pilvenpiirtäjien piirittämässä ravintolassa käy kuhina. tumma tarjoilijatar säntäilee pöydästä toiseen, kuskaa aterioita ja ottaa tilauksia vastaan.
antti niemi tilaa pihviä. tietenkin.
morton's saattaa olla ketjuravintola, mutta pulju on tullut tunnetuksi laatulihastaan.
miljoonakaupungin pörinästä äimän käkenä olevat serkukset hollolasta ovat ihmeissään. jo pelkkä ruokalistan lukeminen tuottaa vaikeuksia, kun vastapäätä istuu NHL-maalivahti. ja se maalivahti on vain tunteja aiemmin ottanut selkävoiton itsestään miikka kiprusoffista, loppuunmyydyssä united centerissä.
"kannattaa varmaan ottaa toi manhattan steak. se on sellai aika perusvarma", niemi sanoo.
asia on pihvi. manhattania pöytään - ja pari heinekenia perään.
"joo. ja sitten side orderina vois ottaa vaikka ton... no mitäs se nyt onkaan. jotain pinaattmössöä?" niemi kysyy vieressään istuvalta jonna-vaimolta.
"jotain sellasta. tosi hyvää se on kuitenkin."
niin on. ateriat ovat viimeisen päälle kondiksessa, mutta niin ovat niemen otteet kaukalossakin.
. . .
nhl:n alkuperäisjoukkueisiin kuuluva chicago blackhawks on ollut ilman kanisteria vuodesta 1961 - ikuisuudelta tuntuneet 49 vuotta - mutta nyt intiaanipaitojen menestykseen uskotaan kaupungissa täysillä.
blackhawksin menestystä pidetään varmana, vaikka pudotuspelien alkuun on vielä aikaa kierros jos toinenkin. joukkue on niin vahva, että sokea-reettakin näkee legendaarisen hawksin olevan erittäin lähellä jättipottia.
hurjan hyökkäyskaluston omaavan joukkueen heikoimpana lenkkinä pidettiin pitkään epävarmaa maalivahtipeliä, mutta nyt sitäkään huolta ei enää ole. miksi?
vastaus istuu morton's ravintolassa huppari päällään.
"pelaaminen tuntuu uskomattoman hyvältä", niemi hymyilee ohuen karvoituksen verhoamilla kasvoillaan.
on vaikea kuvitella kyseessä olevan sama mies, jonka paraatipelastuksia pohjois-amerikan media hehkuttaa päivästä toiseen. urheilulähetyksissä sahataan jatkuvasti niemen huippukoppeja ja kotipeleissä madisonin varrella meteli on korvia huumaava, kun suomalaisvahti näyttää osaamistaan. fanit rummuttavat pleksiä ja huutavat kurkku suorana, kun niemi maskeineen pyörii videokuution hidastuksissa.
mutta siviilissä andy on ihan yhtä rauhallinen kuin aina ennenkin. mies on täysin sama, oli paikkana sitten chicagon morton's tai lahden santa fé.
"turha tässä on alkaa leijua. tässä on kuitenkin aika paljon vielä pelejä ennen kuin yhtään mitään on voitettu."
. . .
lahti, 10. kesäkuuta 2010
herään kirkkaaseen auringonpaisteeseen. kello lähentelee 11:ta ja töihin valmistautuva pinja häärää alakerrassa. kömmin parvelta alas ja mietin, miten voin olla niin väsynyt kellon ympäri nukkuneena.
pian elimistö alkaa kuitenkin herätä. päivä käynnistyy kaikkien muiden päivien tapaan kahvinkeittimen räpläämäsellä, mutta sen jälkeen rikon rutiineja. sen sijaan että tsekkaisin teksti-tv:ltä yön nhl-kierroksen tulokset, selaan digiboksin kovalevyltä tallennetun tiedoston.
