vappuaatto, paimela / finland
tätä kirjoittaessa sieraimiiin kantautuu tajuttoman hyvä munkkien tuoksu. äiti on taas häärinyt keittiössä ja loihtinut michelin-tähtien tasoisia luomuksiaan. ja kohta pitäis istahtaa lauteille ja nauttia pari simaa! ei ihme, että matkaväsymys ja hävytön jetlag alkaa pikku hiljaa hellittää.
viime postauksesta on vierähtänyt snadisti aikaa. vaati parit kunnon yöunet ja harmaiden pilvirintamien häipymisen, että jaksoin istahtaa takasin koneen ääreen. sen verran hapoilla tässä on viime päivät puhalleltu.
toisaalta, 30h yhtämittainen valvominen ja puuduttavan pitkä kotimatka oli sen arvoista. kivaa olla taas kotona!
vaikka lähellä se taas oli, ettei oltais jääty kaliforniaan kiehumaan.
. . .
torstai on toivoa täynnä ja lauantaina jännitetään lottonumeroita, mutta meille serkuksille viime maanantai oli se päivä, jolloin piti pistää peukut pystyyn ja toivoa parasta.
ennen lentokenttää ja mahdollista kotiinpaluuta ehdittiin vielä pyöriä friscon keskustassa. kävästiin legendaarisessa dinerissa haukkaamassa perhanan hyvät (ja rasvaiset) setit ja poimittiin mukaan monta paria converseja. ihan oikeesti, miksei suomessa saa laatukenkää jalkaan 30 eurolla? virta päälle, hallitus!
eetu kokkolasta jäi kadulle uhoamaan reissusta vegasiin, kun metron ovet sulkeutui ja paineltiin international airportille. oltiin mestoilla hyvissä ajoin, joten minkäänlaista hässäkkää ei pitänyt olla luvassa.
en ymmärrä, minkä takia jengi sortuu aina jonottamaan check in -settejään normityyliin. virkailijoille kiemurteleva jono on naurettavan pitkä, vaikka saman homman vois hoitaa helposti automaateilla, vielä ilman mitään venailuja. ei voi käsittää.
no, maanantaina meidänkin piti mennä jonon jatkeeksi. luultiin että se masiina oli lyhty yössä tai muuten vaan kaputt, kun se ei suostunut skannaamaan meidän passeja, ajokortteja tai mitään muitakaan henkilötietoja. tuli sellanen fiilis, ettei meitä ei olis merkattu koko lennolle ollenkaan - mikä nyt ei tietenkään voinut pitää paikkansa. tietenkään.
yli tunnin jonottamisen ja pingviinikävelyn jälkeen päästiin vihdoin lufthansan henkilöstön puheille. iskettiin sille mimmille passit kouraan ja lueteltiin lennon varausnumero, mutta ilmeisesti jokin oli vinossa.
"hmm... have you tickets for this flight? becouse... i can't find you."
siinä vaiheessa oltiin vähän että jahas, here we go again.
. . .
virkailija-neiti yritti kyllä parhaansa mukaan näpytellä meidän henkilötietoja ja passin numeroita, mutta eihän siitä mitään tullut. kaivoin sitten miniläppärin esille kun alkoi käpy hiertää ja avasin sille lentokentän langattoman netin avustuksella sähköpostiviestin, jossa matkaliput oli näkyvillä.
tiketeissä oli yllättäen jotain pielessä. vasta-avatussa nettilipussa luki nimittäin "cancelled" - peruttu. PERUTTU? miten niin peruttu? whattefuck!?!
oltiin aivan varmoja, että dodiin, se oli nyt sitten siinä. mutta justiin kun kelasin alkaa arpomaan uutta majapaikkaa, se mimmi kehotti meitä vielä tarpomaan vastakkaisen tiskin luokse.
sieltä löytyi nti rodriquez.
oon edelleen vakuuttunut siitä, että tämän tumman ja tulisen mutta kirkassilmäisen virkailijanaisen terve järki ja uskomaton pelisilmä pelasti meidät suomeen. sekään ei nimittäin löytänyt meitä lennolta ja tilanne näytti edelleen hasardilta, mutta sen sijaan että se olis vaan kelaillut tuntipalkkaansa ja säästänyt itsenä ylimääräiseltä vaivalta, miss rodriquez hoiti homman kotiin.
