skip to main |
skip to sidebar
joku viisas pöllö on joskus heittänyt jotain sentyylistä löylyä, että elämä on yhtä vuoristorataa. että samalla lailla kun huvipuistossa ratakiskot vie välillä ylöspäin syöstäkseen taas sitten alas, niin arjessakin riittää sopivasti turbulenssia.
ja näinhän se menee. on ei niin kivoja -päiviä, hyviä päiviä ja joskus perhanan loistavia päiviä.
mutta sitten on vielä THE päiviä.
eilinen oli sellainen.
. . .
pyhäpäivä downtownissa oli rauhallinen, jopa hiljainen. taksimatkalla madison streetiä länteen tuli kuitenkin sellainen tunne, että tästä ei muodostuisi ihan mikä tahansa sunnuntai.
jos oli keskustassa hiljaista, chicago riverin länsipuolella alkoi jo olla vipinää: aluksi yksittäisiä pelipaitoja siellä täällä, sitten isompia faniryhmittymiä ja lopulta kortteleittain pelkkää lätkää rakastavaa ihmismassaa. ja se massa valui kohti horisontissa siintänyttä kiekkoareenaa.
madisonin, south damen avenuen ja west jackson bulevardin välimaastoon pystytetty united center on vaikuttava pytinki. ei ehkä niinkään arkkitehtuurisesti, mutta kokoa puljulla on aivan viturasti! mestaan mahtuisi kevyesti ainakin viisi suomalaista perushallia, ehkä pari hjalliksen areenaakin.
mestan edessä koreili michael jordanin statue, jonka edessä aasilaiset napsi kilpaa kuvia. se homma oli kuitenkin ihan bullsshittiä - kirjaimellisesti, haha. eihän me siellä nimittäin minkään korisseuran takia oltu!
chicagolaiset on siinä mielessä vähän samanlaisia lahtelaisten kanssa, että jengi äänestää puhtaasti jaloillaan. vielä pari vuotta sitten, kun jengi ei pärjännyt, centrin lehtereille vaivautui hädin tuskin 10 000 katsojaa. viimeiset vuodet hawks on ollut selkeesti kaupungin ykkösjoukkue. se näkyy kaduilla & fanituotteiden myynnissä. ja kyllä se kuuluukin. tunteekin.
oikeasti, kyllä sen tuntee. kun 21 537 ihmistä huutaa täysillä ja rokki soi, metelin tuntee vatsanpohjassa asti. yhdysvaltain kansallislaulun aikana korviin tuli sellainen samanlainen särkymisefekti minkä välillä kuulee festareilla, ääni pirstaloitui. hemmetin siistiä!!!
jo meidän amerikan linkin järjestämien lippujen käteen saaminen oli hieno tunne, samoin käsittämättömän kokoisessa fanikaupassa arpominen. mutta vasta national anthemien ja varsinkin aloituskiekon pudottua tuli kunnolla kylmät väreet. meininki oli aivan älytön.
. . .
jääkiekko-ottelu on amerikassa show. on vaikea edes kuvailla sitä valoshown ja jättiscreenien määrää, puhumattakaan jumbotronilla pyörineestä höysteestä joka sai jengin aivan sekaisin.
pinnallisia tai ei, mutta jenkit todella arvostaa vapaa-aikaansa ja haluavat myös viihdettä koko rahan edestä. liput matseihin on kalliita, joten hommasta revitään kaikki mahdollinen irti. paikan päälle saavutaan jo hyvissä ajoin, jopa tunteja ennen kuin pelaajat edes luistelee jäälle. mekin saavuttiin mestoille pari tuntia ennen h-hetkeä ja ehdittiin nipin napin kävellä hallin ympäri (okei, pysähdyttiin matkan varrella jokaisessa fanikaupassa ja vedettiin huiviin aivan järkyttävät mätönderit citymarketin kokoisessa bar/grillissä).
kaiken tykityksen ja muun hömpötyksen ohessa nähtiin myös perhanan hyvä matsi. tässä vaiheessa kevättä panokset on monella joukkueella kovat, ja se todellakin näkyy pelissä. kotijoukkue hawks painoi alusta asti päälle hirvittävällä höyryllä, mutta vierailijat calgarystä pisti hyvin kampoihin.
