ipodilta, kaasupoljin on herkässä.

ja se on perhana kivaa se!

keskustassa rullailtiin vielä semi smoothisti, mutta golden gaten jälkeen annettiin renkaiden laulaa. kun asiaa tarkemmin miettii, niin lääniä ja laatuasfalttia riitti niin helkkaristi, ettei muuta vaihtoehtoa oikeastaan ollutkaan.

. . .

aamusta iltaan kestänyt uruttelu vei meidät tyynen valtameren rannikolta valtaviin punapuumetsiin ja sieltä edelleen napa valleyn viinimaisemiin. päivän päätteeksi koukattiin vielä berkeleyn yliopistoalueelta oaklandin satamaan. tsekkailtiin hervottoman pitkältä laiturilta auringonlasku, vastarannalla loisti san franciscon valot.

uskomaton päivä.





ja pitihän sitä käsittämätöntä road tripiä sitten juhlistaa, ehkä vähän liiankin kanssa. tuli otettua soppaa melkoisen isolla kauhalla. huhhuh! puhalluttaa vieläkin.

pakko ihmetellä, että auto tuli palautetuksi seuraavan aamun määräaikaan mennessä. voi hyvä sylvenderi...

no mutta hei, huomenna sitten suomeen! kone irtautuu kiitotiestä 9pm. tai niin on ainakin lufthansan nettilippuihin merkitty.

joten seuraava postaus saattaa hyvinkin olla väännetty kylmässä pohjolassa. tai mistäs sitä tietää, vielähän tässä ehtii tapahtua yhtä sun toistakin - ainakin, jos reissu noudattaa yhtään samaa kaavaa kuin mitä tähänkin asti. heh.

tsek tsek,

- e

$11.500 & Golden Gate

pimenevä ilta, jotain 9.30pm, san francisco


Aurinko tykitti ikkunasta sisään. Ovi oli just avattu, näkymänä uusi hotellihuone Friscossa ja munat aivan hiessä.

Asettauduttiin serkun kanssa tiistaina King Georgen hotelliin Union Squaren mestoille. Oltiin täysin vailla yllätyksiä, mikään ei enää päässyt iskemään puun takaa. Riitti, että Suomeen varatut lennot oli vähän aikaa sitten puristettu puhelimitse pipariks ja kaikki oli alkanut taas alusta.

Sama vanha tarina. Kotiin pääsystä ei ollut tietoakaan.

. . .

Vai että kuningas yrjö. ei siinä mitään, lyötiin matkalaukut kokolattiamatolle ja alettiin ensimmäistä kertaa matkan aikana oikeasti kelailemaan, että miten helkkarissa päästäis joskus takasin kotiin.

Vähän aikaa arvottuamme päätettiin vaan suosiolla lyödä face auki, ja siellä venasikin äidiltä tullut viesti:

”Korvaavat lennot varattu maanantaille klo 21, olette Suomessa tiistaina klo 23.”

Just got our asses saved!!! Voi hyvä sylvi. Kyllä äitiin voi aina luottaa.

Kansainvälisiin lentoyhtiöihin sen sijaan ei. Maanantaina oltiin soitettu Suomen suurlähetystöön, josta uskallettiin suositella ainoastaan Biritsh Airwaysin lentoja. Brittien tarjoamat aikataulut oli kyllä ok, mutta halvimman lennon hinnaksi oli merkitty vaatimattomat $11.500.

11 donaa? Ei kiitos.

. . .

Lentokeissin ollessa paketissa saatettiin vihdoin unohtaa sen ympärillä vellonut karuselli ja loputon setvintä. Niinpä ollaan oltu viime päivät hymyissä suin sortsit jaloissa, kamerat kauloissa ja NHL-lippikset päässä.



Itäsatamassa lähellä Bay Bridgeä oli keskiviikkona siistit näkymät. Aurinkolasipäisiä ihmisiä oli liikenteessä valtava määrä, merileijonat paistatteli päivää laiturilla ja heat was on. Iltapäivällä haettiin helteeseen viileempää tuulahdusta jo legendaksi muodostuneesta sporttibaarista, jonka screeneillä Penguins paketoi Senatorsin Sidney Crosbyn johdolla.

Sen jälkeen hortoiltiin pari korttelia pohjoiseen, toiseen paikallismestaan. Kutsutaan sitä paikkaa Pyramid Bariksi, koska sieltä saa sellasta hedelmäistä keittoa joka tarjoillaan pyramidin logossa koristellussa lasissa. En tiedä miks.