"don't worry guys, i'll handle this. let's see... yes, i'll figure it out."
ja hetkeä myöhemmin meillä oli varattuna oma penkkirivi täpötäydessä koneessa. only in america!
. . .
11 tunnin pakarapuudutuksen ja liian monen leffan jälkeen oltiin münchenissä. jalat hapoilla ja silmät ristissä ängettiin matkalaukkuihin vielä verovapaata suklaata ja hajuvettä ennenkuin istahdettiin nauttimaan saksalaisista makkaroista. hinta oli suolanen, mutta maku sellanen että jatkolento helsinkiin hoitui jo lähes hymyissä suin.
pitkän matkan jälkeen kotiin palatessa ensireaktio on aina sama: helsinki-vantaa ja suomi tuntuu raikkaalta ja siistiltä. samaan aikaan tuntee myös olevansa jossain todella kaukana ja pohjoisessa - ihmetyttää, miten sitä viettääkin valtaosan elämästään niinkin huitsin nevadassa.
ei lämpöä, ei aurinkoa, ei hymyileviä ihmisiä. ainoastaan kylmää, harmaata ja yrmyilmeisiä tosikkoja verkkareissaan.
mutta silti. kiva olla kotona.
kohta tapahtuu jotain sellasta mistä kaliforniassa voidaan vaan unelmoida: istahdan vatsa täynnä perunasalaattia, nakkeja ja lapin kultaa nariseville puulauteille. sitten viskaan kiukaalle kunnolla vodaa ja irvistän, kun löylyt kihahtaa ihon pinnalle. homma toimii, perkele!
klara vappen! let's sima!
- e
perjantai 30. huhtikuuta 2010
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Mustang
siinä se oli, kahden mitäänsanomattoman vuokra-auton väliin ahtaasti parkkeerattuna. edes pimeä parkkihalli ei onnistunut kätkemään sen upeita linjoja ja rautaista asennetta henkivää olemusta.
mustang.
avaimen kääntyessä virtalukossa niskakarvat nousi pystyyn. V8-moottorin murina kuulosti samalta kun sähkökitaran ensirääkäisy loppuunmyydyn festariyleisön edessä. tai oikeastaan paremmaltakin.
katutasolle noustessa lauantainen aamuaurinko kuumotti niin ankarasti, että oli pakko laskea katto alas. vaikka olisi se kyllä laskettu muutenkin.
ja sitten mentiin.
. . .
eilinen päivä kiilautui kirkkaasti kaikkien matkapäivien terävimpään kärkeen. punainen pelti kiilsi, ihmisten päät kääntyili ja asfaltti meni rullalle, kun kolme suomalaissälliä antoi kaasupolkimelle kyytiä.
eikä nyt pidä ymmärtää väärin – kyllähän me ihan nopeusrajoitusten mukaan köröteltiin. tai ainakin yritettiin.

se on vaan semmonen homma, ettei sen kaltaista autoa ole suunniteltu mihinkään sunnuntaisuharointiin. ei todellakaan. on aivan sama, istuuko ratin takana väsynyt toimistohiiri tai vaikka partiolainen parhaasta päästä; kun pacific highway rullaa alla, taivaalta ei löydy yhtäkään pilveä ja legendaariset rallit raikaa ipodilta, kaasupoljin on herkässä.
ja se on perhana kivaa se!
keskustassa rullailtiin vielä semi smoothisti, mutta golden gaten jälkeen annettiin renkaiden laulaa. kun asiaa tarkemmin miettii, niin lääniä ja laatuasfalttia riitti niin helkkaristi, ettei muuta vaihtoehtoa oikeastaan ollutkaan.