kaukalossa silmäähivelevää kiekkoherkkua tarjoili kaksi fyysistä mutta taitavaa läntisen konferenssin joukkuetta. molempien tolppien välistä löytyi suomalainen maalivahti, joista toinen sai kylpeä täydet 60 minuuttia kansan suosiossa. toinen taas sai niskaansa sitä itseään, ämpärillisen toisensa perään.pari esimerkkiä:
peliin tulee mainoskatko. niemi luistelee intiaanipaidassaan kaukalon laidalle venyttelemään, ja fanit hakkaa hulluna pleksiä. "way to go, niemi!" ja "niemi! niemi! niemi!" - huudot raikuu ympäri hallia. ja kun andy nappaa maskin takaa tulleen lämärin näyttävästi hanskaansa, huuto on uskomaton. volyymi nousee entisestään, kun hetkeä myöhemmin tilanteesta pyörii hidastus jumbolla. meteli ylittää reilusti korvalääkärin antaman suositustason.
kipperiä ei käy kateeksi. "great save, kiprusoff!", ärjyy joku, kun turkulainen pysäyttää rännikiekon. "hey look at the numbers, kiprusoff! you suck!", pelin ollessa vasta 1-0 hawksille. ja kun vezina-voittaja syöttää lättyä keskialueelle, kuuluu: "you gonna score, kiprusoff? hahaha!!!" jne.
. . .
toisaalta kritiikki oli kyllä paikallaan. peli oli pleijaripaikasta taistelevalle flamesille helkkarin tärkeä, eikä kipper pystynyt tekemään tärkeitä pelastuksia. pari ensimmäistä meni pakkien piikkiin, kun järkäleet eivät siivonneet pois irtokiekkoja, mutta ainakin dustin byfuglenin ampuma 4-0 olis ollut otettavissa.
toisen erän lopussa kotiyleisön kultapoika patrick kane sai keskialueella syötön lapaansa. sanoin juusolle, että tsekkaa mitä toi jätkä tekee. tilaa ei ollut paljon, mutta heti näki, että maalintekijä oli haistanut tilanteen.
kane kiihdytti punaviivan yli, ohitti vaivattomasti pari vastustajaa, haastoi siniviivan jälkeen flamesin pakin ja ampui sitten nopeasti sen jaloista. veto oli vihainen ja painui vastustamattomasti ohi kipperin kilven, aivan yläbörsään. bileet oli valmiit alkamaan - taas.
vaikka ian white vähän myöhemmin lämäsi vierailijoille lohtumaalin, voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. ilman tolppakilahdusta ja kiprusoffin muutamaa huippukoppia lukemat olisi olleet paljon enemmän kuin 4-1. hawksin salamannopea hyökkäyspeli, häikäisevä yksilötaito, pitkät syöttöketjut ja hyvin liikkuva pakisto pohjustettuna niemen gamesavereilla on pelottavan rautainen setti. blackhawks on helvetillinen vastustaja joukkueelle kun joukkueelle.
saatettiin nähdä tulevat stanley cup-mestarit.
. . .
ottelun viimeisen minuutin aikana jätin oman seatin ja painelin juoksujalkaa mediatiloihin. samaan aikaan kun serkku tsekkas three star selectionin (niemi oli kakkostähti), meikäläinen arpoi syvällä hallin uumenissa. käytävä blackhawksin pukuhuoneeseen oli vuorattu mahongilla ja upeilla historiallisilla kiekkotauluilla. itse locker room haisi ihan samalla tavalla hielle kun minkä tahansa sm-liigajengin pukkarikin, mutta kaikki muu olikin sitten vähän eri tasoa kuin mitä kotipuolessa on totuttu.
tilaa oli valtavasti. jotkut pelaajista oli jo häipyneet suihkun puolelle, mutta valtaosa jätkistä oli paikalla. hikiset miljonäärit vastaili median kysymyksiin valospottien loisteessa. ite menin heittämään läppää andylle, joka sai vielä siinä vaiheessa riisua varusteitaan melko rauhassa - isoin kuhina kävi tuttuun tyyliin kanen ja kapteeni toewsin ympärillä. sitten tsekkasin patrick sharpin, jonka kädenpuristus meinas murtaa mun sormet. hyvä äijä silti.