Anyway, pyramidissä oli sinä iltana hauskaa jengiä liikenteessä. Pari heeboa oli aivan ihmeissään kuullessaan suomen kieltä ja saatiin niiden kanssa mielenkiintoiset keskustelut aikaan. Koska nimet unohtu heti kättelyssä, alettiin keskenämme kutsua niitä kunkin tyypin omien mielenkiintojensa mukaan:

"Humanoid" (alunperin humanisti, muokkautui vissiin siitä) - partasuinen viininlipittäjä joka paheksui typeriä maanmiehiään ja muita republikaaneja

"Xbox" – senkään kädestä ei löytynyt kunnon koffia, jotain punasta litkua vaan. Äijä ymmärsi kuitenkin hyvän päälle ja selitti, että on ihan haka EA Sportsin NCAA footballissa

"Lätkä" – porukan paras äijä! Partasuinen kiekkomies ei voinut mitenkään ymmärtää baseballin tai koriksen suosiota. Tiesi yllättävän tarkkaan San Jose Sharkin nykytilanteen ja järisyttävät paineet pudotuspeleissä

Heh, aika höhlää touhua... Blame on Heineken.

. . .

Paikalliset on muutenkin hyvää jengiä. Tuntuu, ettei meininki oo yhtä päälleliimattua ja teennäistä kuin esim. Losissa. Tunnelma klubeilla ja baareissa on lähes eurooppalainen, liberaali.

Hauskaa, kun tää mesta on niin hävytön sulatusuuni kaikista eri kansallisuuksista. Varsinkin aasialaisia on paljon, mutta ne ei oo mitään thaikkuvaimoja suomen tyyliin vaan osa kunnon alkuperäisväestöä. Erittäin mukavia ihmisiä.

Tosin löytyy täältä skandinaavejakin. Chicagossa törmättiin ruotsalaisiin, Anaheimissa yhdet tyypit Hiltonissa oli vissiin Tanskasta mutta finskiä on kuulunut harvakseltaan.

Eilen hommaan tuli kuitenkin muutos. Tutustuttiin täällä yhteen kundiin Kokkolasta, 21-vuotiaaseen elämäntapamatkailijaan. Etunimikaimani kertoi ottaneensa omaa lomaa Uudessa-Seelannissa sijaitsevalta työpaikaltaan ja suuntasi sitten jenkkeihin. Äijä on härskisti yksin liikenteessä, oikee asenne!



Eetu Pohjanmaalta oli sitten seurana, kun tsekkailtiin torstai-illan ratoksi NHL:ää. Oltiin sitä ennen poljettu serkun kanssa vuokrafillareilla Golden Gatelle, ja kurlattiin sen (ja Andyn nollapelin) kunniaksi vähän bisseä.

Ja pitihän meidän sitten tietysti esitellä uudelle kaverille Pyramid Bar. ja pari muuta mestaa.

Meni aika myöhään.

. . .

Tänään arvottiin porukalla Chinatownissa, käytiin leffassa ja syötiin vanhan kunnon Mel'sissä. Se on se sama leffoista tuttu pikaruokaketju, jonka burgerit, pihvit ja pirtelöt on ruokkineet amerikkalaisia 50-luvulta lähtien. Roy Orbison hoilasi taustalla Pretty Womania kun kurlattiin Coca Colaa menemään.

It's been a looooong day, son! Parempi käydä nukkumaan, että jaksetaan huomenna olla varovaisia auton ratissa... heh.

Take care,

-E

8 days 2 go – or more

6.30pm - king george sf

nyt alkaa jo vähän käpy hiertää. kattila kiehuu kutosella. microwave is on!

soitin just äsken finnairin american serviceen. ekalla yrittämällä ei vielä tärpännyt, mutta toisella kerralla pääsin linjoille. kysyin, josko friscosta pääsis lontooseen, johon virkailija vastasi itä-eurooppalaisella korostuksella:

”we're not flying from san francisco. only from new york, straight to helsinki.”

sanoin että OK, se käy vallan hyvin. new york is fine!

”you understand, sir? not london! OK?” ja paiskasi sitten luurin korvaan. luuri korvaan 20 min puhelimessa jonottamisen jälkeen.

allright.

. . .

finnairiin ei siis oo luottamista. harmi ettei british airwaysiinkaan saa mitään yhteyttä. united airlines tarjoaa sekin eioota. klm on kuulemma ihan susi.

entäs sitten lufthansa? niinikään puhelimitse tavoitettu ystävällinen saksalaisnainen ilmoitti meidän lipun olevan edelleen pätevää kamaa ja että lento frankfurtiin hoituu kyllä – tosin vasta 29. päivä. eli ens viikon keskiviikkona.

hmm... f*cking germans!

onneks rahat saa kuulemma takasin, jollei aiota lentää hansalla. toisin sanoen meillä on nyt melkosen vapaat kädet kehitellä mikä tahansa villi vaihtoehto.

sellasia vois olla esim.