. . .
aamusta iltaan kestänyt uruttelu vei meidät tyynen valtameren rannikolta valtaviin punapuumetsiin ja sieltä edelleen napa valleyn viinimaisemiin. päivän päätteeksi koukattiin vielä berkeleyn yliopistoalueelta oaklandin satamaan. tsekkailtiin hervottoman pitkältä laiturilta auringonlasku, vastarannalla loisti san franciscon valot.
uskomaton päivä.
ja pitihän sitä käsittämätöntä road tripiä sitten juhlistaa, ehkä vähän liiankin kanssa. tuli otettua soppaa melkoisen isolla kauhalla. huhhuh! puhalluttaa vieläkin.
pakko ihmetellä, että auto tuli palautetuksi seuraavan aamun määräaikaan mennessä. voi hyvä sylvenderi...
no mutta hei, huomenna sitten suomeen! kone irtautuu kiitotiestä 9pm. tai niin on ainakin lufthansan nettilippuihin merkitty.
joten seuraava postaus saattaa hyvinkin olla väännetty kylmässä pohjolassa. tai mistäs sitä tietää, vielähän tässä ehtii tapahtua yhtä sun toistakin - ainakin, jos reissu noudattaa yhtään samaa kaavaa kuin mitä tähänkin asti. heh.
tsek tsek,

perjantai 23. huhtikuuta 2010
$11.500 & Golden Gate
pimenevä ilta, jotain 9.30pm, san francisco
Aurinko tykitti ikkunasta sisään. Ovi oli just avattu, näkymänä uusi hotellihuone Friscossa ja munat aivan hiessä.
Asettauduttiin serkun kanssa tiistaina King Georgen hotelliin Union Squaren mestoille. Oltiin täysin vailla yllätyksiä, mikään ei enää päässyt iskemään puun takaa. Riitti, että Suomeen varatut lennot oli vähän aikaa sitten puristettu puhelimitse pipariks ja kaikki oli alkanut taas alusta.
Sama vanha tarina. Kotiin pääsystä ei ollut tietoakaan.
. . .
Vai että kuningas yrjö. ei siinä mitään, lyötiin matkalaukut kokolattiamatolle ja alettiin ensimmäistä kertaa matkan aikana oikeasti kelailemaan, että miten helkkarissa päästäis joskus takasin kotiin.
Vähän aikaa arvottuamme päätettiin vaan suosiolla lyödä face auki, ja siellä venasikin äidiltä tullut viesti:
”Korvaavat lennot varattu maanantaille klo 21, olette Suomessa tiistaina klo 23.”
Just got our asses saved!!! Voi hyvä sylvi. Kyllä äitiin voi aina luottaa.
Kansainvälisiin lentoyhtiöihin sen sijaan ei. Maanantaina oltiin soitettu Suomen suurlähetystöön, josta uskallettiin suositella ainoastaan Biritsh Airwaysin lentoja. Brittien tarjoamat aikataulut oli kyllä ok, mutta halvimman lennon hinnaksi oli merkitty vaatimattomat $11.500.
11 donaa? Ei kiitos.
. . .
Lentokeissin ollessa paketissa saatettiin vihdoin unohtaa sen ympärillä vellonut karuselli ja loputon setvintä. Niinpä ollaan oltu viime päivät hymyissä suin sortsit jaloissa, kamerat kauloissa ja NHL-lippikset päässä.

Itäsatamassa lähellä Bay Bridgeä oli keskiviikkona siistit näkymät. Aurinkolasipäisiä ihmisiä oli liikenteessä valtava määrä, merileijonat paistatteli päivää laiturilla ja heat was on. Iltapäivällä haettiin helteeseen viileempää tuulahdusta jo legendaksi muodostuneesta sporttibaarista, jonka screeneillä Penguins paketoi Senatorsin Sidney Crosbyn johdolla.