hossa oli hauskalla tuulella. kane näytti kyllästyneeltä (siinä vaiheessa tallasin vahingossa huoneen keskellä olleen blackhawks-logon päälle, joka on hirvittävyydessään pahin synti heti jumalan pilkan jälkeen - ellei jopa pahempi. hawksin ärtynyt mediavastaava tarttui mua käsipuolesta ja sanoi että "you CAN'T do that, sir!" ja olin että hups, sori. heh). toews jakeli kommentteja rutiinilla, mad dog madden oli suu virneessä. keith oli tosi rento ja kehui maalivahtiaan. "today, andy was awesome. has been all season", kanukkien kultajoukkueen pakki hymyili.
flamesin pukuhuoneessa oli huomattavasti hiljaisempaa, se oli ihan kirjasto. niin mediaa kuin pelaajiakaan ei näkynyt juuri missään - paitsi aivan takanurkassa. siellä istui partasuinen kirjastonhoitaja kiprusoff, lippalakki silmillä ja hirveet kalsarit jalassa. "no morjenttes! joo, ei mennyt kauheen hyvin. hävittiin tärkee peli...blaablaablaa", kipper jutusteli, yllättävänkin hyväntuulisena. kai sitä huvitti nähdä suomalainen young gun niiden pukkarissa - blackhawksin huppari päällä! hahhah...
hallilta madisonia takaisin itään päin kävellessä tuli aika päällikkö-fiilis. takseja olis ollut tarjolla, mutta päätettiin kävellä muiden intiaanipaitojen mukana ja kerrata sitä, mitä justiin koettiin. vähitellen taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä, sitten ripotteli. lopulta alkoi sataa oikein kunnolla, mutta se ei haitannut pätkääkään. silloin oli hyvä tepastella märkänä, muiden mukana.
- e
(illalla eksyttiin vielä NHL-tähden kanssa samaan pihvipöytään. postaan siitä vielä myöhemmin tänään lisää löylyä)
aaaalright, man! blogi lämätään käyntiin suoraan amerikan sydänmailta!
mestana lake michiganin eteläranta ja illinois'n osavaltion suurin kaupunki chicago, joka on tän hasardin reissun ensimmäinen pysähdyspaikka. al caponet ja muut mafiosot on huuhtoutuneet jo aikoja sitten massiivisen järven vaahtopäihin, mutta city elää ja sykkii edelleen - eikä vähiten paikallisen lätkäjengin ansiosta.
blackhawks on tällä hetkellä koko kaupungin ykkösjengi ja intiaanien sotakirveet heijastuu komeasti pilvenpiirtäjien kyljistä. this shit is hot!

tätä näpyteltäessä oon arponut täällä serkkupojan kanssa neljä päivää. seuraavassa facen viestiketjuissa julkaistua matskua vähän siitä, mitä noiden neljän päivän aikana on jo ehditty hölmöilemään:
. . .
01.04.10
"how's going, man?"iso musta huoltomies heitti tänä aamuna samaan hissiin astuessaan samanlaisen kevyen tervehdyksen kun kaikki muutkin paikalliset. vastasin että ihan jees, oon ekaa kertaa kaupungissa ja snadisti ihmissäni. se vaan nauroi ja vinkkasi että kannattaa kipasta millenium parkissa.
"take care, man! enjoy your stay", se huikkasi ennenkuin hissin ovet sulkeutui.äijä oli oikeessa. kipaistiin järkyttävän raskaan aamupalan (lapattiin serkusten kesken lautaselle luvattoman paljon pekonia ja munakasta, mutta minkäs teet kun sisältyy hintaan!) jälkeen suoraan rantaa (kaupunki on rakennettu lake michiganin rannalle, vaikka kokonsa puolesta lätäkön nimi pitäis kyllä olla sea michigan) kohti ja sieltähän se pöheikkö löytyi.valtavien pilvenpiirtäjien ympäröimä puisto oli täynnä hyväntuulista jengiä ja hauskasti suunniteltuja maamerkkejä. niin mielikuvituksellisia patsaita ja veistoksia oon nähnyt viimeks barcelonassa!