1. sisäinen lento nykiin tai miamiin. sitten hirveellä munkilla finskillä suoraan hki-vantaalle

2. lento friscosta madridiin josta autokauppojen jälkeen kaasu pohjassa pohjolaan

3. itärannikolta rahtilaivalla britteihin. sieltä edelleen autolautalla ruotsiin ja almost home

4. greyhoundin bussilla vegasiin jossa karmeet arpajaiset (code name: suicide)

5. junalla seattlen kautta vancouverin, autolla alaskaan, lautalla barentsinmeren yli venäjälle, taksilla vladivostokiin, idän pikajunalla 12 000km halki siperian ja lopuks vodkan voimalla pietarista lahteen

lisäks mielessä on käynyt myös napata lento japaniin. tokiossahan olis hyvät saumat aloittaa uudelleen pokémon-korttien keräily. tai alkaa fanittaa vaikka j-rockia. tai ihan mitä vaan.

elämme mielenkiintoisia aikoja.

. . .

nyt meininki on lähinnä se että rötvätään vaan hotellilla ja yritetään juonia ittemme kotiin. netin infosaitit on kovassa käytössä, nokian kaiuttimesta raikaa koko ajan joku veemäinen jonotusbiisi (ts. pimpelipom) ja telkkaristakin tulvii uutiskamaa mahdollisten lentojen suhteen.



koska tässä arvonnassa voi hyvinkin venähtää vielä useampikin päivä, vaihdettiin majapaikka vähän astetta halvempaan. massiivinen hilton jäi nököttämään tohon kadun toiselle puolelle, nyt ollaan jossain brittiläistyylisessä hotellissa.

jäätävää uima-allasta ei löydy eikä kerroksiaan oo kun 10, mutta kyllä täälläkin aikatauluja nuohoaa. tosin nyt ollaan jo kytätty lentoja niin pitkään, että taidetaan piipahtaa parin korttelin päässä olevassa sporttibaarissa.

sieltä tulee hd:nä blackhawks @ predators.

toivottavasti hawks voittais, niin vois ottaa yhdet andyn kunniaks!

arpomisiin,

- e

Not so fast, son!

hilton downtown, frisco


ei sitten lähdettykään mihhinkään.

tätä postausta olis säkällä voitu kirjotella atlantin yläpuolella, mutta kone ei koskaan ehtinyt edes jenkkilän itärannikolle. ei edes osavaltion rajalle.

aamulla meininki oli vielä toiveikas, joskin vähän vässykkä; laukkuihin oli univelasta huolimatta kiva ahtaa tavaraa, kun takaraivossa jyskytti edes jonkinlainen tieto mahdollisesta koneeseen pääsystä.

kamojen ja sällien ollessa viimesen päälle valmiita lentokentälle lähtöön väänsin vielä nopeesti sen edellisen blogimerkinnän. enterin painalluksen jälkeen vilkasin vielä nopeesti lennon statuksen, ja mitäs siellä ilmotettiinkaan: canceled.

että silviisiin.

sitten huokaistiin vaan syvään, laitettiin telkkari päälle ja tsekattiin miten liverpool marinoi west hamin.

. . .

jossain vaiheessa ilmeisesti torkahdin, koska 2-0 -maalin jälkeen seuraava muistikuva olikin se kun serkku pamahti huoneeseen. se oli käyny onkimassa kadunkulmasta pari subin patonkia, jees keissi! siitä oli hyvä jatkaa päivää eteenpäin - vailla suunnitelmaa tosin.

safkaa olis ollut hyvä sulatella päiväunia jatkaen, mutta keli oli liian hyvä sellaseen touhuun. sen sijaan annoin unihiekoille huutia ja painelin ulos arpomaan. juuson facetellessa hotellihuoneessa meikäläinen kävi tsekkaamassa russian hillin ja pari muuta mestaa. hill on chinatownista länteen oleva jäätävä kukkula, jonka päällä asustaa kaikesta päätellen aika helkkarin rikasta jengiä (en tosin tiedä mistä mestan nimi on kotosin, näin siellä vaan aasialaisia).

kukkulalta käpystelin lähemmäs downtownia ja törmäsin sattumalta puistoon, jollasia on kotipuolesta turha hakea. kahden pilvenpiirtäjän, yhden loistohotellin ja ikivanhan kirkon väliin saarrettu puisto oli loistava spotti nauttia starbucksin kahvia. siellä oli hyvin hoidettu nurtsi jolla paikalliset pyöri piknikillä, paljon penkkejä, lenkkeilijöitä, iso suihkulähde, lenkkikenttä ja vissiin koirapuistokin.

maisemat ja meiningit oli niin huikeet, että harmitti kun unohdin kameran hiltonille. jos (tai kun) tää meidän reissu vielä venyy, sille viheralueelle on pakko mennä takasin. ihan uskomaton mesta kukkulan laella.

. . .

tällä hetkellä istuskellaan vaan huoneessa ja sulatellaan äskeistä leffaa. käytiin tsekkaamassa rajusti mainostettu 'kick ass', jonka sankarimainen hömppä antoi aivoille vähän vapaata kaiken lentohärdellin keskellä.

nyt vois piipahtaa suihkussa ja käydä nukkumaan. huomenna on parempi olla tikissä, jos vaikka sattuis tulemaan pitkä matkapäivä...

eihän sitä koskaan tiedä.

tseckar,

- e