Sen jälkeen hortoiltiin pari korttelia pohjoiseen, toiseen paikallismestaan. Kutsutaan sitä paikkaa Pyramid Bariksi, koska sieltä saa sellasta hedelmäistä keittoa joka tarjoillaan pyramidin logossa koristellussa lasissa. En tiedä miks.

Anyway, pyramidissä oli sinä iltana hauskaa jengiä liikenteessä. Pari heeboa oli aivan ihmeissään kuullessaan suomen kieltä ja saatiin niiden kanssa mielenkiintoiset keskustelut aikaan. Koska nimet unohtu heti kättelyssä, alettiin keskenämme kutsua niitä kunkin tyypin omien mielenkiintojensa mukaan:
"Humanoid" (alunperin humanisti, muokkautui vissiin siitä) - partasuinen viininlipittäjä joka paheksui typeriä maanmiehiään ja muita republikaaneja
"Xbox" – senkään kädestä ei löytynyt kunnon koffia, jotain punasta litkua vaan. Äijä ymmärsi kuitenkin hyvän päälle ja selitti, että on ihan haka EA Sportsin NCAA footballissa
"Lätkä" – porukan paras äijä! Partasuinen kiekkomies ei voinut mitenkään ymmärtää baseballin tai koriksen suosiota. Tiesi yllättävän tarkkaan San Jose Sharkin nykytilanteen ja järisyttävät paineet pudotuspeleissä
Heh, aika höhlää touhua... Blame on Heineken.
. . .
Paikalliset on muutenkin hyvää jengiä. Tuntuu, ettei meininki oo yhtä päälleliimattua ja teennäistä kuin esim. Losissa. Tunnelma klubeilla ja baareissa on lähes eurooppalainen, liberaali.
Hauskaa, kun tää mesta on niin hävytön sulatusuuni kaikista eri kansallisuuksista. Varsinkin aasialaisia on paljon, mutta ne ei oo mitään thaikkuvaimoja suomen tyyliin vaan osa kunnon alkuperäisväestöä. Erittäin mukavia ihmisiä.
Tosin löytyy täältä skandinaavejakin. Chicagossa törmättiin ruotsalaisiin, Anaheimissa yhdet tyypit Hiltonissa oli vissiin Tanskasta mutta finskiä on kuulunut harvakseltaan.
Eilen hommaan tuli kuitenkin muutos. Tutustuttiin täällä yhteen kundiin Kokkolasta, 21-vuotiaaseen elämäntapamatkailijaan. Etunimikaimani kertoi ottaneensa omaa lomaa Uudessa-Seelannissa sijaitsevalta työpaikaltaan ja suuntasi sitten jenkkeihin. Äijä on härskisti yksin liikenteessä, oikee asenne!

Eetu Pohjanmaalta oli sitten seurana, kun tsekkailtiin torstai-illan ratoksi NHL:ää. Oltiin sitä ennen poljettu serkun kanssa vuokrafillareilla Golden Gatelle, ja kurlattiin sen (ja Andyn nollapelin) kunniaksi vähän bisseä.
Ja pitihän meidän sitten tietysti esitellä uudelle kaverille Pyramid Bar. ja pari muuta mestaa.
Meni aika myöhään.
. . .
Tänään arvottiin porukalla Chinatownissa, käytiin leffassa ja syötiin vanhan kunnon Mel'sissä. Se on se sama leffoista tuttu pikaruokaketju, jonka burgerit, pihvit ja pirtelöt on ruokkineet amerikkalaisia 50-luvulta lähtien. Roy Orbison hoilasi taustalla Pretty Womania kun kurlattiin Coca Colaa menemään.
It's been a looooong day, son! Parempi käydä nukkumaan, että jaksetaan huomenna olla varovaisia auton ratissa... heh.