milleniumista paineltiin läpällä kohti keskustan eteläpäätyä, josta vastaan tulikin jäätävä museokeskittymä. tarjolla olis ollut valtava planetaario ja maailmankuulu aquarium, mutta mentiinkin museoon. sellaseen isoon ja prameaan, vähän kreikkalaisen temppelin näköseen, joita leffoissa näkee. egyptiläiset muumiot ja inkojen pöllityt ruukut oli ehkä vielä peruskamaa, mutta maailman suurin tyrannosaurus rexin luuranko oli jo aika hooceetä. roarrr!ollaan nyt oltu täällä reilu vuorokausi, eikä maisemien ihmettelyyn kyllästy. museostakin kun pölähdettiin ulos, niin pilvenpiirtäjien värittämä siluetti vangitsi taas heti katseen. ei tällasta arkkitehtuuria voi oikein kuvista tai filmiltä ymmärtää; vasta paikan päällä tajuaa, että täällä on oikeesti ihan samanlaista kun batmaneissa. hahhah!on silti kiva, että valtavuudestaan huolimatta city on tosi selkeä. helppo kävellä ja suunnistaa, ainakin tää keskustan alue. taksin vois pysäyttää kättä nostamalla, mutta ainakin toistaseksi ollaan tyydytty kävelemään. apostolinkyydillä näkee enemmän ja oppii tuntemaan mestat paremmin.en voi käsittää miten täällä on niin perhanan lämmin. aurinko paahti jo eilen kun viimeistä päivää, mutta tänään keli on ollut vieläkin hienompi. museon macdonald'sissa yhdet aasialaiset mimmit arveli, että lämpömittarissa olis ollut asteita ainakin 80 fahrenhaitia - eli noin 25c! mitä ihmettä!? jos huomenna porottaa vähäänkään samaan malliin, vedän suosiolla sortsit jalkaan. nimim. 'nivuset aivan hiessä'kello lähenee nyt puolta seitsemää, mikä tarkottaa, että tavaratalot ja muut puljut on vielä 1½h auki. vois käydä tsekkaamassa uusia kenkiä, kun noi kuluneet converset alkaa jo vähän nahkiintua. ja ne haisee ihan hiton pahalle.hahhah, kelattiin illalla käydä hotellin salilla pumppaamassa! hirvee rehkintä käyntiin ja sitten uima-altaaseen likoomaan. sen jälkeen kylmä suihku ja viileinä miehinä jonnekin syömään.... ice cold, man, ice cold! *biittiä ja bassoa*
saas nähdä mitä huominen tuo tullessaan. alustavissa suunnitelmissa olis pyörähtää chicagosta pohjoiseen lähelle six flagsin huvipuistoa, joka on kuulemma amerikankin mittapuulla ihan älyttömän kokonen. toisaalta sen kyljestä löytyy myös hervottomia outlet-myymälöitä, eehkä löydän sieltä jotkut tossut?- eps. en oo vielä juonu kun yhden bissen! se tapahtui eilen sporttibaarissa samalla, kun blackhawksin hyökkäys teki wildin puolustuksesta reikäjuustoa. kelatkaa että täällä melkein kaikki lähetykset on jo teräväpiirtoa. kuvanlaatu on ihan uskomattoman hyvä. nytkin juuso tsekkaa tossa taustalla jotain latinojen missikisaa... meikit yms. näkyy hyvin selkeesti! hahhahhah!!! (pojat on poikia).. . .
02.04.10 perjantai chicagossa pyörähti käyntiin töllön avaamisella ja kanavoiden selaamisella. paikallinen uutistoimisto välitti tuoreeltaan tietoa yön tapahtumista, jotka on vähän toista kun mitä kotipuolessa on totuttu... oli pakko nappaa kuva. voi herranjesta!
vedettiin taas överisti pekonia. toi aamupala on kyllä todella kova setti. koko päivän jaksaa painaa hyvin, kun tankkaa huolella - ja se onnistuu tässä mestassa viimesen päälle! pöytä on lastattu täyteen munakasta, eri leipälajeja, kahvia, monia erilaisia mehuja, muroja, jogurttia ja muuta settiä (pihviäkin löytyy!). ja jos tahtoo, lautaselle voi pinota ite tekemiä woffleseja. näiden vohveleiden päälle pursotetaan sitten tietysti kermavaahtoa, haha.- e. . .