“stanley cupin kuudes finaali, philadelphia flyers vs. chicago blackhawks.”
nelonen sport pron lähetys käynnistyy ja pinja hihittelee. tietää kuulemma miten pelissä kävi. ärsyttää, en halua mitään vihjettä lopputuloksen suhteen! mutta hihittely ei kuulemma merkinnyt mitään. "kunhan hihittelin", se sanoo.
jasså. en silti ota matsin suhteen mitään riskejä; koska pelin päättymisestä on jo tunteja aikaa, pidän varmuuden vuoksi sekä läppärin että kännykän suljettuina (se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, koska paljastavia tekstiviestejä oli yön aikana ilmaantunut melkoinen määrä).
ja sitten siinä voileipiä, jogurttia ja namusia mutustellessa ja kahvia ryystäessä todistan jälkijunassa historiallista tapahtumaketjua.
tapahtuu seuraavaa:
chris pronger kiroilee jäähyaitiossa ja dustin byfuglien rusikoi maalin edustalta 1-0 hawksille. sitten parturia pelkäävä scott hartnell lyö ensimmäisen erän lopussa karat sisään ja lukemat 1-1:een. haen lisää kahvia ja huomaan jääkaapissa vanhan kakun palan. sen kermavaahto näyttää eltaantuneelta mutta pistelen sen silti poskeeni.
toisessa erässä flyersin danny briere maalaa ville leinon uskomattomasta blind passista. maali ei mene niemen piikkiin, mutta virkaveli michael leighton voi syyttää itseään patrick sharpin löysän kudin hörppäämisestä. he scooores, 2-2! mutta mitä ihmettä tuomarit oikein tekevät? äijänkäppyrät yrittävät varastaa showta tuomitsemalla aivan naurettavia jäähyjä. antaisi nyt pelaajien pelata!
uskomaton viihde jatkuu kolmannessa erässä. lisää kahvia koneeseen. hyvää viihdettä, tuomaritkaan eivät enää sotke. vauhtia piisaa enemmän kuin v8:ssa ja tilanteet vyöryvät päästä päätyyn. patrick kanen bravuuri, sivuttaiskuljetus laidasta ja syöttö viivaan tuottaa tulosta, kun andrew ladd saa mailansa niklas hjalmarssonin vedon väliin. käsittämätön hand-eye-coordination ja 3-2 blackhawksille!
mainostauoilla näytetään, miten joku äijä kiillottaa lordi stanleyn kannua hallin uumenissa. haen viimeisen kerran kahvia. oranssissa katsomossa näkyy moneen otteeseen kyltti, jossa hehkutetaan leinoa. ja kun pelikellossa ei ole aikaa enää kuin nimeksi, juuri #22 kuljettaa kiekon koko kentän läpi ja ujuttaa sen blackhawksin maalin eteen. niemi ei voi mitään, kun pikkumusta ottaa onnekkaan pompun ja kimpoilee hartnellin mailasta verkkoon. 3-3! mitä ihmettä!?!
aivan lopussa flyers saa vielä kotiyleisönsä raivokkaassa kannustuksessa pari miljoonan – ei, miljardin – taalan paikkaa, mutta kumiukko hakwksin tolppien välissä kestää kuin ihmeen kaupalla. kahvit ovat kaatua syliin, kun andy venyttää kroppansa jeff carterin laukauksen eteen. us-ko-ma-ton-ta.
sitten alkaa jatkoaika. tai on alkavinaan. jotain nimittäin tapahtuu… tallennus loppuu ja normaali tv-lähetys alkaa.
MITÄ PASKAA? olen hetken hiljaa ja tuijotan screeniä. kokeilen uudelleen, mutta tallennus tosiaan päättyy jatkoajan alkuun.
. . .
siinä vaiheessa meinaan heittää kaiken mahdollisen irtaimiston kattoikkunasta ulos, mutta koska tajuan kyseessä saattavan olevan juhlapäivän, hillitsen itseni ja avaan läppärin. ja siellä, mozillan aloitussivulla se paljastuu: blackhawks on stanley cup –mestari vuosimallia 2010!!!
history is made. ainoa oikea tapa lähteä juhlistamaan kaikkien aikojen ensimmäistä stanley cupin voittanutta suomalaismaalivahtia on iskeä intiaanipaita niskaan, samaa teemaa oleva lippis päähän ja rynnätä kadulle. auringossa kylpevä lahden matkustajasatama on loistava paikka kerrata mielessään kauden ja kevään tapahtumia: kauden avauspeli helsingissä floridaa vastaan, pienet muutokset trade deadlinella, loppuunmyyty united center ja valvotut yöt kotisohvalla suomessa... on se vaan hienoa.
ja se manhattan steak. perhana että oli hyvää! sellaista on vielä joskus päästävä maistamaan.
onnea andy, onnea jonna!
- E