Take care,
-E

tiistai 20. huhtikuuta 2010
8 days 2 go – or more
6.30pm - king george sf
nyt alkaa jo vähän käpy hiertää. kattila kiehuu kutosella. microwave is on!
soitin just äsken finnairin american serviceen. ekalla yrittämällä ei vielä tärpännyt, mutta toisella kerralla pääsin linjoille. kysyin, josko friscosta pääsis lontooseen, johon virkailija vastasi itä-eurooppalaisella korostuksella:
”we're not flying from san francisco. only from new york, straight to helsinki.”
sanoin että OK, se käy vallan hyvin. new york is fine!
”you understand, sir? not london! OK?” ja paiskasi sitten luurin korvaan. luuri korvaan 20 min puhelimessa jonottamisen jälkeen.
allright.
. . .
finnairiin ei siis oo luottamista. harmi ettei british airwaysiinkaan saa mitään yhteyttä. united airlines tarjoaa sekin eioota. klm on kuulemma ihan susi.
entäs sitten lufthansa? niinikään puhelimitse tavoitettu ystävällinen saksalaisnainen ilmoitti meidän lipun olevan edelleen pätevää kamaa ja että lento frankfurtiin hoituu kyllä – tosin vasta 29. päivä. eli ens viikon keskiviikkona.
hmm... f*cking germans!
onneks rahat saa kuulemma takasin, jollei aiota lentää hansalla. toisin sanoen meillä on nyt melkosen vapaat kädet kehitellä mikä tahansa villi vaihtoehto.
sellasia vois olla esim.
1. sisäinen lento nykiin tai miamiin. sitten hirveellä munkilla finskillä suoraan hki-vantaalle
2. lento friscosta madridiin josta autokauppojen jälkeen kaasu pohjassa pohjolaan
3. itärannikolta rahtilaivalla britteihin. sieltä edelleen autolautalla ruotsiin ja almost home
4. greyhoundin bussilla vegasiin jossa karmeet arpajaiset (code name: suicide)
5. junalla seattlen kautta vancouverin, autolla alaskaan, lautalla barentsinmeren yli venäjälle, taksilla vladivostokiin, idän pikajunalla 12 000km halki siperian ja lopuks vodkan voimalla pietarista lahteen
lisäks mielessä on käynyt myös napata lento japaniin. tokiossahan olis hyvät saumat aloittaa uudelleen pokémon-korttien keräily. tai alkaa fanittaa vaikka j-rockia. tai ihan mitä vaan.
elämme mielenkiintoisia aikoja.
. . .
nyt meininki on lähinnä se että rötvätään vaan hotellilla ja yritetään juonia ittemme kotiin. netin infosaitit on kovassa käytössä, nokian kaiuttimesta raikaa koko ajan joku veemäinen jonotusbiisi (ts. pimpelipom) ja telkkaristakin tulvii uutiskamaa mahdollisten lentojen suhteen.

koska tässä arvonnassa voi hyvinkin venähtää vielä useampikin päivä, vaihdettiin majapaikka vähän astetta halvempaan. massiivinen hilton jäi nököttämään tohon kadun toiselle puolelle, nyt ollaan jossain brittiläistyylisessä hotellissa.
jäätävää uima-allasta ei löydy eikä kerroksiaan oo kun 10, mutta kyllä täälläkin aikatauluja nuohoaa. tosin nyt ollaan jo kytätty lentoja niin pitkään, että taidetaan piipahtaa parin korttelin päässä olevassa sporttibaarissa.
sieltä tulee hd:nä blackhawks @ predators.
toivottavasti hawks voittais, niin vois ottaa yhdet andyn kunniaks!
arpomisiin,

maanantai 19. huhtikuuta 2010
Not so fast, son!
hilton downtown, frisco
ei sitten lähdettykään mihhinkään.
tätä postausta olis säkällä voitu kirjotella atlantin yläpuolella, mutta kone ei koskaan ehtinyt edes jenkkilän itärannikolle. ei edes osavaltion rajalle.
aamulla meininki oli vielä toiveikas, joskin vähän vässykkä; laukkuihin oli univelasta huolimatta kiva ahtaa tavaraa, kun takaraivossa jyskytti edes jonkinlainen tieto mahdollisesta koneeseen pääsystä.
kamojen ja sällien ollessa viimesen päälle valmiita lentokentälle lähtöön väänsin vielä nopeesti sen edellisen blogimerkinnän. enterin painalluksen jälkeen vilkasin vielä nopeesti lennon statuksen, ja mitäs siellä ilmotettiinkaan: canceled.
että silviisiin.
sitten huokaistiin vaan syvään, laitettiin telkkari päälle ja tsekattiin miten liverpool marinoi west hamin.