03.04.10 - aamuneljännen päivän aamuna hotellihuoneen ikkunassa näkyy vesipisaroita. herättiin serkkupojan kanssa taas hävyttömän aikasin, jo kuuden jälkeen, mutta onnistutiin saamaan uudelleen unen päästä kiinni.
eilen illalla oltiin aivan lyhty yössä. matkattiin metrolla kaupungin pohjoisosaan kuuluisan baseball-stadionin wrigley fieldin lähimaastoon. karvan verran alle 400-metrisen hancock-pilvenpiirtäjän infodeskin kundi oli aikasemmin suositellut meille sporttibaaria nimeltä cubby bear. se olikin näkemisen arvoinen: mestassa oli yli 70 teräväpiirtoscreeniä ja helkkarin hyvät sapuskat. purilaiset huuhdeltiin alas bud lightilla, joka oli mun mielestä fine mutta jota juuso kutsui 'kusenväriseksi vedeksi'....
anyway, vedettiin kaljaa huiviin ja hurrattiin paikallisten kanssa samassa rintamassa kun andy niemi torjui hawksille komean 2-1 rankkarivoiton nj devilsistä! matsin loppuessa joku emobändi alotteli keikkaansa ja jengiä tulvi sisään solkenaan. meno oli allright mutta jätkien musa niin munatonta rämpytystä, että päätettiin jatkaa matkaa.
aluksi kelattiin jäädä wrigleyn tonteille pyörimään - nuorta jengiä oli joka paikassa ja hauskannäkösiä baareja vieri vieressä - mutta jotenkin se ympäristö sai olemaan varuillaan. kun nähtiin metrosteissin tuntumassa kolme poliisiautoa sireenit päällä ja tajuttiin olevamme keskellä kyttäsarjan kuvauksia, hypättiin ekaan junaan ja arvottiin takasin keskustaan. jesus.
downtownissa iski sitten hirvee väsymys. päätettiin vaan kontata hotellille nukkumaan. eikä kello ollu vielä ees yhtätoista! aika heikko esitys... saamarin jetlag taitaa tuntua vieläkin.
eilinen ei muutenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. sinne six flagsin huvipuistoon olis ollut ainakin 1½h junamatka, joten päätettiin skipata se ja käppäillä vaan keskustan kaupoissa. valtavia tavarataloja ja viileitä merkkiliikkeitä kyllä riitti, mutta jotenkin tää jenkkien tyyli ei oikein iske. esim. tennareita on perhanan vaikea löytää. kun kysyt sneakereita, myyjät tarjoaa joko lenkkareita tai hiton rumia filoja (sellasia sämpylöitä niinku sopranosissa). ööö no thanks.
se hancock oli kyllä todella jees. googlatkaapa millanen tornitalo se on! ei hirveen näyttävä, mutta huge as hell. ja sieltä löytyi jenkkilän korkein ulkoilmatasanne ja amerikan nopein hissi: katutasosta 94. kerrokseen alle 40 sekunnissa! voin kertoa, että korvat meni lukkoon. lisäks siellä oli tosi hyvin tehty elektroninen kaupunkiopas, jonka äänenä toimi frendeistä tuttu david schwimmer (ross). en tiennytkään, että kundi on alunperin chicagolainen ja asunut aikoinaan kaupungin pahamaineisilla itäalueilla! ohhoh.

tänään näyttäis tosiaan olevan sitten ensimmäinen sateinen päivä. vielä eilen pyörin kevyesti sortsit jalassa, mutta nyt pitää vetää jeansit jalkaan. muistin myös äsken, että noi mun fucking converset ryöppää vettä ihan simona sisään. niillä ei voi kävellä metriäkään sadekelillä.
conclusion? tilataan taksi! first time in a cab! sanotaan vaan kuskille että "hey man, take us to footlocker! aight, man? allright man", ja homma toimii.
haluan heti uudet tossut. eikä pelkästään vesielementin takia, vaan myös siksi, että mun oikean jalan kolme pienintä varvasta on ihan rakoilla. niissä on oikein kunnon rakot! oli pakko kääriä niihin oikein kunnolla laastaria. joten mars tennarikaupoille!
tsek tsek,
- e
ps. ne vohvelit ei ollutkaan ihan niin hyviä kun luulin. eikä niiden päälle ees voinu laittaa kermavaahtoa, siinä paineilmapullossa olikin jotain vohveliraudan puhdistusainetta. pettymys!
. . .
03.04.10 - ilta, hetki ennen baareilua
aaaaight, nigga. tästä eteenpäin väännän tänne tarinaa aina sitä mukaa kun vaan ehdin. ja jaksan. ja kykenen. kohta nimittäin keitolle! huomenna touhu voi mennä kevyeks puhalteluks... shiiit.
tsek tsek!
- e