. . .
jossain vaiheessa ilmeisesti torkahdin, koska 2-0 -maalin jälkeen seuraava muistikuva olikin se kun serkku pamahti huoneeseen. se oli käyny onkimassa kadunkulmasta pari subin patonkia, jees keissi! siitä oli hyvä jatkaa päivää eteenpäin - vailla suunnitelmaa tosin.
safkaa olis ollut hyvä sulatella päiväunia jatkaen, mutta keli oli liian hyvä sellaseen touhuun. sen sijaan annoin unihiekoille huutia ja painelin ulos arpomaan. juuson facetellessa hotellihuoneessa meikäläinen kävi tsekkaamassa russian hillin ja pari muuta mestaa. hill on chinatownista länteen oleva jäätävä kukkula, jonka päällä asustaa kaikesta päätellen aika helkkarin rikasta jengiä (en tosin tiedä mistä mestan nimi on kotosin, näin siellä vaan aasialaisia).
kukkulalta käpystelin lähemmäs downtownia ja törmäsin sattumalta puistoon, jollasia on kotipuolesta turha hakea. kahden pilvenpiirtäjän, yhden loistohotellin ja ikivanhan kirkon väliin saarrettu puisto oli loistava spotti nauttia starbucksin kahvia. siellä oli hyvin hoidettu nurtsi jolla paikalliset pyöri piknikillä, paljon penkkejä, lenkkeilijöitä, iso suihkulähde, lenkkikenttä ja vissiin koirapuistokin.
maisemat ja meiningit oli niin huikeet, että harmitti kun unohdin kameran hiltonille. jos (tai kun) tää meidän reissu vielä venyy, sille viheralueelle on pakko mennä takasin. ihan uskomaton mesta kukkulan laella.
. . .
tällä hetkellä istuskellaan vaan huoneessa ja sulatellaan äskeistä leffaa. käytiin tsekkaamassa rajusti mainostettu 'kick ass', jonka sankarimainen hömppä antoi aivoille vähän vapaata kaiken lentohärdellin keskellä.
nyt vois piipahtaa suihkussa ja käydä nukkumaan. huomenna on parempi olla tikissä, jos vaikka sattuis tulemaan pitkä matkapäivä...
eihän sitä koskaan tiedä.
tseckar,

Lottery of all time
powww!!!
snadia yhteenvetoa loppuviikon ihmettelyistä ja maanantain superyllätyksestä.
. . .
keskiviikko
nousuhumalainen ilta san franciscossa. suomessa töihin lähtevä äiti lähettää tekstiviestin:
”seuratkaapa uutisia, islannissa on räjähtänyt tulivuori, vaikuttaa lentoliikenteeseen.”
mitäs helkkaria? paikallisviestimet tiedottaa eurooppaan ajelehtivasta tuhkapilvestä myöhään yöllä. ei kai tässä nyt tuu mitään hässäkkää? ei kai.
torstai
islannin savua tupruttava vuori on ykkösaihe päivän uutislähetyksissä. ”tuhkapilvi saattaa vaikuttaa joihinkin lentoihin.” hälytyskellot alkaa soida illalla, vaikka kaikki internetin lentosivut vakuuttaa aikataulujen pysyvän ennallaan.
aletaan miettiä keissiä ja painellaan kadulle metsästää burgereita.
perjantai
tavaroiden pakkaus ja valmistautuminen hotellista uloskirjautumiseen. aikataulut yhä ennallaan. flight 900 - san francisco – frankfurt - in time.
koska lentokentälle on matkaa ja matkatavaroita olis tylsä raahata turhaan, päätetään varmistaa lennon paikkansapitävyys puhelimitse. niin lentoyhtiöön kun sen kautta operoivaan firmaankaan ei saa mitään yhteyttä. ainoa puhelimitse tavoitettu kontakti on kyseisen saksalaisyhtiön puhelinrobotti, joka ehdottaa lentoa sveitsistä saksaan! sveitsistä? swiss my ass.
päivällä lentoyhtiöiden internetsivut tukkii punaisella fontilla merkitty ilmoitus: ”kaikki lennot eurooppaan peruttu!”. aletaan mälväilee uutta yösijaa seuraavalle vuorokaudelle.
lauantai
viestimet suoltaa sekalaista sillisalaattia. suomalaismedioiden mukaan hki—vantaa on suljettu ainakin viikonlopun, villeimpien amerikkalaisarvioiden mukaan koneet saattaa olla pysähdyksissä jopa vuosia. häh!?
järjestetään taas uusi hotellimajoitus. tällä kertaa mestana ydinkeskustan hilton, jonka 16. kerroksen lämmitetyssä ulko uima-altaassa pulikoidaan jo samana iltana.
sunnuntai
edelleen jumissa jenkeissä. lentoyhtiöön ei saa mitään yhteyttä. suomalainen matkasaitti ja puhelinvaihde on nekin toiminnassa vaan arkena - kuin alleviivaten, että pojat, nyt istutte sinne sporttibaariin ja otatte erittäin rennosti! ja niinhän me otetaan (pari paikallista innostui skandinaavisen komeista kiekkofaneista niinkin paljon, että tarjos meille bisset).
netistä poimittuja otsikoita:
”tampereen ja turun lentokentät avataan päiväksi”
”valmismatkalaisia tuodaan busseilla suomeen”
”lentäminen euroopassa yhä lähes mahdotonta”
tuli myös jotain random-infoa, että finnair lennättäisi yhden koneellisen matkustajia nykistä turkkuseen. jasså, mutta siitäkään ei oo hirveesti hyötyä – me kun ollaan jumissa aivan toisella puolen mannerta.
ilalla saadaan yhteys matkatoimistoon. suomessa on maanantaiaamu, kun virkailija vastaa puhelimeen. valitettavasti helsingissä ollaan yhtä tiedottomia kuin pallon toisella puolellakin.
”meillä on satoja, ellei tuhansia asiakkaita, jotka odottavat lentoa. emme voi tarjota teille muuta infoa kuin mitä itsekin löydätte netistä”, virkailija sanoo.
jotain tietoa sentään heruu.
”suomessa ei lennetä tänään kello kuuteen asti, mutta suomen aikaa kello 14 on uusi tiedote. seuratkaa tilannetta netistä ja suomalaisia medioita muutenkin.”
allright. käydään nukkumaan.
maanantai
herätään aikasin ja otetaan asioista selvää ennen aamupalalle lähtöä. ja WAS!?!?! käy ilmi, että lento saattaa sittenkin lähteä! joku kone san diegosta jatkaa matkaansa friscosta eurooppaan, 1.45pm on merkitty lentoyhtiön sivulle. ohhoh!
. . .
eli näin se tilanne elää! sitsueissön's livin', man!
nyt kone kiinni ja tavarat pakettiin. pakko lähtee kentälle arpoo ja tsegee mikä on meininki - ties vaikka päästäis jo huomenna saksaan!

perjantai 16. huhtikuuta 2010
Stuck in America
asioita voi käsitellä monella tavalla. omaan tyyliini ei oo koskaan kuulunut oikeastaan minkäänlainen stressaaminen - ellei kyseessä sitten satu olemaan joku jatkoajalle venähtänyt lätkämatsi. muutoin kelailen vaan niin, että asiat kyllä rullailee omalla painollaan eikä joka asian suhteen tarvi aina puristaa rystyset valkosina.
sama huoleton kaava on pyörinyt rewindilla täällä ameriikan maillakin. oikeastaan matkan tarkimmat suuntaviivat piirrettiin jo talvena, kun päätettiin, ettei millään muulla oo väliä kuin sillä että kone laskeutuu kiitoradalle. sen jälkeen kaikki hoidettaisiin a'la extemporé.
ja niinhän se on mennytkin. nhl-matsit, playboy-tiput ja änäritähtien kanssa kaulailu on kaikki menneet puhtaan improvisaation piikkiin.
sitten tuli vielä tää viimesin keissi. reissulla ei nimittäin juuri nyt näy minkäänlaista päätöstä.
. . .
ensimmäiset uutisoinnit islannista räjähtäneestä tulivuoresta muistan nähneeni täällä joskus keskiviikkoiltana. silloin se oli vielä savuavaa televisiokuvaa, mutta torstaina jonkinlaiset hälytyskellot alkoi jo kilkattaa.
eilen illalla päätettiin pirautella lentoyhtiölle ja ne alko varottelemaan, ettei mitään paluulentoa ehkä koskaan tulis. siinä vaiheessa oltiin että jaahas!
tänä aamuna (pe) laitettiin vähän kamoja kasaan ja vamistauduttiin lentokentälle lähtöön, mutta sitten läppärin näytölle valikoitui jäätävä ilmoitus: kaikki yhdysvalloista eurooppaan menevät lennot on toistaiseksi peruttu!
mietittiin keissiä vähän aikaa. sitten tajuttiin, että meillä olikin vielä punapuumetsät näkemättä ja zodiac-murhaajan henkilöllisyys selvittämättä! joten paniikkinappulaa ei missään nimessä juntattu pohjaan. sen sijaan paineltiin alakerran respaan ja varattiin huone vielä yhdeksi yöksi. sen jälkeen lähdettiin kaupungille arpoo ja satamaan kävelylle. meininki oli auringonpaisteessa ja sortseissa niin rentoa, että mieleen tuli vanilla icen 90-luvulla hokema kertosäe...
"viileetä viileetä, baby!"
. . .
tsekatkaa mikä kisu! jollain on ollu pennseli handussa...

serkku huusi: "help! this is a f*cking emergency! we need a hilton!" ja apu oli lähellä:

bay bridge ja hävyttömät amikset auringonpaisteessa

american juuson terveiset kaikille tytöille: "oon ihana, mahtava, paras, ja toistaseks vielä single! soitellaan!"

. . .
vaikkei kotioloja voita mikään ja muu maa on aina mustikka, ei täälläkään asiat kauhean huonosti ole. joo, olis ollut hauska päästä jo saunomaan ja tsekkaamaan fc lahden huominen kickoff, mutta minkäs teet. nyt meillä on ainakin aikaa säveltää kaupungissa tarkemmin ja tutustua san francisco bayn lähimaastoihinkin.
hahhah, tänään chinatownista kävellessä alettiin kelailemaan hotellin vaihtoa. tän meidän nykyisen mestan ylikierroksilla käyvä patteri, rätisevä töllö ja tapetteihin pinttynyt marihuanan lemu pisti keitinlevyn kutoselle. senpä takia päätettiin, että tää seuraava yö olis viimenen tässä rotankolossa.
jos kerran suomeen ei oo menemistä, ollaan sitten herroiksi täällä länsirannikolla! jumanauta! seuraavan kerran suljetaankin silmät hiltonissa - tiistaihin asti. ja ehkä sen jälkeenkin. kuka tästä nyt enää mitään selvää saa.
arpomisiin!
- e
(jälkikirjoitus: kohtalo puuttui peliin ja lennätti meille tänään ilmaset vip-liput johonkin jäätävään baariin. ch-ch-check it out, son!)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)